Miten toimia,kun olen eronnut narsisti miehestäni jo kuusi vuotta sitten ja hän haluaa päättää kaikesta yksin. Myös siis minun elämästäni.Hän päätti erossa kaiken, silloin 3v lapsen tekemisistä, vaikka ei halunnut yhteishuoltajuutta.Viime vuonna hän sanoi olevansa valmis yhteishuoltajuuteen, joten ajattelin ettei pahemmaksi voi mennä,mutta menipähän vain.
Tällä kertaa haluaa estää 9v pojan ja minun yhteisen ulkomaanloman, koska tokaluokkalaiselta jäisi 4 päivää käymättä koulua loppuun. Opettaja ja rehtori olivat jo antaneet lupansa.
Hän jopa oli katsonut meille sopivamman loman tjäreborgin sivuilta…Meillä on nyt vesipuistohotelli varattuna, mutta ei siis isän lupaa. En halua käyttää lasta riitelyn välineenä ja maksaa samalla mitalla takaisin eli pitää passia piilossa hänen loma aikanansa, mutta teenkö ”rikoksen” jos vain lennämme ensi viikolla lomalle?
Hei! Suosittelen että otat oman paikkakunnan sosiaalityötekijään yhteyttä ja kerrot asian sinne miten se on. Eipähän tule sitten jälkipuheita siitä että et ole puhunut kellekkään. Luulen että järjestävät sieltä apua ja keskustelevat myös isän kanssa. Jos lapsi kerran on sinulla silloin kun on ulkomaan reissu ja se on sinun hoitovuoro niin luulenpa että saat silloin tehdä lapsesi kanssa aivan mitä lystää ja se ei ex miehellesi kuulu. Kysehän ei ole mistään paosta :D Voimia sinulle hyvin se menee mutta suosittelen lämpimästä kysymään neuvoa omalta sos työntekijältä.
Minusta sinun pitää tehdä isälle selväksi, että hän ei voi määrätä eikä päättää sinua ja lastasi koskevan loman ajankohdasta eikä kohteesta mitenkään. Jos kerran passi on olemassa, niin eiku matkaan vain. Todella ikävää toimintaa isän taholta on tuollainen.
Pidä pintasi, älä riitele, ja pysy rauhallisena. Jos olet jo ilmoittanut, että matka on silloin ja silloin, niin sitten vain lähdette. Ei isä sitä voi estää.
Ja vinkki kokemuksen kovalta tieltä: hoida lapsen isän kanssa vain ja ainoastaan lapseen liittyvät asiat ja hoida ne asiallisesti, älä lähde mukaan hänen vedätyksiinsä. Sinun eläämääsi puuttumisiin sinun ei tarvitse reagoida mitenkään. Älä vastaa kyselyihin, viesteihin tms. mitään, jos ne koskevat sinua tai sinun yksityiselämääsi. Narsisti pitää sinua pihdeissään niin kauan kuin annat sen tapahtua. Helppoa se ei ole, mutta yritä ja ole päättäväinen. Jos minäkin pystyin siihen, monen kompastuksen ja yrittämisen kautta, pysyt sinäkin!