Miten tukea lapsen omien rajojen asettamista?
Minulla on kohta 12- vuotta täyttävä tyttö, hän on hyvä koulussa, kauhean tunnollinen ja vaatii itseltään mielestäni aivan liikaa. Hän oli tokaluokaan saakka hurjan sosiaalinen, paljon kavereita ja ystävytyi helposti. Siitä saakka kaverit on vähentyneet pikkuhiljaa, ja nykyisin hänellä on kyllä seuraa koulussa, mutta kaiken vapaa-aikansa on yksin, tai siis kotona, paitsi harrastukset, mutta sielläkään ei oikein uskalla ystävystyä kenenkään kanssa. Yksinäisyys satuttaa tyttöä, vaikka yrittää olla kauhean reipas ja väittää viihtyvänsä yksin. Kuitenkin kyyneleet nousevat aina silmiin kun asiasta puhutaan. Erosin tytön isästä hänen ekaluokan keväällä ja sen jälkeen tämä eristäytyminen on alkanut.
Tyttö on kauhean empaattinen ja ajattelee aina muiden hyvin vointia, mutta minun huoleni on se, että pitää itseään vähemmän tärkeänä. Siis ei osaa pitää puoliaan. Monen monta kertaa tästä olen hänen kanssaan puhunut. Hän sietää siskopuoliltaan ja kavereiltaan vinoilua, komentamista, painostusta vaikka mitä, ettei pahottaisi toisten mieltä. Miten ihmeessä pystyisin tukemaan häntä tässä rajojensa asettamisessa ja itsensä arvostamisess? Meille molemmille vanhemmille hän on aina ollut hyvin rakas, vaikka aikalailla erilailla suhtaudumme isänsä kanssa asioihin.
Murrosikä on jo hyvässä alussa, täällä minun kanssani kiukuttelee, on äreä ajoittain, mutta isänsä luona kuulemma ei. Sanoi koulun terveystarkastuksessa sen johtuvan siitä, että isä helpommin suuttuu ja alkaa huutamaan. Tyttö on vuoro viikoin isänsä ja minun luonani.
Yksinäisyyteen ollaan nyt tytön kanssa yhdessä koitettu etsiä uusia harrastuksia ja paikkoja joissa voisi saada uusia ystäviä, mutta hän on vaan niin kovin arka, ettei oiekin yksin halua lähteä mihinkään, äidin kanssa se on ymmärrettävästi noloa ja kun niitä muita kavereita ei oiekin ole.
Tytöstä on tullut kauhean vakava, luonnottoman tunnollinen, ei enää pelleile ja ’hölmöile’, ja pelkää koko ajan olevansa jotenkin nolo. Tuntuu niinkuin elämänilo olisi kateissa. Fiksu ja mukava tyttö hän on, ja onneksi meillä vielä on jonkinlainen keskustelu yhteys, vaikka tuntuukin, että yhteistä tekemistä on koko ajan vaikeampi löytää.
Sydäntä raastaa nähdä hänet tuollaisena, ja tunnen itseni ihan hirveän voimattomaksi.Tuli pitkä ja sekavakin kirjoitus, mutta olisin kiitollinen vinkkeistä ja kokemuksista?
Moi 12-vuotiaan tytön äiti,
Kirjoitat huolestasi koskien tyttäresi arkuutta, ystävien puutetta ja liiallista kiltteyttä. Vaikuttaa, että huolesi on aiheellinen ja hienoa että olet herännyt pohtimaan ja selvittämään tyttäresi tilannetta.
Murrosikään saattaa liittyä mielialan vaihteluja, ja ystäväpiirissä tapahtuvia muutoksia joka voi ilmetä ajoittain myös eristäytymisenä. Nuori alkaa uudella tavalla määrittämään identiteettiään ja tällöin vanhat ystävät saattavat jäädä. Samoin kiukuttelu ja äreys vanhemmalle kuuluu murrosikään monilla.
Mietin kuitenkin, että tyttäresi muutos oli alkanut jo ennen murrosikää, vanhempien avioeron jälkeen ja muutenkin oireet ovat jatkuneet jo aika kauan. Minkälainen kokemus avioero tyttärellesi oli ja miten asiaa on perheessä käsitelty? Avioero vaikuttaa aina lapsiin jollain tavalla, vaikka avioero ei väistämättä aiheuta lapselle ongelmia myöhemmässä elämässä. Joskus kuitenkin avioero ja sen jälkeiset muutokset perheessä voivat jostain syystä jäädä vaivaaman lasta. Kuvailet tytärtäsi kovin vakavaksi ja ilottomaksi. Oletteko keskustelleet näistä hänen tuntemuksistaan ja tulivatko nämä esille koulun terveystarkastuksessa?
Hienoa, että pyrit auttamaan tytärtäsi harrastusten ja sitä kautta ystävien etsimisessä. Ystävyyssuhteiden muodostamisessa kannattaa olla sinnikäs, sillä uusi ystävyyssuhde ei välttämättä rakennu nopeasti. Kannattaakin rakentaa pienten askelten suunnitelma ystävien saamisessa, ja iloita pienistä ja lyhyistäkin kontakteista ihmisten kanssa. Olisiko mahdollista uudistaa suhteita vanhoihin ystäviin ja pyytää heitä vaikkapa leffaan tai johonkin harrastukseen mukaan? Joskus yksinäisyys voi muodostua kierteeksi jolloin ystävien vähyys lisää jännitystä ja epävarmuutta sosiaalisissa suhteissa, joka puolestaan hankaloittaa jatkossa sosiaalisia suhteita. Tällöin on hyvä vähitellen harjoitella yhdessäoloa ja erilaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kuulostaa tosi hyvältä, että tytöllä on seuraa koulussa, joten se on hyvä alku laajentaa ja syventää ystävyyssuhteita.
Mietit myös, miten voisit tukea tytärtäsi rajojen asettamisessa ja itsensä arvostamisessa. Tässäkin voisi yrittää pienten askelten taktiikkaa: opetella havaitsemaan omia hyviä ominaisuuksia ja iloitsemaan niistä. Joskus tämmöinen voi olla helpompaa yhteisen, mieluisan tekemisen kautta. Jos vaikkapa teette yhdessä ruokaa, voitte yhdessä ihastella tyttären kokkauksia. Jos siskopuolet vinoilevat, on hyvä myös ilmoittaa siskopuolille, että ei ole sopivaa vinoilla toisille ihmisille. Tyttärelle kannattaa sitkeästi välittää viestiä, että hän on arvokas ja rakas, ja huomioida hänen hyviä piirteitään ja tekemisiään. Kerrotkin, että tytär on fiksu ja mukava. Tätä viestiä on hyvä jatkossakin välittää tyttärelle.
Lisätietoa ja apua pohdintoihin löytyy MLL:n sivulta http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/onko_nuorella_kaikki_hyvin/
Hyvää kevättä toivottaen
MLL:n päivystäjä Paula