Viimeisen viikon olen vain miettinyt sitä, että annan lapseni pois, en enää jaksa enää. Kaikki se vaatiminen, haluaminen kinuaminen ja kieltäytyminen on tehnyt tehtävänsä. Annan lapseni pois. en jaksa enää.
Minkä ikäinen lapsesi on? Muistan, kun tyttäreni oli 10-12 v, hän oli aivan kamala. Olisin lähettänyt hänet isänsä luo, mutta tytär itse vastusti valtavasti ja toisaalta en luottanut että isänsä olisi kyennyt minkäänlaiseen kasvatustyöhön. Siihen aikaan ei ollut tällaista lastensuojelu-sosiaalityötä näin näkyvästi. Lähetin lapsen kahdesti paikkakuntamme turvataloon, kolmatta kertaa eivät huolineet, koska heidän mielestään meillä oli kaikki hyvin: me aikuiste töissä, lapsi koulussa ja harrastuksissa jne.
Mutta kyllä se lapsi osasi vetää minut aivan kuiviin!! Olin hulluuden partaalla. Enkä edes liioittele yhtään.
Tytär muutti kotoa omilleen 16-vuotiaana, lukion ekaluokkalaisena. Se oli pelastus meille molemmille.
Nyt hän on nuori aikuinen ja meillä on ihan hyvät välit.
En tiedä mikä tilanne olisi, jos olisin antanut hänet pois, tai lähettänyt kaikesta huolimatta isälleen.
Tänä päivänä on kuitenkin paljon paremmet mahdollisuudet saada apua ja tukea omaan vanhemmuteen ja jaksamiseen, tartu näihin mahdollisuuksiin. Minä en luota lastensuojeluun, enkä siellä oleviin sosiaalityöntekijöihin (erittäin huonoja kokemuksia) mutta jos sinulla on jo vakava ajatus lapsen poisantamisesta, et menetä mitään, jos otat yhteyttä oman paikkakuntasi perhetyöntekijöihin ja kysyt jonkinlaista keskusteluapua sieltä.
Minä olen katkerasti katunut, että luotin lastensuojeluun. Siellä suositeltiin lapseni huostaanottoa, kun olin niin väsynyt. Lapsella oli vaikea korvakierre, paha allergia. Selkäni takana kuitenkin lapsi sai ruokaa, mikä aiheutti vaikeaa ihottumaa ja pahoja korvatulehduksia. Ajattelin, että kun en itse osaa hoitaa noita korvatulehduksia, niin hoitakoon sitten joku muu. Lapseni sijoitettiin päihdeperheeseen, ei tietenkään tahallaan, vaan silkasta tietämättömyydestä. Lapsi oli poissa kotoa 2 vuotta. Nyt näen, miten lapseni kärsi tuosta huostaanotosta. Minä en anna ikinä sitä itselleni anteeksi. Lapsi on kyllä selvinnyt, mutta minä en. Vaikka olisit kuinka väsynyt, niin älä hylkää. Huostaanottoja ei pitäisi suositella kuin päihdeongelmaisille äideille, ei väsyneille äideille tai jos lapsi on jollain tapaa sairasteleva.
Pyydä mielummin apua,lapsen hoidossa ja kasvatuksessa.
Että jaksisit huolehtia lapsestasi.
Minä olen antanut lapseni pois, kun en osannut hoitaa ja huolehtia hänestä.Enkä ymmärtänyt hakea apua,vaan luovutin.
En saanut mistään tukea ”automaattisesti”.
Olen tuntenut syyllisyyttä lapsen pois antamisen, olin siinä luulossa että se olisi lapseni parhaaksi antaa pois.
Olin itsekkin silloin niin nuori, melkein lapsi kun lapsen sain.
Olen itkenyt monet itkut sen jälkeen. Nyt lapseni on aikuinen, olemme kyllä tavanneet, mutta olen vain biologinen äiti.
Olen meinannut luopua lapsestani koska en saa riittävästi tukea. Mutta poikani on minulle tärkein asia maailmassa enkä kestä ajatusta siitä että jos minulla on paha olla ja annan lapseni pois niin mites kun oloni paranee, kadun päätöstäni enkä sitten enää koskaan välttämättä näkisi lastani..?
