Hei,
Täällä myös sama tilanne koulunkäynnin suhteen,tyttö 12-v ja 6.s luokka menossa.
Meillä monitahoinen ongelma,lapsi menetti isänsä kolme vuotta sitten jouluna,tästä seurasi vakavat traumat,isän poislähtö ei ollut ns. normaali tilanne. Lapsella myös pitkäaikaissairaus,joka vaikuttaa tilanteeseen. Nämä asiat eivät kuitenkaan estäneet koulunkäyntiä,vaan tämä syksy muutti kaiken,kun paras ystävä/luokkakaveri muutti toiseen kaupunkiin,nyt tyttö kokee itsensä ulkopuoliseksi luokassa. Olivat tämän ystävän kanssa niin ”liimautuneet” toisiinsa,ettei muiden kanssa koskaan edes kaverisuhdetta saaneet luokassa aikaiseksi. Vapaa-ajalla on kyllä joitain kavereita (nuorempia),mutta ei kuitenkaan päivittäin,mutta tähän poismuuttaneeseen ystävään on jatkuvasti yhteydessä puhelimitse,voisi sanoa että, joka päivä. Meillä on tukitoimia paljon,kuraattori,opettaja,hoitava lääkäri,psykologi,psykiatri,psykoterapeutti…
Mutta kouluun lähtö ja siellä oleminen on tuskaa. Parin viime kk.n aikana tilanne on pahentunut. Nyt on suunnitteilla masennuslääkitys,sekin tosin alkaa vasta tammikuussa,aikaisintaan,tosin pyysin hoitotahoa kiirehtimään asiassa. Heillä on alkamassa joululoma,joten ei ehdi luultavasti…Mietin vaan,että mikä tässä on tärkeintä…Lääkityksen aloittaminen ja käytännön asiat sen kanssa ei kuitenkaan hirveesti vie aikaa ja jos ongelmia tulisi,sairaala päivystää 24/7 ja lastenosastolle pääsee helposti,kun on se pitkäaikaissairaus jo olemassa. Vertaistuki tässä(kin) asiassa olisi niin tärkeää,niin lapsille kuin meille vanhemmille.
Jos lapsi ei halua mennä kouluun ei voi olla 100% varma siitä että häntä kiusataan
Eikö yksikään lapsi ole saanut diagnoosia sosiaalisten tilanteiden pelosta? 🤔
Luulisi, että se olisi syynä edes jollakulla.
Itse olen sellaisen sairastanut. Kiusaamista ei ollut silloin, mutta joskus vuosia ja vuosua aiemmin oli ollut, ja uskon sen vaikuttaneen. Olin koulussa ylireippaan ja iloisen roolissa, siitä oli tullut selviytymiskeinoni kiusaamista vastaan. Koulun jälkeen en sitten muuta jaksanut, kuin olla yksin kotona.
Tuohon meni kyky sosiaalisten tilanteiden pelon puhkeamisen myötä yhdessä päivässä (sain eräässä sos tilanteessa ns. klassisen kahvikuppineuroosin, enkä pystynyt sen jälkeen syömään, kirjoittamaan, saamaan avainta lukkoon tms. muiden nähden). Vasta sen myötä tajusin, kuinka reippaus, iloisuus, puheliaisuus oli ollut pitkään vain rooli, josta olin pitänyt kiinni, jotta mikään heikko kohta ei missään nimessä paljastuisi ja altistaisi minua kiusaamiselle.
Olin tuolloin jo 25-vuotias aikuinen ja vaati tiivistä psykoterapiaa ja todella kovaa kanttia, jotta pystyin pääsemään tuosta eroon. Esim aloin pakottaa itseni ruokalaan ja tein siellä hammasta purren mitä pystyin. Sain ehkä otettua ruokaa, mutta jouduin kestämään häpeän, mikä tuli siitä,, että pari viikkoa istuin ruoka edessäni, enkä pystynyt syömään kuin leipää. Lasi ja haarukka kun eivät pysyneet kädessä. Aikuiset opiskelukaverit eivät ottaneet minua silmätikuksi, mutta teepä noin koulussa, jossa luokallasi on muutama epäempaattinen kiusaaja!
En tiedä miten teini-ikäisellä olisi kykyä voittaa tuollaista ongelmaa yksin. Olisin takuuvarmasti itsekin jäänyt kotiin.
Oletteko kotona kun hän ei mene koululln ja jos ette niin hän voi lintsata.
Oli jotenkin huojentavaa löytää tämä keskustelu. Meillä on myös 9-vuotias, joka temppuilee koulunkäynnin kanssa. Itse hän kertoo syyn olevan osaamattomuudessa tehdä lukupäiväkirjaa, koska hän kokee, ettei ymmärrä lukemaansa. ”Kuolen mielummin, kun menen kouluun”, kuuluu usein. Myös itsensä vilustuttamista yrittää, että saisi olla kotona. Olen ollut opettajaan yhteydessä, mutta koulun henkilökunta ei ole havainnut käytösessä mitään poikkeavaa/muutosta. He kuitenkin reagoivat tilanteeseen ottamalla minun kertomat vaikeudet puheeksi ja tekivät helpotuksia lukupäiväkirjan suhteen. Pari päivää näytti jo paremmalta, mutta sama jatkuu taas..
