Kun puhutaan narsisteista niin lähes aina tarkoitetaan miehiä. Tämä johtuu käsittääkseni vain siitä, että naiset puhuvat asiasta eri palstoilla ja tekevät omat diagnoosit kaiken maailman ”tee se itse” ohjeilla, miehet eivät välttämättä tee niin.
En ole löytänyt luotettavaa tutkimusta eikä varmaan ole tehtykään, missä todetaan, että narsismia esiintyy enemmän miehillä. Keskustelupalstoilla voi kyllä lukea useita naisten kirjoituksia missä kertovat äidin olleen narsistinen. Tämä kertoo siitä, sitä esiintyy myös naisilla, näin miehen logiigalla ajatellen.
Minua surettaa se, että narsismi leimataan miesten ”taudiksi” ja kun naisille on samanlaisia piirteitä, sitä kutsutaa mielialavaihteluiksi tai se selitetään muuten normaaliksi käyttäytymiseksi joka kuuluu naisille. Miehen tulisi ymmärtää.
Itse olen elänyt ja elän edelleenkin narsistisen naisen kanssa. Tämän diagnoosin olen itse tehnyt ja se perustuu varmaankin samanlaiseen ja yhtä luotettavaan diagnoosiin kuin mitä suurin osa naisista väittää jostakin miehestä tehneen.
Elämä narsistin kanssa on vaikeaa, se helpottaa itselläni hieman kun katson sitä siitä näkökulmasta että ”naista ei voi ymmärtää” ja pitää kuitenkin ymmärtää. En väitä elämän olevan helppoa, sairastuin itsekin siinä mutta hengissä ollaan vielä ja tiedän että voin lähteä milloin haluan. Joku voi miettiä, että miksi et; vastaan, että en tiedä, kerron kun tiedän.
Kun vertaan kokemuksiani niiden naisten kokemuksiin, jotka kertovat miehen olevan narsisti, huomaan puolisossani samoja piirteitä ja usein tunnen samoin kuin asoista kirjoittavat naiset. Olen silti hetero enkä tunne vetoa samaan sukupuoleen vaikka olen tunneihminen. Tunnekylmyys, välinpitämättömyys, vain toisen virheiden näkeminen ja vallankäyttö eri tavoin ei yksistään tee narsistiksi, mutta ne kuuluvat ”tautiin” narsismi, jota ei voi parantaa. Miehet, puhukaa näistä, ettei tämä vääristy enempää ”miesten” sairaudeksi.
Joskus olen miettinyt että tekeekö seurani naisista
narsisteja? Jos hakkaisin, kiukuttelisin veisin naisen
oikeudet tehdä mitään niin tuskin minua kohtaan kukaan
olisi ollut narsistinen?
Haukkuminen, syyttäminen, syyllistäminen, kiroilu kun
käy myös lasten korville ja tilanteessahan ei olisi epäselvää
jos olisin nainen niin voisin näyttää ovea ja kertoa että
ole hyvä lapset jäävät mulle ja tuu takas kun oot saanut apua.
Surettaa muutaman kaverin lasten puolesta kun mies on mukava ja osaa käyttäytyä. Eron jälkeen mies löytää mukavan naisen kenen kanssa voi hellitellä ja olla onnellisesti mukava, mutta lapset on pakko jättää narsisti äidille. Monesti mukavat
kokeneet naiset ovat omassa elämässään saanut niin paljon elämälä turpaan että osaavat nauttia normaalista arjesta eikä tarvi odottaa toiselta pilvilinnoja ja pettyä jatkuvasti.
Toki jos oikeesti haluat lapset niin päiväkirjaa ja materiaalia keräämällä oikeudessa voi olla mahdollisuudet,
mutta aika rankkaa? Sisälle turvakamerat ja nauhoituspäälle automaattisesti kun desibelit nousee yli 100.. :)no joo leikkimielisesti näin mutta valitettavasti tosi nykysuomessa.
