Esikoiseni on kärsinyt masennuksesta viimeisen vuoden aikana. Koska suksemme sakkaavat tuon tuosta, lapsi ei halua perhekotiin (vaihtoehtoa on kokeiltu) eikä muuttaa isälleen (jonka luona asuu uusi naisystävä), olen päätynyt ratkaisuun hankkia siskoksille 14 ja 16v oman vuokra-asunnon.
Onko ajatukseni ihan hoopo? lähinnä mietityttää pikkusiskon rooli. Tyttö on kyllä vastuuntuntoinen ja reipas, halukas tähän järjestelyyn vaikkeivat välini häneen ole yhtä huonot kuin esikoiseen.
Itse ajattelin tätä hyvänä ratkaisuna, hankkisin tytöille asunnon samalta paikkakunnalta jossa isä asuu (hätätilanteessa voisivat turvautua isäänsä) ja koska suuri osa kavereista asuu tuolla paikkakunnalla. Itse asun vajaan 100km päässä, seuraisin tyttöjen elämää käymällä pari, kolme kertaa viikossa ”tarkastuskäynnillä”. Toki kustantaisin asumisen ja ruoan, vaatteensa ja muun tarpeellisen tytöt voisivat hankkia lapsilisillä, elatusavulla ja myöhemmin opintotuella.
Ratkaisu varmaan sinun kannaltasi ihanteellinen ja varmaan tyttäresi, ainakin 16-v, tästä ihastuu. Mutta kyse on alaikäisistä lapsista joista toisella vielä diagnosoitu (?) masennus. Näkemykseni mukaan huoltovastuuta lapsistaan ei voi näin ”ulkoistaa”. Tämä on tietty vain yhden henkilön mielipide ja jokainen tekee omat ratkaisut, mutta arvelisin kyllä lainsäädännönkin näillä linjoilla olevan.
Mielestäni lapsesi ovat aivan liian nuoria muuttamaan omilleen. On ihan normaalia, että sukset sakkaavat tuonikäisten kanssa ja niin se kai kuuluukin olla. Näen riskinä, että muuttavat omilleen. Nuori tarvii sitä turvallista aikuista, jota vasten hioa särmiään ja purkaa tarvittaessa huonoa oloaan. Mistä asioista suksenne sakkaavat? Näetkö että nämä asiat oikeasti paranisivat sillä, että nuoret muuttaisivat muualle, vai etkö vain olisi näkemässä/todistamassa asioita, jotka aiheuttavat ristiriitoja? Ymmärrän omastakin kokemuksesta, että haastavaa ja raskastahan näiden nuorten kanssa välillä on, mutta en usko, että sinun huolesi tuolla ratkaisulla vähenisivät. Pelkään esikoisen masennuksen jopa lisääntyvän, sillä tuskin sinä olet hänen masennuksensa syypää. Se aika kun nuoresi sinun luonasi asuvat tuskin muutenkaan kestää enää kovin kauaa. Suosittelisin vahvasti odottamaan vielä ne muutaman vuoden ja yrittämään jaksaa tukea tyttäriäsi; sitä he kuitenkin kaipaavat.
Anteeksi tämä hiukan jyrkkä kannanotto, perustuu siihenkin, kun olen nähnyt muutaman hyvin nuorena omilleen muuttaneen elämää.
Miten masennuksesta kärsivä 16-vuotias ja vasta 14-vuotias pikkusisko pärjäisivät keskenään, ilman aikuista? Vaikka piipahtaisitkin ”tarkistuskäynneillä”, ja vaikka isään voisi turvautua ”hätätilanteessa”?
Sukset sakkaavat kaikissa perheissä, enemmän tai vähemmän. Aikuisen kannalta tietysti helpointa olisi ottaa pesäero tässä vaiheessa.
En osaa sanoa muuta kuin että onnea yritykselle, jos siihen päädytte. En sitten tiedä miten lastensuojelu asiaan suhtautuu.
Tai onnellisemmassa tapauksessa kirjoituksesi oli vain puoliharkitsematon”heitto”, tai halusit herätellä keskustelua, tai herätellä lastesi isää ottamaan enemmän vastuuta, tai jotain… Minun silmistä se ainakin sunnuntaiaamuna karisti tehokkaasti unet:).
Toivottavasti kuitenkin vaihtoehtoja löytyy…
Hei. 14-ja 16- vuotiaat ovat vielä lapsia. He tarvitsevat aikuista vielä pitkään muuhunkin kuin tekemään tarkistuskäyntejä. Omaan vuokra-asuntoon laittaminen tuntuu samalta kuin heitteillejättö ja sitä tavallaan onkin. Ota yhteyttä paikkakuntasi perheneuvolaan tai akuutisti sosiaalityöntekijöiden kriisipäivystykseen apua ja tukea saadaksesi. Voimia!
Hei!
Pakko oli kompata edellisiä kommentoijia, valitettavasti. Itse olen 3 pojan yh, ollut omillani jo pian 14v ja elämä on välillä t-o-d-e-l-l-a raskasta. Tänäänkin on itku tullut moneen kertaan… Nuorin lapseni (10v) on sairastunut psyykkisesti ja hänen asiansa vievät kaikki voimat, minkä lisäksi on 14v ja pian 18v vahdittavina. Ratkaisusi olisi omastakin mielestäni fantasiamaailmassa aivan käsittämättömän houkutteleva… Mutta. Totuus on, että itse(kään?) en vedä vanhemman rooliani murto-osaksikaan niin hyvin kuin pitäisi, mutta aina ottaessani yhteen erityisesti esikoisen kanssa, _yritän: pitää mielessä sen tosiseikan, että se, miten me NYT suksien sakkaamiset käsittelemme, vaikuttaa niin moneen asiaan heidön elämässään myöhemmin. Me olemme se testauslauta, jota ei tietenkään uskota tai totella, mutta halusivat tai eivät, meidän sanalliset ja ehkä erityisesti ne sanattomat ohjenuoramme vaikuttavat lastemme valintoihin elämässä. En voi olla muiden tavoin ajattelematta, että ikään kuin luovutat… Mutta sinun tapauksessasi luovutat vastuun mielestäni aivan väärälle taholle, nimittäin pikkusiskolle. On heitä molempia kohtaan väärin nakata heidät omilleen tuonikäisinä, mutta erityisen väärin se on siksi, että isompi sairastaa masennusta. Ajattele, jos jotain pahaa todella sattuisi (3 tarkistuskäyntiä viikossa ei todellakaan ole kovin paljon…) – haluatko, että nyt 14v kantaa syyllisyyttä loppuelämänsä?! Se ei ole hänen tehtävänsä, vaan sinun (JA lasten isän!). Tytöt eivät ”halua” muuttaa isälleen?? Ovat alaikäisiä ja jos tilanne on todellakin liian kärjistynyt teillä kotona, ehkä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa? Kakkua kun ei voi sekä syödä että säästää… Nyt kaikki eri vaihtoehdot pöydälle ja YHDESSÄ pohtimaan mahdollisimman tyydyttävää ratkaisua *kaikkia* osapuolia ajatellen!