naapurin lapset itkevät illasta toiseen
Itse olen mummo, jonka lapset ovat 10 ja 6 vuoden ikäisiä. Asumme mieheni kanssa lähellä lapsenlapsiamme. He ovat äänekkäitä poikia ja riitelevät paljon myös keskenään, vaikka rakastavatkin toisiaan paljon; heti toiselle tulee huoli, jos toisen on paha mieli tai sattuu kipeää. Heistä on tehty jo monta lastensuojeluilmoitusta.
Molemmat lapset ovat olleet myös ”erityistarkkailussa” opettajan ja esikoulun opettajan toimesta ilmeisesti vanhemman mielenterveyssairauden johdosta. Perhe on sigmatisoitu. Kuitenkin joka kerta on todettu lasten olevan tasapainoisia vilkkaita ja normaalisti kehittyviä lapsia – jopa lahjakkaita.(psykologien, psykiatrien ja lääkärien mielestä)
Nyt on vain niin, että vanhemman sairaus saa ammatti-ihmisetkin näkemään lasten pienet ”ongelmat” ISOINA. Näin tietyt silmälasit ovat päässä. Mitähän tämä aiheuttaa lapsien psyykelle? Voiko ammattikasvattajista tehdä ”lastensuojeluilmoituksen”? Näyttää, että he tietävät aina, mikä on lapsen etu. Miksi vanhemmat ovat afina epäluotettavia – muut kasvattajat luotettavia?
Nyt ei ole kyseessä huume- alkoholi tai rikollistaustaiset vanhemmat – vaan tavallinen akateeminen perhe.
Ammattikasvattajien kiusaamat
Hei, eikös jo maalaisjärki sano että lapsen hyvään elämään ei kuulu tuntien itkut illalla, lapsella on hätä jos hän itkee paljon, silloin ei lapsen hätään vastata tai ei yritetä lohduttaa, lapsi on jätetty yksin selviytymään. Meillä lapset ovat itkeneet tosi vähän ja aina ihmettelen tätä itku-keskustelua. Eikös ole näin että jos ITSE ajattelet aikuisena etä itkisit paljon että eihän se ole oikein ja jotain se elämästä kertoo! Lapsia tulee aina puoltustaa se on meidän aikuisten velvollisuus! Miten kävi sen Puotilan tytön kanssa, herätkää! Jos lapsi anelee äitiä hädissään on tosi kyseessä ja siihen tulee puuttua!Yx ope joka on paljon nähnyt perheitä.
En halua missään nimessä puolustella kyseistä äitiä. Ja aikana ennen omia lapsia olisin varmasti huomattavasti järkyttyneempi lukemastani kuin nyt, 2- ja 4- vuotiaiden lasten äitinä. Voin sanoa, että kyllä meilläkin täällä itketään ja huudetaan, vaikka ei päivittäin. Mutta kyllä meilläkin on kuulkaa annettu lasten huutaa, esimerkiksi nukkumaanmennessään (ei tietenkään hätääntyneinä), mutta ei vain ole mahdollista olla tunnista toiseen paijaamassa lapsia uneen, eikä mun mielestä tarvittavaakaan. Mutta ei sillä tahtoitkulla voi kaikkea periksikään antaa. Ihan kivasti ovat oppineet nukahtamaan ja jopa pysymään sängyissään, uhmaiästä ja tempperamentistä huolimattakin.
Tänään nukutustaiston (peiton, tyynyn, unilelun ym ym ym heittelyiden jälkeen) pienempi hutaisi itseään silmään painaessaan päänsä tyynyyn, kun aikamoisen shown päätteeksi korotin ääntäni tyyliin; ”nyt riittää! nyt on uniaika!” (volyymillä joka varmasti kuului naapuriin) ja siinä hutaisussa hänen pitkät uloimmat yläripsensä kääntyivät luomen alle (ei eka kerta) ja alkoi tietenkin kamala huuto; ”AIIII!!! AIII!!! Jos olisin ollut itse seinän takana, olisin vähintäänkin luullut jonkun pahoinpitelevän lastani.
Ei ole ihan helppoakaan aina tämä kotiäitiys, vaikka on ammatiltaan varhaiskasvattaja.