Onko kokemuksia miten naisen halun rakastaa, puhumaan asioista tai edes käyttäytymään lasten kuullen saisi takaisin?
Hyvä, kun otat asian esille. Minä elän myös narsistinaisen kanssa. Se on kurjaa ja olisin jo eronnut, jollei meillä olisi yhteistä lasta. Narsistinaisesta eroaminen on mielettömän vaikeaa, jos haluaa että näkee lastansa vielä tulevaisuudessakin ja että lasta ei revitä käsistä erisuuntiin erotilanteessa – siis ihan konkreettisesti! Salaa on vaikea muuttaa erilleen. Kotiin jääneet tavaratkin ovat silloin vaarassa. Uhkailu on narsistin tavallista vallankäyttöä.
Kaikkein inhottavinta lähes päivittäisin huutamisenkin ylitse on mielestäni se, että narsisti sanoo syyn olevan aina miehessä. Jos miehessä on oikeasti puutteita, syy on miehessä. Jos naisen käyttäytyminen on väärää, syy on miehessä, koska hän on sen aiheuttanut omalla käyttäytymisellään. Narsisti ei ota koskaan vastuuta omista tunteistaan.
ON KOKEMUSTA N.15 VUOTTA SEURANNEENA MINIÄNI TAUTIA PSYGIATRI SANOI SEN OLEVAN LUONNEHÄIRIÖ MINUSTA SE ON KYLLÄ PAHEMMANLAATUOSTA NARSISMIA. OLEN TULLUT KOKEMAAN ETTÄ HÄN ON OIKEIN IHMISHIRVIÖ.SITTEN SE VASTA OIKEIN TULI ESILLE KUN LAPSET SYNTYIVÄT.ISÄN SUKU POITETTIIN KUVIOISTA.JA YRITTI POIKANIKIN VÄLEJÄ MEIHIN LOPETTAA.EIKÄ RIITÄ ETTÄ HÄN EI OLE VÄLILÖISSÄ MEIDÄN KANSSAHÄNEN HÄNEN VANHEMMISTAKIN HUOMAA ETTÄ ME EI KUULUTA POIKANI PERHEESEEN.ON KYLLÄ MONET ITKUT ITKETTY MUTTA EI TUNNU SIIHEN TAUTIIN OLEVAN LÄÄKETTÄ
.KOITTAKAA TE ISÄT LIITTYÄ JOTENKIN YHTEEN JA TUODA TÄTÄ TAUTIA ESILLE JULKISTA KESKUSTELUA TARVITTAISIIN.KYLLÄ ON SURULLISTA KATSELLA POIKANI TUSKAA KUN EI VOI OLLA AVOIN TÄMÄN ASIAN KANSSA.KYLLÄ HUOMAA ETTÄ POIKAMMEKIN ON SAIRASTUNUT JA EI OLE VIELÄ HERÄNNYT MIKÄ TÄMÄ TAUTI ON.VOIMIA SINULLE!!!!
Olin naimisissa narsistisia piirteitä omaavan naisen kanssa. Elämä oli helvettiä monta vuotta, mutta pääsin muuttamaan pois pari vuotta sitten ja nyt olen uudesti syntynyt.
Eroaminen ei ollut helppoa ja sen miettiminen ja toteuttamisen yrittäminen kesti vuosia. Asiaa ei helpottanut neljä yhteistä lasta. Ero oli kuitenkin minulle ainoa ratkaisu pysyä elossa, masennus oli jo syvä. Kehotan todellakin kaikkia samassa tilanteessa olevia eroamaan.
