Miten voisin auttaa lapsenlapsia, tyttäreni lapsia, jotka eron jälkeen ovat lähes vuoroviikoin vanhemmillaan ja nyt lasten puheista voi päätellä, että isä haukkuu äitiä ja ukkia lapsille? Jostain syystä ei minua…Lapset eivät ole ukkia torjuneet, mutta selvästi huomaa, että ovat hämmentyneitä. Ukki on opettanut lapsia luistelemaan, isä ei ole…ja muutenkin ukki on kuskannut ja myös kustantanut harrastuksia, joihin isä ei ole halunnut osallistua.
Me aikuiset kyllä kestetään isän käytös, mutta lapset ei oikeen ymmärrä.
Google löysi randomisti jo vähän vanhan kysymyksen. Laitan silti oman ajatukseni tähän.
Asiassa pitäs varmasti keskustella isän kanssa suoraan. Rakentavasti ja toista kunnioittavalla tavalla. Ottaa vaikka puheeksi millä tavoin isovanhemmat voisivat osallistua lasten elämää. Kysyä samalla onko jotain mikä isän mieltä isovanhempien osallistumisessa kaivaa.
Avauksesta ei käy ilmi kuinka vanhoja lapset ovat. Asiat joita lapsi ei vielä itse osaa käsittellä saattavat lapsen mielessä kääntyä. Jos esimerkiksi ukki itse käyttäytyy tai toimii tavalla jota lapsi ei ymmärrä, niin hän voi tuoda asian julki epäsuorasti.
Avauksesta saa kuvan, että mummilla itsellään on antipatioita isää ja hänen vanhemuuttansa kohtaan. Kannattaa miettiä onko näin, ennen kuin asiaa alkaa selvittämään.