Mielestäni lapsen etu menee aina muun edelle. Aikuiset joiden lapsista ollaan huolissaan eivät suinkaan voi loukkaantua, jos eivät ole mitään väärää tehneet. Olen sitä mieltä, että jos aikuinen vihassaan, välinpitämättömyydessään, väsyneenä tai sairaana antaa lapsen olla ilman lohdutusta pitkään, on avun/tuen tarpeessa. Silloin kun aikuinen jämäkkyyttään ja kasvatuksellisista syistä tekee jotakin, hän ei edes loukkaannu jos joku kysyy miksi tekee jotakin.
Ehdotan olemaan uudestaan yhteydessä perheen äitiin, ja kysymään suoraan, onko apu tarpeen. Jos selitys ja perustelut kuulostavat järkeviltä, kannattaa odottaa vielä jonkun aikaa. Tämmöiset itkuvaiheet loppuvat joskus muutaman kuukauden jälkeen. Mielestäni kannattaa ilmoittaa myös neuvolaan asiasta, koska seuraavan kerran lapsen sinne mennessä, neuvolan henkilökunta osaa haastatella perheen tilanteesta, ja toivon todellakin, että uskaltavat puuttua tilanteeseen jos on edes pieni syy olettaa, että lapsi/äiti/perhe tarvitsee apua. Neuvolassa lapsi nähdään myös ilman vaatteita, joten fyysisen pahoinpitelyn jäljet näkyvät/paljastuvat siellä. Henkisen pahoinpitelyn jäljet ovatkin sitten vaikeammat selvittää, mutta jos lapsi nauraa, leikkii, kasvaa normaalisti, ei ainakaan suurempaa huolta ole. Luottaisin naapurina neuvolan asiantuntijuuteen tässä itkuasiassa.
Voisikos siihen naapuriin tutustua, jos meno seinän takana huolestuttaa? Kun tuntisi perhettä ja näkisi ihan arjen tilanteessa keskinäistä vuorovaikutusta, saisi parempaa tuntumaa, kannattaako olla erityisen huolissaan, vai ei.
Alkuperäinen tilanne on jo varmaan jollain tapaa ratkennut, vuoden takaa kun näyttää jo olevan, mutta muille huolestuneille vinkiksi: Naapuriperheen voi kutsua kotiin kylään, ja tutustua perheeseen muutenkin. Erityisen helppoa se mielestäni on, jos itselläkin on lapsia tai vaikka lapsenlapsia – voi aina todeta, että muksut tarvitsevat seuraa ja olisi kiva itsekin vähän jutella aikuisten kesken siinä samalla.
Mielestäni se, että vain kuunnellaan seinän takana ja mietitään omassa päässä mikä äänet mahtaa aiheuttaa, ei ole rakentavin mahdollinen tapa ratkaista tilanteita. Naapurilta voi toki käydä kysymässä, tarvitaanko apua, mutta harva suomalainen varmaan aivan ventovieraalle siinä kohtaa sanoo tarvitsevansa hetken hengähdystaukoa, vaikka sellaista kaipaisikin. Tutulle naapurille, jonka kanssa on jutellut vaikka kahvikupin äärellä, voi olla helpompi ”tunnustaa” kaipaavansa hengähdystaukoa aina välillä. Tuttu naapuri varmaan myös saa kuulla helpommin lasten erityistilanteista, jotka myös voivat aiheuttaa oudon kuuloista elämää.
Jos naapurissa on väsyneet vanhemmat ja temperamenttiset lapset, voi pienikin kyläily hyvässä hengessä mukavan naapurin kanssa auttaa vanhempia taas jaksamaan ja tuoda lapsille jotain mukavaa virikettä päiviin, vaikka mitään sen erityisempää ei olisikaan.
Tässä oikea neuvo. Vähän kuulosti siltä, että tässä nyt on hyvä kansalainen, joka tekee hyvän työn ja tarkkaan seuraa naapurin tekemisiä seinän takana. Tottakai lastensuojeluilmoitus täytyy tehdä, jos on oikea syy. Mutta perätön sellainen, oletko ajatellut millaista ahdistusta se tuottaa perheelle, millaiseen rumbaan he joutuvat, millainen leima heihin lyödään. Käy lukemassa myös artikkeleita suomalaisen lastensuojelun tilasta. Miten sosiaalityöntekijät toimivat toimiessaan väärin jne. Kannattaa tarkkaan harkita ilmoituksen tekoa ja toimia ensin muulla tavoin.