14 vuotisen suhteemme aikana asiat kehityivät pikkuhiljaa pahempaan suuntaan. Sukulaisista ja ystävistä eristäminen oli yksi oire. Ja päivittäinen minun mollaaminen ja kaikesta syyllistäminen, tietysti myös huuto. Kaiken huippu oli omista lapsista eristäminen, vaikka asuimme samassa asunnossa. Siihen liittyi myös vihjailuja pedofiliasta… Elin yksin samassa asunnossa muun perheen kanssa. Töissä tuli oltua paljon…
Kesti todella vuosia, ennen kuin pystyin tekemään päätöksen ja muuttamaan omaan asuntoon. Päätin pelastaa ensin itseni ja katsoa sitten mitä pystyn tekemään lasten hyväksi. Siitä alkoi toipuminen. Aluksi en tietenkään nähnyt lapsia juuri lainkaan, vaikka edelleen vastasin taloudellisesti kaikesta. Pienen pienin askelin tilanne muuttui ja nyt lapset asuvat joka toinen viikko luonani. Suhteeni heihin on normalisoitunut, vaikkakin kieron alkutilanteen vuoksi olen joutunut tekemään sen eteen erittäin paljon töitä. Kaikkeen on vaikuttanut eniten oman parantumiseni ja sitä kautta tullut terve isetunto ja voima.
Prosessi jatkuu edelleen, sillä ex-vaimoni pitää kiinni kaikonneista vallanrippeistään sitkeästi. Olen kuitenkin huomannut, että ajan kanssa asiat muuttuvat, kun en anna periksi. Ja nyt minulla on voimia jatkaa etenpäin ja kärsivällisyyttä odottaa. Suurimmat esteet olen jo raivannut.
Voi olla että olet vain hankalan naisen kanssa mutta jos ongelmat alkaneet lasten syntymän jälkeen niin syynä voi olla uupumus. Itse olen muuttunut äidiksi tulon jälkeen kiukkuiseksi. Hormonit vievät tunteita, mutta väsymys on pahin. Tarkista saako vaimosi nukuttua ja pääseekö joskus kodin ulkopuolelle omiin harrastuksiin tai kavereita näkemään. Itsestäni tuntuu että minulla on suurin vastuu kaikesta, lasten hoito, siivous ja se ” meta-työ” mitä äidit tekevät koko ajan. Ja hyvät miehet, halatkaa ja pussatkaa puolisoanne muutenkin kuin seksi mielessä. Itse kaipasin joskus edes kolmen tunnin unia…
Olen seurannut vierestä poikani elämää narsistinaisen kanssa yli kolme vuotta, lapsikin syntyi,kaikki paheni.Petti miestään heitti pellolle, yhteishuoltajuus. Mies takaisin pari kk kuluttua, rahat loppui millä pörrätä. Lasta ei saa nukkumaan ilman isää,omat menot niin tärkeitä että lapsi joko mummolassa tai isällä viikonloput. Isä ei ymmärrä miten sairaassa kuviossa elää, yrittää kaikkensa lapsen vuoksi, menettämisen pelko suurimpana syynä sekä äidin hoidon heikkous. Äidillä todettu myös epävakaa persoonallisuus häiriö. Auttaa ei voi vaikka läheiset ovat kaikki nähneet ettei tuo pääty hyvin.
