Kolmas lapseni, nyt 6 vuotias kärsii huonosta itsetunnosta. Tästä johtuen monien taitojen opettelu on ollut ison työn takana, lapsella kun on valtava, jopa lamauttava pelko epäonnistumisesta. Kokee itsensä jotenkin kokonaisvaltaisesti epäonnistuneeksi jos jokin asia menee pieleen. Esim. pyörällä ajoa ei ole suostunut oikein edes opettelemaan.
En tiedä mikä on mennyt vikaan ja missä kohtaa kasvatusta. Lapsi on ollut aina herkkä ja jotenkin hauras, ja pelkäänkin että olen kannustamisen sijaan liikaa hyysännyt.
Kouluun meneminen pelottaa minua valtavasti!!
Itsellä samankaltainen ongelma 7 vuotiaan pojan kanssa. Huomaan että heikko itsetunto on peruja minulta, olen itse ollut lapsena järkyttävän ujo ja edelleen jännitän uusien asioiden opettelua ts. pelkään epäonnistumista.
Olen huomannut ettei poikani pidä urheilulajeista joten olen etsinyt hänelle omia kiinnostuksenkohteita mukailevia harrastuksia, joihin hän on lopulta kiintynyt. Esim. Puukäsityökerho on tullut tärkeäksi. Hän on varsin taitava käsistään ja tuonut kotiin hienoja teoksia, ja tämä on osaltaan kasvattanut itsetuntoa. Kehun poikaa ja kannustan. Koetan saada hänet tuntemaan, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on. Kaikkien ei tarvitse olla ulospäinsuuntautuneita.
Iloista kesää!
P.s
Mielellään otan minäkin apua vastaan, jos jollakulla ideoita?
Joitakin ajatuksia kirjeeseesi. 6 vuotias on jo niin vanha, että ”osaa vaatia ” itseltään. On myös lapsia, jotka ovat jo syntymästään ”vaativia”. Mitä tehdä? Lapsen kokemukseen voi vastata ilman sen kummempaa kannanottoa siitä, onko hyvä vai huono. Lasta voi auttaa suhtautumaan omaan itseensä vähän arvmollisemmin, esim kysyen: ”Vaaditko nyt liikaa itseltäsi?”…tai jotenkin muuten. Minkään ei ole tarvinnut mennä vikaan, mehän vanhempina kasvamme yhtäjalkaa lastemme kanssa…siis opimme koko ajan lastemme kasvessa. Kerrot, että kyseessä on kolmas lapsesi. Näin me olemme erilaisia. Tätä oppimisen asennetta voisi myös ”ujuttaa” lapselle…kenenkään ei tarvitse olla täydellinen eikä valmis, ja saamme olla koko ajan oppimassa niin itsestämme kuin toisistamme. Sekin on oppimista, kun ymmärtää, että on kovin vaativa itseään kohtaan.
Pelosta sen verran, että pelko saattaa tarttua myös vanhemmalta lapseen. Siis älä pelkää, vaan ota huominen sellaisena kun tulee. Lapsi todellakin aistii meidän vanhempien tunteet. Lapsi myös muuttuu koko ajan, josta syystä on turha miettiä valmiiksi tulevaisuutta. 6 v lapsen kehitykseen ja käyttäytymiseen vaikuttaa yhä enemmän moni muukin asia kuin vain vanhemmat. Aurinkoista kevättä Sinulle ja nauti lapsestasi!