Itku kuuluu lasten arkeen ja sen kuuluukin olla sydäntä riipivää. Siitä aikuinen tietää, että lapsella on asiaa
ja sen kuuluukin herättää tunteita. Mutta sen on luonto järjästänyt näin ja tuollaisesta lastensuojeluilmoituksen tekeminen olisi ilkivaltaa ja henkistä julmuutta.
Olen tehnyt tuota työkseni ja on hienoa ,
että olet valveutunut ja olen ylpeä, että näinä aikoina kannata huolta lähimmäisistä ja kaikkein pienimmistä ja puolustuskyvyttömimmistä ihmisistä. Mutta
pitää muistaa aina, että tie tuonne alakertaa on silattu hyvillä aikeilla.
Me joudumme tarkistamaan jokaisen ilmoituksen oli niitä sitten yksi tai kaksi tuhatta mutta toivoisin, että käytettäisiin omaa harkintaa näissä asioissa.
Kiitos.
Hei,
meillä on tuo tilanne jokaikinen ilta. Kun lapset tulevat iltapäivällä kotiin päiväkodeistaan (1v, 2,5v ja 5v) niin kaikilla on ollut kova ikävä ja pahamieli ja purkaa päivän itkemällä. Itse istun n. 2h illassa lattalla heidän kanssaan ja lohdutan, halaan ja pidän sylissä jokaista vuorotellen. Sitten on pakko mennä tekemään heille iltapalaa ja siitäkös se itku lisääntyy. Iltapesuun mennessä ovat rauhoittuneet ja sen jälkeen he menevätkin jo nukkumaan.
Itkuun ei auta vaikka kuinka yrittää kiinnittää huomiota muualle, leikkiin, piirtelyyn, syömiseen, telkkariin. Saattavat olla n.5 min itkemättä mutta sitten yksi aloittaa ja kaikki loput perässä. He taistelevat äidin sylipaikasta kun eivät valitettavasti kaikki mahdu yhdellä kertaa vaikka kuinka yritän. Muuten he ovat erittäin kilttejä, nauravia, iloisia ja sosiaalisia. Minä olen ainoa, jolle he itkevät. Eivät edes isälleen. Ja kyllä, olen itsekin täysin kyllästynyt siihen, sillä usein minulla on rankka työpäivä takana ja olen todella väsynyt. Jaksan vain sillä, että toivoin tämän olevan vain ”ohi menevä vaihe”.
Pahoittelen, jos olette minun naapurini.
Kun teet ilmoituksen kerrot niin kuin sinä asian näet ja huolesi. Ei se ole perätön. Ei huolesta kertominen lastensuojelulle ole rikos. LAstensuojelun tehtävä sitten on selvittää, onko lastensuojelullista tarvetta. PErhe voi lastensuojelusta saada apua.
Jatkuva itku ei kuulu lapsen elämään. Vain länsimaissa lapset itkevät paljon, johtuen kasvatuskulttuurissa. Täällä mennään erilaisissa äärilaidoissa, mutta ei nähdä sitä mitä lapsi oikeasti tarvitsee.
Meidän naapurin kaksi lasta parkuu illat, ostan korvatulppia. Enpähän syyllisty mihinkään,kun en puutu.
Naapurin lapset eivät käy kuin kerran viikossa ulkona. Ja silloin ehkä ilman liikunta-aktibiteettia. Kyseessä ulkomaalaistaustaiset n 2 ja 5 vuotiaat lapset. Vanhempi mahdollisesti kävi päiväkodissa aiemmin. Vanhemmat ovat työttömiä tai tekevät etätyötä. 5 v lapsi ravaa tömistellen ja seiniä potkien ja huutaen jatkuvasti asunnossa tämän vuoksi . Tämä häiritsee naapuria koska lapsen toiminta on jatkuvaa. Perheen häiritsevästä käyttäytymisestä on heille, vuokraisännälle ja isännöitsijälle jo valitettu. Lisäksi on huoli siitä että lapset kärsivät ulkoilemattomuudesta ja siitä etteivät kotoudu kun päivähoitokin on ehkä vanhempien masennuksen vuoksi peruttu. Mitä voi tässä tehdä?