narsisti on eri kuin esim epävakaa persoonallisuushäiriö. Borderline, rajatila, sekö se epävakaa myös oli en nyt muista. Itse olen nainen. Tuossa keskustelussa nimimerkki sivullinen oli sanomassa narsistiksi epävakaan persoonallisuushäiriön omaavaa, kovinpa kuulostikin kuvaamansa henkilö epävakaalta. Mun nuoruuden bailukaveri, nainen, oli tätä tyyppiä. Koska minä olen ollut huono heivaamaan ihmisiä yli laidan elämästäni niin toi ihmissuhde jatkui senkin jälkeen ku bailut multa bailattu. Yrittipä sen ihmissuhteen päälle lyödä sitten mitä tahansa nimikettä:ystävä, tuttava tai kaveri. Niin se ei toiminut koska en voinut luottaa häneen. Katselin hänen elämäänsä sivusta kun tuli raskaaksi, eli avoliitossa, erosi, lapset otettiin huostaan. En tiedä syitä ja seurauksia koska minullekin markkinoi sitä muunneltua totuutta. Mies oli mustasukkainen. Uskon että aiheesta. Siis naisen ongelmat seuraamieni vuosikymmenien varrella: valehtelu joka taholle ja kun jää kiinni ei myönnä vaan valehtelee kyynelsilmin lisää, päihde ongelmat, ihan tahallinen pettäminen jossa ei ole päätä eikä häntää eikä logiikkaa…Siis näitä on muitaki vaikeita persoonallisuushäiriöitä ku narsismi. Itse varoisi kyökkifilosofialla tekemästä liian tarkkoja diagnooseja. Toki tämän ihmisen kohdalla se helpotti mua ku hän kertoi tuosta ihan ammattilaisen tekemästä diagnoosistaan borderlinesta. Googletin. Ymmärsin ehkä jotain. Panin ihmissuhteen poikki.
Kuinka tarkkoja diagnooseja tarvitsee tehdä maallikon. Aina se diagnosoitava ei halua mennä ammattiavun piiriin. Luulen että näitä useinkin. Ennen ei ollu hienoja sanoja kuten narsisti tai borderline. Kuitenkin näitä ollu varmaa aina. Missä menee sitten normaalin hankalan ihmisen ja persoonallisuushäiriöisen raja, sitäkin voi olla hankala vetää. Luulen että ihminen tarvitsee sitä että kuitenkin jotenkin nimeää kumppaninsa piirteitä. Nimet piirteille olisi kai oltava viimeistään silloin kun haluaa kertoa niistä muille. Narsisti voi olla kovin umpimähkäinen kuvaamaan käytöstä. Jos taas sanotaan että nainen määrää kaapin paikan… niin se voi olla liian mieto ilmaus. Monessa perheessä nainen määrää olematta silti (kai) narsisti. Ajattelen että omaksi parhaakseen vaikean ihmisen kanssa elävän on syytä keksiä nimitys kumppaninsa eri luonteenpiirteille ihan selkeällä suomella. Näitä nimityksiähän voi käyttää vain omassa päässään monesti ettei ne lipeä itsensä hankalan ihmisen korviin…joka ei siis arvostelua siedä ja nostaisi vaan mökkälän jos tietäisi että tälläistä hänestä edes ajatellaan.
Tottakai sekä miehillä että naisilla on hankalia elämänvaiheita ja joskus ne vaikeet luonteenpiirteet nostaa päätään tosi paljon vaikka normaalin rajoissa mentäiskin. Hyvät miehet ja naiset. Oppikaa puhumaan. Se voi helpottaa. Kiinnitin tässä keskusteluketjussa huomiota siihen kuinka yleisellä tasolla puhutaan. Yksityiskohtaiset tapahtumakuvaukset puuttuu vaikka netti on suht turvallinen kanava kertoa. Toisaalta tajuun tämän, miksi ei netissäkää avata tilannetta enempää. Miesten keskustelu pääasiassa. Onko niin että naiset kertovat yksityiskohtaisemmin ja laajemmin kokemuksistaan vaikeissa ihmissuhteissa? onko se naisten heikkous vai vahvuus?
Ongelmia siskopojan perheen kanssa. Poika ihastui saksal. naiseen ja muutti yhteen. Nainen tahtoi Perheen, oman talon, sekä mahdollisuuden kasvattaa koiria, ei ansiotyötä. Nämä heillä nyt on, sekä 4 lasta. He elävät yli varojensa, niin että pojan isän on kuukausittain tuettava heitä. Sisareni (s. 40-l. keskiv.) on myös antanut heille paljon taloudellista tukea, sekä muuttanut 2 kertaa halvempaan ja huonompaan asuntoon voidakseen antaa heille rahaa. Se ei ole näkynyt kiitollisuutena.
