Miten eroon ärtymyksestä poikaa kohtaan
Hei!
En ole varma osaanko kunnolla selittää ongelmaani, mutta yritetään. Jos jollain olisi vinkkejä, neuvoja, kokemuksia tms.
Eli ongelma on se, että olen usein arkisin kamalan väsynyt poikaani (6v.), kun haen hänet päiväkodista. Tämä väsymys näkyy ärtyisyytenä, jonka poikanikin valitettavasti on huomannut. Joskus hän kysyy ”Miksi äiti olet niin vihainen/surullinen?”
Asutaan uusperheessä, jossa kummallakin vanhemmalla on yksi lapsi, jotka asuvat pääsääntöisesti meillä. Lapset ovat helppoja ja puoliso ottaa osaa kasvatukseen ja kotitöihin ihanteellisesti. Itse olen tällä hetkellä työtön ja päivät menee enimmäkseen töitä etsiessä, hakemuksia kirjoitellessa ja erilaisia työllistymisstrategioita pohtiessa. Tämä työttömyys toki stressaa kovin.
Poikani on kova puhumaan ja kyselemään kaikenlaista. On ollut jo monta vuotta. Usein väsyn tähän jatkuvaan pulputukseen ja sitten ärryn ja saatan vastata ärtyneesti. Tämä oma käytökseni ärsyttää minua kovasti. Poikani syntymän jälkeen sairastuin keskivaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja erosin pojan isästä pojan ollessa n.2v. Ehdittiin olla poikani kanssa lähes kaksi vuotta kahden, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Olin väsynyt ja ärtyisä jo tuolloin kun asuttiin pojan kanssa kahdestaan. Silloin opiskelupaineet stressasivat ja olin tietysti yksin vastuussa pojasta. Tuntuu, että ensimmäiset vuodet yritin väkipakolla olla ns. hyvä äiti, kökötin tuntitolkulla leikkipuistoissa hiekkalapion kanssa, rakensin legoilla ja tuhlasin satasia Tiimarin askartelutarvikkeisiin, joista sitten pojan kanssa arkarreltiin. Harvoin kuitenkaan tosissani nautin näistä aktiviteeteista, vaan tein ne koska ajattelin, että näin kuuluu tehdä. Pidän kyllä poikaani sylissä päivittäin, kyselen kuulumisia, luen joka ilta iltasadun, sanon päivittäin rakastavani, mutta sitten on tämä lähes ainainen ärtymys, joka kanavoituu lähinnä ainoastaan poikaani. Mielestäni tämä on epäreilua pojalleni, mutta en tiedä miten tämän ärtymyksen saisi pois. En halua, että poika myöhemmin muistellessaan lapsuuttaan, ajattelee, että äiti oli aina kiukkuinen. Poikani on minulle tärkein maailmassa ja haluaisin olla hyvä äiti. Miten siis eroon tästä oudosta ärtymyksestä, jonka pojan jatkuva puhe ja kysely herättää?
Voi ei, niin samoja fiiliksiä. Millaista hoitoa sait tuohon synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Onko vielä hoitokontaktia? Itselläni myös masennustaustaa ja kyselyikäinen + pikkusisaruksen synnyttyä väsymys on tehnyt minusta ärtyisän, kun jaksaminen on vaan ihan piipussa. Onhan sinulla myös jotain harrastuksia ja sellaista aikaa, jolloin teet jotain mielekästä ja saat ajatukset irti arjesta ja työnhakustressistä? Itse ainakin jaksan paremmin, kun saan välillä irtautua huolehtimaan vain itsestäni. Tsemppiä ja hae apua, ettei mahdollinen masennus vain pahene jatkuessaan.
Kiitos vastauksestasi!
Joo, väsymys, stressi ja huolet on niitä, jotka nää ärtyneet tunteet saa pintaan. Poika on niin eloisa ja kova puhumaan ja kyselemaan ja itse ei vaan jaksaisi.
Mulla on nyt hiukan auttanut, että olen tiedostanut asian ja alkanut kiinnittämään siihen huomiota. Esimerkiksi noin tuntia ennen pojan päiväkodista hakua lopetan kaiken stressiä aiheuttavan tekemisen, suljen läppärin, venyttelen, keitän teetä ja kattelen pihan menoa ikkunasta teetä hörppiessäni ja joskus kirjottelen ajatuksia ja tunteita paperille. Tälleen olo ei ole enää niin stressaantunut poikaa hakiessa ja jaksan paremmin.
Hoitokontaktia synnytyksen jälkeiseen masennukseen ei ole ollut enää vuosiin. Sain tuolloin lääkkeitä ja kävin psykologilla noin vuoden verran.
Oma harrastus on kerran viikossa iltaisin ja tarvittaessa voin kyllä lähteä jonnekin yksinäni jos kaipaan omaa aikaa. Oma aika oikeastaan onkin se, jota kovasti kaipaan. Kahdestaan pojan kanssa asuessa sitä oli aina pojan mentyä nukkumaan, kuitenkin 2-3h joka ilta ja poika tapasi säännöllisemmin myös isäänsä eli oli siellä yhden yön joka toinen viikonloppu. Nyt pojan mentyä nukkumaan pitää pitää seuraa miehen pojalle, joka on omaa poikaani vanhempi ja valvoo siis pitempään. Tämä menee vasta kymmenen aikoihin nukkumaan, joten tämän jälkeen olisi omaa aikaa tai parisuhdeaikaa jos jaksaisi valvoa, harvemmin kuitenkaan jaksan. Toki saan iltaisin tehdä omia juttujanikin jos haluan, mutta helposti sitä tulee sitten tehtyä jotain yhdessä, kun huomaa, että muut tahtoisi tehdä mieluummin jotain yhdessä.
Syksyllä harrastin myös aktiivisesti lenkkeilyä, mutta se jäi talven myötä ja en ole vielä ehtinyt sitä taas aloitella, mutta tarkoitus olisi. Varmasti hyvä fyysinen kunto auttaa kanssa jaksamaan arkea ja lasta paremmin.
Olen menossa terapeutille ensi viikolla. Oikeastaan varasin sen huonon minäkuvan ja itsetunto-ongelmien takia, mutta siellähän voi tästäkin puhua.
Tsemppiä sulle kanssa! Kahden pienen lapsen kanssa on varmasti rankkaa ja ei mikään ihme jos tulee ärtyisäksi.
minulla samat fiilikset, aina äkäinen enkä jaksa kuunnella. ajattelen olis nyt hiljaa. oon huomannut että mulla se on merkki on mun on pakko saada omaa aikaa, edes hetkeks. edes tutni kaks. metsään kauppaan ihan mihin vaan. olla hetki omien ajatusten ja huolien kanssa. repikää pieni irtiotto edes hetkeksi, eikä vain jonkun velvollisuuksien hoitamisen ajaksi vaan ihan itselle. puhelin kiinni. tekee hyvää ja sit jaksaa taas hetken. tsemppiä kaikille <3 tai sit on ollu kiva kun on hyvä ilma niin pyörän selkään ja sit huvittaa jutella ja kuunnella, ajaa vaikka johonkin ei lähikauppaan hakee pillimehut tai jädet. sisällä mä tuun hullluks vielä jos noi marisee koko ajan.