Jotenkin tätä ketjua lukiessa kiinnitin huomion siihen, että aika monen kohdalla haasteet ovat kärjistyneet juuri tässä iässä, 3-4 luokan paikkeilla.
Kuulostaa siltä, että kannattaa puuttua nopeasti. Miten, se onkin toinen juttu. Kokemuksesta voin kertoa, että koulu on yleensä saamaton ja tehoton. Jos pojallasi on kavereita, niin se varmasti helpottaa. Olen sitä mieltä, että jos lukupäiväkirja esim. Ahdistaa kovasti, niin sen tilalle jotain muuta. Mikä olisi mielekkäämpää pojallesi. Ihan kunnolla jotain mielekästä kouluun pojallesi, että tilanne ei pahene. Tiedän, että koulu harvoin ennaltaehkäisee tilanteen pahentumista, sitten yritetään tehdä vaikka mitä, kun on myöhäistä. Opettajan pitäisi tehdä nyt kaikkensa tilanteen kääntämiseksi parempaan. Sano opettajalle, kuraattorille ja terveydenhoitajalle, että pojallesi on kehittymässä koulupelko (tai on jo, että jotain tehdään) ja kouluun lähtö on vaikeaa. Jotain helpotusta ja mukavuutta kouluun lisää että tilanne ei pahene.
Hei, täällä itse 7luokkalainen, joka ei ole ollut koulussa kuukauteen, ja joka päivä saanut luvattoman poissaolon. Itseäni ahdistaa mennä kouluun, ja meille on ehdotettu sairaalakoulua, ja olen suostunut siihen mutta sitten vain sanottiin ettei meillä ole siihen tarvetta. minusta se olisi parempi kuin olisin kotona sillä sinne mennää aina ma-pe eikä tarvitse olla kotona. miten pääsisin sairaalakouluun, onko sairaala koulussa oma sairaalahuone, ja onko se koulu sitten siellä huoneessa vai jossain eri tilassa muiden kanssa?
Ei lapsella ole sairaus jos ei käy koulua. aina ja useinkaan se ei ole kiusaamista. Koulussa ei nähdä järkeä syytä. Tietokonepelit ja tik tok ja kaikki muu on houkuttelevampaa.
Koulussa ankea loisteputkivalo ja tylsiä kopiopaperita. Onko koulu jäänyt pahoin jälkeen oppimistavoissa ja medioiden käytössä?
Missä on tulevaisuuden näkymat työllistymismahdollisuudet?
Kun työnsaati vaikeaa, työvaatimukset suuret? Kesätöihinkin pääseminen hyvin vaikeaa.
Pandemian aikainen etäkoulu opetti lapsille että vähän sängyssä koneella koulutöitä ja sitten on vapaata. Vaikea nousta aikaisin ja menää istumaan kouluun, jälleen. Tämä pandemian aikainen lapsien oppima malli jäädä kotiin on vaikuttanut lapsiiin, sosiaalinen velka nyt vanhemmilla , kuormana taakkana, vaateena.
Koulu vaatii, antaa ehkä tukiopetusta, tekee lastensuojeluilmoituksen jos poissaoloja yli 50 h /kausi (määrä vaihtelee kunnittain)
Etäkoulussa annettiin vaihtoehto jäädä kotiin tehdä muutamat tehtävät, sen mallin rikkominen ja paluu kouluun on vaikeaa.
LAstenneuvola yritää ohjata kuraattori motivoida.
Miltä maailma näyttää, ilmastonmuutos, pandemia? Onko lapsilla tulevaisuuden näkymiä? Opstimismia uskoa siihen että työ ja paikka löytyy ? Lapset näkee ja kuulee mitä tapahtuu.
Yhteiskunta on kova ja kilpailuhenkinen. Ajat ovat vaikeat. Mistä vanhempi joka on peloissaan sairauksista , kokeellisista rokotteista joita laspsillekin jaetaan, kiusaamisesta, rasismista maapallon tulvaisuudesta vosi välitää optimismia lapsilleen? ja antaa motoivaatiota koulun käyntiin ja hyvästä tulevaisuudesta ja toimeentulosta?
Sairaalakoulua voi käydä kotoa tai jos on osasto jaksolla, niin sitten on oma huone osastolla. Sairaalakoulussa on muitakin ja on niinkuin normi koulu, mutta vähemmän lapsia ja yksilöllistä opetusta. Se on väliaikainen paikka tietääkseni ja ajattelisin, että voisi olla muitakin vaihtoehtoja. Koulun vaihto ja esim. pienluokka.