Minäkin annoin heille n. 16 kuukauden ajan kerran kuussa 100€ (kun oli normaali palkka). He ovat etsineet sopivaa asuntoa vaimon koirabisnestä varten ja muuttaneet 8 kertaa 8 vuodessa. Kahdessa heidän muutoistaan olin tekemässä muuttomiehen työtä. Poika pyysi n. 6-7 v. sitten lainaa 500 € kissan leikkausta varten, ja minä annoin, kun lupasi makssaa takaisin ”kun koira on myyty”. Noin 75€ ovat maksaneet kovan kräväämisen jälkeen. Siskoni ”ohjauksessa” olen oppinut rakastamaan lapsia, olen mummoiässä, mutta omia lapsenlapsia ei ole. Kaikesta sisareni ja minun avusta huolimatta, tämä nuori nainen on monet vuodet loukannut siskoani ja minua ilkeillä sanoillaan, niin ettei miehensä ole kuulolla, vähätellyt, estänyt tapaamisia, ym. Noin 16 vuodessa hän ei ole lähettänyt yhtään kiitosviestiä joulu- ja synttärilahjoista, poskellelyöntiviestin olen saanut. (Sanoin puhelimessa pojalle, ettei hänen tarvitse päästää naista ulos vieraan miehen kanssa. Nainen oli tentannut mistä kyse ja lyöntiviesti tuli 15 min. kuluttua.) Komentoviestejäkin on tullut, sekä jokunen pyyntöviesti.
TS: Kovia kaiketikokenut ja kovatahtoinen nainen tuli, löysi pehmeän ja hyväuskoisen miehen, sekä alisti kaikki itselleen. Välillämme on yli 400 km. Olen yrittänyt 2-3 kertaa vuodessa käydä siskoni ja heidän luonaan nähdäkseni lapsia, minulle tärkeitä. Nainen ei koskaan ole uhrannut minuuttiakaan omaa aikaansa, järjestääkseen tapaamisen. Siskonpoika on aina ollut läsnä. (Kielivaikeuksia ei ole ollut) Monta kertaa olen itkien tullut kotiin, kymmeniä unettomia tai puoliunettomia öitä, jo lapsuudessa kiusatun ja hylätyn, on vaikea kestää henkistä väkivaltaa.
Sitten kyllästyin hänen ilkeilyynsä, (lähinnä siskoni puolesta) ja sen kirjoitin hänelle kirjeen.jossa hyvin ironisesti kuvasin tilannetta. Ei olisi pitänyt! Vaikka pyysin sitä muutaman kerran anteeksi, hän jaksoi odottaa sopivaa kostotilannetta, ja kosti sitten niin, että sydänlihaksessani tuntui se takaapäin isketty myrkkytikari. tyhmyyttäni tungin heille peheeni kanssa toivossa, että voisin tutustua heidän nuorimmaiseensa ja heidän lapsensa ja meidän aikuinen poikamme tutustuisivat. NO perheen äiti oli ottanut vanhimman ja nuorimman mukaansa ja sydämeni särkyi. He hylkäsivät minut 3 vuodeksi, ei vastausta, ei mitään yhteydenottoa. He käänsivät asian niin, että , minä olen suuri syyllinen, koska pojan mukaan olen muka haukkunut heidän lapsiaan. Haukkunut ?? No en ole, olen vain kertonut, miten tytöt ovat minua kohtaan käyttäytyneet.
