Mistä tietää, että milloin omalle nuorelle pitää lähteä hakemaan apua?
Meillä 16-vuotias tyttö, lukion eka luokalla. Ollut aina ns. kiltti tyttö. Peruskoulussa ns. kympin tyttö eikä ihan huonosti mene nytkään. Koko syksy on kuitenkin ollut jotenkin ”väkinäistä”, itku- ja raivokohtauksia. Välillä hän on kuin pieni tyttö hukassa. Olen yrittänyt puhua, että hän ei opiskele meitä vaan itseään varten ja jos todella tuntuu siltä, että ei jaksa käydä lukiota niin sen voi aina keskeyttää tai pitää välivuoden. Tyttö sanoo, että hän ei tiedä mitä oikeasti haluaa, tuntuu haluavan jotain muutosta elämään mutta ei osaa eritellä mitä. Hänellä on kavereita, poikakaverikin. Tällä hetkellä ei harrasta mitään, ei kuulemma jaksa.
Olen yrittänyt puhua, että varataan aika ulkopuoliselle auttajalle, mutta hän ei tunnu haluavan sitäkään.
Voinko varata hänelle ajan ilman lupaa esim. koulupsykologille? Omat voimat tuntuu loppuvan tytön asioita surressa.
Voithan sinä varata, mutta ikävä kyllä et voi pakottaa nuorta varaamallesi ajalle menemään. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Varasi pojalle, kun tämä oli 15v., ajan terapeutille, vaan eipä tuo poika sinne ajalle mennyt, nauroi ja haistatteli vain. Itse sitten menin sinne ja syyllistyin sekä huolestuin vielä enemmän. (Poikani on pienenä käynyt kyseisen terapeutin luona meidän vanhempien erotilanteessa). Oliko siitä hyötyä vai ei, sitä en tiedä.
Voimia sinulle ja toivottavasti tyttäresi olo helpottuu (ja myös sinun).
Kyllä kannattaa hakea apua. Varaa aika lasten/nuorten psykiatrille yksityiseltä lääkäriasemalta. Termeistä: Psykiatri on siis lääkärin koulutuksen saanut psykiatriaan erikoistunut hlö, joka voi lisäksi olla psykoterapeutti. Hän voi tehdä selkeän diagnoosin. Mitä aiemmin haet apua, sitä varmemmin nuoresi saa sitä. Sinun ei tarvitse kysyä lapseltasi lupaa. Olet hänen vanhempansa ja sinulla on oikeus olla hänestä huolissaan. Myös vastuu hänen hyvinvoinnistaan.
Itselläni on 7-lk tyttö ja 9-lk poika, molemmat ovat käyneet terapiassa, johtuen puolisoni heidän isänsä kuolemasta. Tytöllä kesken edelleen, murrosikä vaikuttaa monella tavalla.
Tiedän tunteen, miten paljon aikaa ja energiaa menee lasten asioista huolehtimiseen. Muista, sitä niitämme myöhemmin mitä nyt kylvämme. Tsemppiä ja voimia!!!!
Tyttäreni on 15-vuotias. Koulu menee hyvin, ei poissaoloja, kavereita on. Kaikki näytti olevan hyvin. Kouluterveydenhoitaja oli kysynyt mielialasta ja tehnyt masennustestin, josta tytär sai ”huippupisteet”, siis tuloksen syvä masennus. Itsetuhoisia ajatuksia oli ollut jo viime kesänä. Äitinä en ollut huomannut mitään. Meillä on ns. normaali perhe. Nyt tytär käy perheneuvolassa kerran viikossa ja aloitettiin masennuslääkitys nuorisopsykiatrin suosituksesta. Tytär on edelleen samanlainen kuin aina ennekin, mutta kun kysyn mielialasta, se on tosi synkkä. Nyt pelkään lääkityksen vaikutuksia. En olisi halunnut sitä, mutta jos se on ainoa keino pitää lapsi hengissä, suostun lähes mihin tahansa. Tyttären väitettiin olevan myös anorektikko. Sitä väitettä en hyväksy. 15-vuuotias ei syö kouluruokaa, koska ”se on niin pahaa”. Kotona on kuitenkin kaikkiruokainen ja syö säännöllisesti. liikuntaa ei harrasta. Yritän elää tämän asian kanssa päivä kerrallaan. Asian kertominen muille on todella hankalaa. Muutamille läheisille olen kertonut,mutta haluan suojella tytärtäni leimautumiselta. Tytär puhuu asioista avoimesti muutaman parhaan kaverinsa kanssa.
hei
Minulla vuotta vanhempi nuori ja syö masennus lääkkeitä…on todella vaikea todeta , tietää koska…suosittelen luottamaan äidin vaistoon…meillä 8lk alko oireilee,,,saimme houkuteltua sen nuorisopolille koulun terveyden hoitaja lähetti hänet sinne kun oli huomannut tyttäreni laihtuneen eli epäiltiin anoreksiaa joka ehkä oli aluillaan mikä ei onneksi koskaan tullut ja siellä sitten tehtiin masennus testi…,,,nuorisopolilla kävi 4kertaa ja siten halusi lopettaa..syy minusta oli että ei synkannut henkilkunnan kanssa…..nyt 2vuotta myöhemmin itse ehdotti jos kokeilisi lääkitystä kun ei mikään huvita ,ei ole ilon tunteita yms…käymme yksityisellä psykiatrilla hakemassa reseptin mutta terapiaa ei halua…mutta lääkkeet auttoi…mutta nuoren pitää itse mennä sinne, pakottaa ei voi…mikä on surullista jos ja kun asiat menee tosi huonoon jamaan,,,aika huonon jamaan saa mennä että pakkohoitoon ottavat….luotais tuotteita on myös masennukseen,,,googlaamalla myös näitä mll sivuila löytyy aiheesta kirjoitusta koska pitää olla huolissaan….jos olisi joku porkkana että tytär menisi,,,jotain mitä haluaa kovasti,,,,lahjomaa…matka, festareille, tatuointi,,,mikä olisi kova juttu että menisi….koska se lahjoma kannatta antaa jos saa nuoren kuntoon…meinaan mitä pidemmälle menee alakuloisuus sen vaikeampi se paraneminen on…voi toivon sydämmestäi että tyttärenne ymmärtää oman parhaansa.
Puhuit tuosta lahjuksesta, jonka voisi antaa, jos nuori menee asiantuntijalle. Minusta esim. matka tai joku asia, jossa ollaan pois tavanomaisista ehkä ikävistäkin ympyröistä voi tukea parantumista tuomalla uusia mielikuvia ja elämyksiä mieleen ja jotain jota odottaa ja suunnittelee. Juuri näitä positiivisia ajatuksia ja elämyksiä tulisi saada koko ajan itselle. Itse kuuntelen voimalauseita (löytyy googlettamallakin) ja ainakin minulla ne lisäävät myönteisyyden tunnetta. Voimia sinulle äiti.
Lääkkeet eivät välttämättä ole yhtä tehokas apu kuin psykoterapia. Tärkeintä olisi, että on joku jolle nuori voi puhua. Yleensähän se menee niin, että murrosiässä tulee itsenäistymispyrkimykset, joten vanhemmat eivät ole se ykköskohde, jolle puhutaan. Oma tyttäreni puhuu opettajan kanssa ja on osin avautunut myös koulupsykologille. Älkää antako periksi, vaan tukekaa nuorta kaikin keinoin. Jos lapsi on sitä mieltä, että jokin asia on huonosti, niin ottakaa se tosissanne.