Ota lomaa arjesta ja mieti sitten päätöstäsi uudestaan. Tarvittaessa voin keskustella kanssasi vaikka sähköpostitse jos sinulla on paha olla.
-zasshu-
Jos et jaksa enää niin ehdottomasti,toteuta suunnitelmasi. Anna lapsesi pois. On olemassa ihmisiä joilla riittää lapsellesi rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Sinä voit keskittyä itsesi parantamiseen, ehkä voit kuitenkin pitää tulevaisuudessa yhteyttä lapseesi?
On lapsen oikeus saada kasvaa jaksavassa, välittävässä perheessä. Jos olet jo hakenut apua tilanteeseenne etkä siltikään jaksa enää niin ehdottomasti tee lapsellesi palvelus ja anna hänet huostaan.
hei minkä ikänen lapsi sinulla onli?
Hullua ajatella, että niinkin vähän aikaa, 8 vuotta sitten lastensuojelu on toiminut tietämättä kaikkea sijaisperheistä, välittämättä lapsen tai perheen edusta ja hyvinvoinnista. Tämän hetken Suomi elää edelleen peläten ja vältellen lastensuojelua. Se on se vaijettu sosiaalinen leima, joka jotenkin tekee perheestä rikkinäisen ja vanhemmista epäonnistuneita. Todellisuus on kuitenkin, että se tekee vanhemmasta aikuisen, joka uskaltaa myöntää ”en pysty tähän yksin” tai ”lapseni ansaitsee parempaa” ja hakee apua. Valitettavasti tämä luottamussuhde on menneisyydessä rikkoutunut lastensuojelun toiminnan ja vanhempien lapsilleen kehittämien ”kummitustarinoiden” ansiosta. ”Sossu-täti tulee ja hakee teidät pois, sitäkö te haluatte?” Itse en olisi varmaan ikinä päässyt tästä kierteestä, jos en olisi väitellyt luokanopettajani (entisen lastensuojelun sosiaalityöntekijän) kanssa lähihoitaja opintojeni alkupuolella.
kuumin kivin en heitä. minustaki tuntunu tältä. Viimeeks sillo ku puol vuotta sitte olisin antanu teinin pois. Siis hypin tasajalkaa, kiroon ja uhkaan näin tekeväni. Teini kääntää sohvalla kylkeä ja sanoo, hyvä. Nyt puol vuotta myöhemmi teini makaa pääasiassa edelleen sohvallani, näyttää keskisormea ja hyvinä hetkinä kertoo ihan hymysuin koulupäivästään. Wau, mitä edistystä! Toiset puoli vuotta lisää, niin mikä päivänsäde siitä kuoriutuukaan! Muita vaikeita hetkiä meidän kolmilapsisessa perheessä koettu vauvan kanssa, taaperon kanssa, uhmaikäisen kanssa, päiväkoti-ikäisen kanssa, kouluikäisen kanssa. Äärettömän antoisaa. Hyviä hetkiä koettu kuitenkin enemmän.. Nyt ensin huolehdi omasta jaksamisestasi. Laita mitä tarvitsee tosiaan jaksaa ja mitä ei tärkeysjärjestykseen. Sinun ei tarvitse jaksaa olla täydellinen: ei tarvitse kokata itse, jos voit ostaa edullisia eineksiä. Ei tarvitse lajitella jätteitä, jos et vain jaksa. Ei tarvitse pyyhkiä pölyjä joka viikko korkean kaapi päältä jos kukaan ei sinne näe. Ei tarvitse ostaa lapselle juuri sitä punaista takkia, kävisikö se lähikaupan sininen. Ennenkaikkea: saat näyttää aamuisin väsyneeltä ja happamalta, (älä kuitenkaan käyttäydy kovin happamasti, se todennäköisesti vain hankaloittaisi aamuasi) kunhan saat aamupalan aikaiseksi itsellesi ja lapsellesi ja vaatteet päälle. Sinun ei tarvitse olla pirteä ja hymyssäsuin 24/7 riittää kunhat saat asiat hoidettua. Ja tosiaan suosittelen (minä viherpiiperö ja superkierrättäjä tosiiaan suosittelen) kertakäyttövaippoja, valmisruokia ja turhanpäiväisiä autoajeluja pikkusyistä. Jos se saa pysymään sinut järjissäsi ja on sinun ja lapsesi parhaaksi.