Kerran ulkona haukkuivat rumaksi, ja kun liityin leikkiin ja väänsin kasvoja, vanhin, silloin yläasteiässä, otti tien reunalta lunta ja heitti päin kasvojani. Sisareni, lasten isoäiti, ei puuttunut tapahtumaan, vaikka näki. Pienemmät sanoivat kerran, etten osaa koirien kanssa mitään. Äitinsä puhetta. Kun olen ollut sisarellani käymässä yhtä aikaa pienempien tyttöjen kanssa, he ovat menneet piiloon, vaikka olen pyytänyt heitä tulemaan esiin, kahdella kerralla. Eivät tulleet , eikä sisko puuttunut asiaan. Kun olin urheiluhallissa katsomassa suorituksia, nuorin tyttö kuiskasi minulle jotain. Kun en kuullut, pyysin toistamaan, ja kun en sitäkään kuullut, hän huusi kovalla äänellä: ”Sun pylly haisee” niin, että lähellä olevat sen kuulivat. Isän reaktio: kääntyi hieman sivuttain, peitti suunsa ja hihitti partaansa. Tauolla keskimmäinen tyttö istui toisen urheilijatytön vieressä , Hän piti pitemmän aikaa kättään suorana edessään, osoitti minua sormellaan ja kertoi minusta ”hauskoja juttuja”. Kun tilaisuus loppui, tuo vieras tyttö katsoi minua kuin halpaa makkaraa, pitkään. Nyt on tilanne siskonpojan osalta muuttunut, vanhimmat lapset kävivät meillä kesällä siskoni kanssa. Silloinkin, kun menin viemään yöpymistarvikkeita saunakamariin, jossa tytöt olivat, ja jonka ovi oli kiinni, koputin oveen. EI vastausta. koputin uudelleen ja sanooin tytöt, avatkaa ovi, ei ääntäkään, eikä liikettä. No se kolmas kerta minullakin tulee tunteella: ”avatkaa ovi !!”. Hetken päästä joku vain sanoi: ”Se on auki”. Kaikki kolme istua nököttivät sisällä ja kilpailivat siitä kuka ensiksi ”murtuu” vastaamaan/ avaamaan. Sisarusten välit eivät näytä olevan hyvät. Mielestäni siskonpojan vaimo on osoittanut useampia asosiaaliseen/narsistiseen häiriöön liittettyjä tapoja käyttäytyä.
Olisin hyvilläni, jos saisin kommentointeja, millaisia ne sitten olisivatkin.
Yli 20 vuotta yhdessä olleena tiedän mitä on tapahtunut. Vierottamista ystävistä, perheestä, sukulaisista, harrastuksista jne. Yöllä ei voinut käydä vessassa, kun alkoi huuto. Nukuin vuosia lattialla.
Erosin ja nyt pystyn hengittämään. Yhteishuoltajuus. Lapset haluaisivat asua kanssani. Äiti manipuloi lapsia jne.
Itse olen edelleen suhteessa jossa sama kuvio toistuu. Kaiken keskellä on Vaimo. Kaikki kodissa tapahtuu sen mukaan mikä on Vaimo:n mielestä oikein. Tämä tosin ei tarkoita aina samaa asiaa, vaan elää hetken mukaan. Sitä ei välttämättä voi mitenkään ennustaa. Mutta muiden tulee tähän sopeutua, sillä muuten tilalle tulee Raivo. Se että ei voi koskaan tietää mistä Raivo lähtee ja meneekö se miten pitkälle tekee sen että kaikki joutuvat olemaan koko ajan varpaillaan ja ”kävelemään lasinsiruilla”, varomaan ettei vain aiheuta mitään. Ja jos se alkaa, tottele heti, tee mitä tahansa että saat Raivon uskomaan että häntä ei vastusteta. Tee se vaikka se olisi väärin tai vaikka olisit juuri tehnyt niin, tee se uudestaan. Älä missään nimessä sano mitään. Sillä jos sanot, se on vastaan väittämistä, tiuskimista, huonoa käytöstä, ja se ei ole sallittua. Se on sallittua vain Yhdelle ja se et ole sinä. Joten ole hiljaa, ota vastaan mitä tuleman pitää ja toivo että se menee ohi nopeasti. Tämä on ääneen sanomaton selviytymisstrategia tässä perheessä jonka kaikki ovat pakon edessä omaksuneet.
