poikani on 15vuotta ja se kiltti poikalapsi on jonnekin hävinnyt..nykyään tilalla on pieni mies, joka viettää kaiken aikansa kotona huoneessaan netissä, jos yritän edes keskustelua luoda, saan vaan pahoja sanoja..pikkusiskot pelkää jo veljeään ja joskus myönnän että minäkin, kun lapsi saa kauheita raivareita, kiroilee, haukkuu, solvaa..en voi edes pyytää syömään, kun hän jos huutaa vastaukseksi..turpa kii!! minua pelottaa mitä lapselleni on tapahtunut, kuka hän on!! hänellä ei ole kavereita, hän ei ole mennyt ulos viikkoihin, hän ei käy suihkussa kun kerran viikossa, uskon että hän on masentunut..en tiedä mitä pojan mielessä liikkuu..mistä voin saada apua?? tiedän ettei poika mene mihinkään terapioihin, lääkäriin tmv..kuka auttaa??
On tosiaan haastava tilanne. Omalla lapsellani oli myös vaihe, jolloin oli hyvin aggressiivinen minua kohtaan, mutta sillä erotuksella että kavereita oli ja olikin noista kavereista hyvin riippuvainen (mikä aiheutti myös omat haasteensa). Pikkuhiljaa tilanne on parantunut.
Onneksi koulut alkavat. Voisikohan poikasi saada apua sieltä? Minulla on hyvät kokemukset koulun tuesta. He auttavat kyllä mielellään, kun heiltä apua pyytää.
Suosittelen myös Raisa Cacciatoren kirjaa ”Kapinakirja”, ainakin itselleni siitä on ollut paljon apua.
Jaksamista sinulle!
Hei,
meillä on käyty läpi ihan vastaavanlainen tilanne 14v poikamme kanssa. Tilanne on meillä ollut päällä koko tämän vuoden.
Hän vietti myös kaiken aikansa huoneessaan ovi kiinni, ei syönyt kanssamme ja lopulta teki vain eväät keittiössä ja söi huoneessaan. Jos hänelle yritti jotakin puhua, hän vain huusi ja raivosi vastaukseksi. Kaikki aika kului viihdelaitteiden kanssa(netti, pleikka, tv jne…). Kavereita ei ollut lainkaan, ei ulkoillut, jätti rakkaan harrastuksen. Hammaspesun lopetti kokonaan ja muunkin hygienian kanssa oli vähän niin ja näin. Hän oli vain huoneessaan ovi ja verhot kiinni. Jossain vaiheessa hän rakensi oikein barrikadit oven eteen, ettemme päässeet edes kurkkaamaan, onko hän kunnossa. Vuorokausirytmi meni ihan päälaelleen.
Koulukuraattori alkoi heti auttamaan koulun puolelta ja tarjosi keskusteluapua pojallemme. Meillä tilanne oli kuitenkin ehtinyt niin pahaksi, että poika lopetti koulunkäynnin ”kokonaan”, joten kuraattorikäynnit jäivät siihen. Hänellä esiintyi aggressivisuutta, joka oli tosi pelottavaa ja lopulta hän teki tuhojaan kotonamme. Koskaan hän ei käynyt perheenjäsenten kimppuun vaan kohdisti raivonsa huutamiseen tai potkimalla seiniä. Sitten meitä kävi auttamassa JERI-työryhmä, jonka kuraattori järjesti meille kotiin käymään. Lopulta oli pakko tehdä pojasta lastensuojeluilmoitus itse, koska huoli kasvoi niin suureksi. Myös kuraattori omalla tahollaan otti yhteyttä lastensuojeluun.
Lastensuojelu järjesti lopulta meille lääkärin kotiin toteamaan tilanteen ja hän antoi lähetteen psykiatrille. Koska poika ei halunnut lähteä, vietiin hänet lopulta ambulanssilla, jonka mukaan kyllä sitten lähti vapaaehtoisesti, koska taisi tajuta tilanteen vakavuuden. Lopputulos meillä oli se, että poika vietti 2 kk nuortenpsykiatrisella osastolla. Häntä hoidettiin siellä vaikean masennuksen vuoksi.
Nyt hän on ollut kesäkuun alusta kotona ja hoito on siirtynyt nuortenpsykiatrisen avohoidon puolelle. Hänellä on masennuslääkitys ja oma tukihenkilö poliklinikalla, jota tapaa kerran viikossa. Lisäksi olemme päässeet lastensuojelun intensiivisen perhetyön piiriin, jossa lapsella ja meillä vanhemmilla on tukihenkilöt. He yrittävät auttaa koko perhettä järjestämällä tapaamisia, tekemistä ja tarvittaessa auttavat/saattavat poikamme kouluun, kun se nyt ensi viikolla alkaa.
Poikamme on sanonut aloittavansa koulun taas uudelleen. Ystäviä hänellä ei edelleenkään ole, mutta me ja lastensuojelu yritämme tukea häntä siinä. Hän on edelleen erittäin paljon omissa oloissaan ja itsetunto on aika huono, mutta ei saa raivareita ja ilmekin on jo valoisampi. Hänen ja meidän vanhempien välit ovat olleet katkolla ja hän kyseenalaistaa edelleen kaiken mitä sanomme. Hän haluaa rikkoa sovittuja sääntöjä, mutta nämä asiat menee jo ihan murrosiän piikkiin ja sen kanssa meidän pitää vain säilyttää maltti.
Poikamme toipuminen on vielä kesken ja masennuksen markkejäkin välillä näkyy, mutta nyt asia on tiedossa ja osaamme toimia, jos tilanne menee hälyyttäväksi. Hartain toiveemme on, että hän löytäisi edes yhden ystävän jossain vaiheessa. Ja kouluhan ei vielä ole alkanut….joten aika näyttää, miten tässä käy.
En tietenkään tarkoita, että teille kävisi kuten meidän perheessä. Olemme vain yksi esimerkki.
Sinuna kuitenkin ottaisin yhteyttä koulukuraattoriin ja luokanvalvojaan ja yrittäisin saada poikasi käymään kuraattorin juttusilla. Lisäksi olisi todella tärkeää, että hän tapaisi lääkäriä, joka voisi todeta, onko kyseessä masennus vai onko jotakin muuta. Yksi masennuksen oireista on aggressiivisuus, mutta se on myös normaali murrosikäisen pojan merkki. Hormonit saavat joskus ihme juttuja aikaan.
Toivon sinulle voimia ja onnea murrosikäisen poikasi kanssa. Ja teille vanhemmille tiedoksi: vertaistuki on avusta parhainta. Tekee hyvää keskustella vanhempien kanssa, jotka ovat kokeneet jotakin samaa tai samantapaista.