Vaikka tarjolla on ilmaisia koulussa ja vapaa ajalla olevia harrastuksia, miten saisin ylä asteisen oppilaan kiinnostumaan niistä? Onko yläasteilla kouluvalmentajaa joka olis jeesinä oppilaille.
Kiitos kysymyksestä, jota monet yläkouluikäisten nuorten vanhemmat pohtivat: miten saada oma nuori motivoitumaan hänelle mielekkään harrastuksen pariin? Ei ole myöskään harvinaista, että nuoruusiässä nuori saattaa haluta lopettaa harrastuksen, joka on pitkään ollut tärkeä osa hänen elämäänsä.
Asiaa voisi lähestyä siitä kulmasta, että pohtisit, miksi sinä vanhempana pidät tärkeänä sitä, että nuorella olisi harrastus? Asiassa on hyvä edetä nuoren kanssa keskustellen ja tätä keskustelua ajatellen onkin hyvä, että olet itse pohtinut näkökulmia siihen, miksi pidät asiaa tärkeänä ja pystyt avaamaan myös nuorelle ajatuksiasi. Keskustelussa on tärkeää kuulla nuoren oma kokemus asiasta ja mikäli hänellä olisi vastustusta harrastamista kohtaan, on hyvä pysähtyä ja pohtia yhdessä, mihin se liittyy.
Toisinaan nuorta voi jännittää esimerkiksi uuteen ryhmään meneminen, joskus nuori voi olla huolissaan, että harrastus veisi liikaa aikaa kavereiden kanssa olemisesta. Joskus taas mieluisaa lajia tai ”omaa juttua” ei ole vielä löytynyt. Vanhempana on oleellista aidosti kuulla, miten nuori itse asian kokee. Jos nuoren on hankala sanoittaa ajatuksiaan, voi häntä yrittää auttaa esimerkiksi apukysymyksillä ääneen: ”liittyyköhän asiaan jonkinlaista jännitystä tai huolta”.
Joissain yläkouluissa on kouluvalmentajia, mutta tämä vaihtelee paikkakunnittain. Rohkaisisin ottamaan yhteyttä kouluun, esimerkiksi koulukuraattoriin, ja selvittämään, millaiset mahdollisuudet teidän koulussanne on saada tukea asiaan.