Olin yli 30 vuotta naimisissa narsistin kanssa.Elämä tuli vuosi vuodelta raskaammaksi.Viimeisinä vuosina mielessäni oli jatkuvasti eroaminen,mutta en pystynyt siihen.Siirsin päätöstä päivä päivältä.Iski burn out ja jouduin luopumaan työpaikastani.Vaimoni ilmeisesti katsoi,ettei enää hyötyisi minusta taloudellisesti ja laittoi yllättäen eropaperi t vireille.Se oli minun pelastus.Hänen sisarensa oli eronnut vuotta aikaisemmin.Sain kuulla,että tarina oli aivan samanlainen kuin meillä.Myöhemmin olen lukenut kirjallisuutta koskien narsismia ja voin sanoa,että sitä se oli.Ero oli parasta elämässäni,vaikka olin nuorena kuvitellut eläväni elämäni loppuun asti saman ihmisen kanssa.Vaikka erosta on kulunut jo yli 20vuotta,niin narsisti ei ole jättänyt rauhaan.Hän pyrkii vaikeuttamaan elämääni kaikin mahdollisin keinoin.
Samoja piirteitä tunnistan omassa vaimossanikin kuin täälläkin jo kerrotut. Välillä saa tosiaan kävellä kuin lasinsirpaleilla. Ja toisinaan et osaa tehdä mitään oikein, pahinta tässä on se, että sitä sokaistuu uskomaan toista. Jo äitini osasi varoittaa että kaikki ei ole normaalisti. Narsismi kuulemma kulkee yhdessä mm. kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.
Olen eroa pohtinut jo melkein siitä asti kun naimisiin mentiin. Hänen käytös muuttui aika lailla papin amenen jälkeen, olimme tunteneet kun vain vähän aikaa ennen vihille menoa. Huutoa, henkistä kiusaamista..jopa tönimistå, astioiden heittelyä ym.
Nyt, 30 kiloa lihavampana, löytyykö sitä enää keski-iässä sopivaa kumppania. Vaikeaa on lähtö, ja niin sen pitääkin olla. Ja välillä arki sujuu, vaikka nykyään harvemmin.
Jumalan siunausta kaikille
Hei, Täällä myös mentiin naimisiin aika nopeasti, aloitettiin talon rakentaminen.ja vaimon oireilu alkoi lähes heti aamen jälkeen.lapsia ei toiveista huolimatta siunaantunut.nyt voi sanoa että onneksi.10vuotta jaksoin.lopuksi sain jo masennuslääkkeet.viimekeväänä otin eron puheeksi ja käytin kaikki diplomaattiset kykyni jotta sain neuvoteltua järkevän eron.tehtiin mm esiositus ennen eron vireille laittoa.alkuun oli outoa asua yksin hiljaisessa 160neliön talossa.missä sai ennen kulkea kuin varas kuset housuissa.. mutta nyt olen onnellinen kun tuo helvetti on ohi.
Ymmärrän täysin teitä narsistin kanssa elämää eläneet miehet. On äärimmäisen raskas prosessi päästä eroon. Vuosi kohta erosta ja kaikin tavoin tekee kiusaa. Itse halusi eron mutta ei anna minun rakentaa omaa elämää. Juurikin meni hänellä pohja että lapsia vieraannutan kun lapset olivat hällä ja oli sossuun ilmoittanut ettei näe lapsia ja lomalla ovat menossa mutta ei itse ilmoita ottaako ja milloin. Uhkailee ja kiristää perhettäni kun minä väsyin kiristämiseen ja olen päättänyt että kaiken paskan otan mitä tulee alistumatta. Poliisin juttusilla olen käynyt mutta aika paljon saa toinen tehdä ennen ku lain koura ylettyy. Mutta olen päättänyt selvitä tästä ja löytää itseni vuosien alistamisen jälkeen.