Hei, onko kenelläkään kokemuksia koulufobiasta? Lapselleni on se diagnosoitu. Syksyn koulun aloitus huolettaa, miten lapsi tulee pärjäämään. Kaikki kouluun liittyvä ahdistaa häntä. Toki tässä on monenlaisia tukitoimia tulossa avuksi. Mutta vertaistuki olisi kiva juttu, muiden kokemukset koulupelosta..
Hei!
Meillä tyttö aloitti 7 luokan nyt syksyllä ja eka viikko meni hyvin, nyt sit hän alkoi kokemaan ahdistusta kouluun menossa kun hänestä tuntuu ettei osaa tai ymmärrä mitä siellä puhutaan. Itse en tiedä mitä pitäisi tehdä että saisi tälle asialle jonkun ratkaisu , nettiä paljon tutkinut ja arvelen että meillä sama kuin teillä. Koittanut puhua tytölle ettei kaikessa voi olla täydellinen ja hän ei osaa lopettaa sitä vaatimistaan itseltään kun on kumminkin koulussa erittäin hyvä.
6 luokan todistuksessa oli keskiarvo kumminkin 9.1.
Enhkä tästä ei sinulle mitään apu ole mutta ajattelin omat tunteet kirjoittaa silti
Lapsellani on luultavasti sama koulupelko.Englanniksi löytyy tietoa googlettamalla school refusal. Hän on 13-vuotias nyt, tätä on kestänyt kaksi vuotta. Eli neuvoni on kaikille, että kun rupeaa olemaan koulupelkoa heti hankkikaa lähete psykiatrille julkiselle puolelle, koska se ei välttämättä mene itsestään ohi. Meille kävi niin, että ekana vuonna tuli hirceä kalabaliikki kun ajateltiin, että se johtuu siitä kun hän ei nuku öisin, koko vuosi meni sitä jauhaessa. Ja tämä kaikkihan alkoi kiusaamisella, että hän menetti kaikki kaverinsa.
Toisena vuonna homma jatkui, siinä vaiheessa oli psykiatriselle lähete ja meitä painostettiin lastensuojelun asiakkaiksi. Emme suostuneet, koska on olemassa erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosialaityö, jonka kautta voi saada perhetyötä, joka siis oli käytännössä se ehto, että ei tarvi olla lastensuojelun asiakas.
Nyt on kolmas vuosi menossa, seiskaluokka ja lasta on vuosi nyt tutkittu, hänellä on autismikirjon häiriö ja masennust.a. hänen vointinsa on koko ajan huonontunut. Meille ei ole koskaan sanottu, että ”koulupelko”, ”kouluhaluttomuus” englanniksi siis paras termi school refusal on paljon tutkittu aihe, kun googletin niin heti täsmää ihan kaikki. Eli nyt kun ongelmat jatkuu, alkaa taas sama rumba, koulupalalverit, sosiaalityön painostamine jne. On ongelma saada tähän hoitoa. Varsinkin kun tämä pitkittyy. Eli kannattaa heti hakea hoitoa ja pitää mielessä, että tämä on kouluun liittyvä ahdistushäiriö. Netistä löytyy paljon tietoa. Lasta ei saa moittia jos hän ei mene kouluun, eikä painostaakaan, vaikka siltä tuntuu, koska se pahentaa tilannetta. Se on sama kuin jos aikuinen pakotettaisiin johonkin hirveään paskapaikkaan jossa hän pelkää koko ajan. Joten tämä on hankalaa
Hei,
Kiitos teille kommenteista!
Kun luin kommenttinne, tuli valoa tunnelin päähän. Meillä 9v tyttö on oireillut myös paljon ja tämä on edennyt pikku hiljaa. Kesä meni hienosti ja nyt kun koulu alkoi, alkoi isot tunnekuohut ja pelkotilat. Olen ollut hyvin hämilläni ja asiat ovat parin vuoden aikana aaltoilleet paljon. Välillä viikko menee loistavasti kun löytyy kavereita ja sitten yhtäkkiä kaikki romahtaa. Tyttö on todella riippuvainen minusta ja ikävöi herkästi. Lähdin heti googlettamaan aihetta ja tuntuu että tämä osuu kohdalle. Oletteko siis ensin käyneet koulun terveydenhoitajalla/kuraattorilla? Eli miten olette lähteneet liikkeelle?
Hei, meillä tilanne eteni myös hitaasti aluksi. Aamuisin oli vaikea lähteä kouluun. Kokoajan oli vaivoja, joita tutkittiin ja opettajan kanssa puhuttiin. Sitten tuli lähes stoppi kouluun menoon. Autolla vielä saatiin puheiden jälkeen vietyä. Koulukuraattori, terveydenhoitaja ym. koulun tarjoama apu tuli viiveellä ja liian laimeana. Sitten kouluun meno tyssäsi kokonaan. Kunnalliselle psykiatrille jonotettiin yli kuukausi ja koulun käynti jäi. Lääkityksiä aloitettiin ja vaihdeltiin. Tilanne on meillä kestänyt liian pitkään. Mutta neuvoisin kuitenkin varaamaan ajan lasten psykiatrille. Toki jos koulussa on tilanne, mitä muuttamalla asia korjaantuu, niin se on ensisijainen keino. Pelkotilojen vuoksi psykiatrille meno voisi olla järkevää. Tsemppiä, toivottavasti tilanteenne ei mene pahemmaksi.
Meillä samanlainen tilanne tuli eteen lukiota aloitettaessa. Lapseni alkoi reagoida vatsallaan (vatsa sekaisin), ja saada lisääntyvästi migreenejä, kunnes migreeni kroonistui (aamulla alkavaksi). Lopulta koulunkäynti lopetettiin, otettiin sairaslomaa, migreenit lakkasivat.
Oikean avun saaminen on hidasta, koska ensin yritettiin pitkään ja turhaan etsiä hoitoa vain migreeneille (estolääkityksin). Oma tahto olisi usein kouluunmenon puolella, oma motivaatio on olemassa, mutta stressi, ahdistus tms. laukaisee siis migreenin tai todella huonon fyysisen olon. Mitään lääkitystä ei vielä ole, koska ei vielä ole kunnon tietoa mahdollisista (aivotoimintaan ja sosiaaliseen toimintaan liittyvistä) stressin ja huonon olon aiheuttajista, ja koska vähän väliä on ollut lupauksenomainen tunne (toivonpilkahdus) uudesta alusta… Lisäksi, kyse ei ole täydellisiin suorituksiin pyrkivästä nuoresta, vaan enemmänkin on tottunut tekemään asiat viime tingassa. Mietin, ahdistaako tehtävien määrä, jos ei ole kykyä ajatella/paloitella asioita sopivan kokoisiksi? Kaverisuhteiden puute/kiemurat kurssimuotoisessa lukiossa on ainakin yksi mahdollinen syy, mutta ei ainoa. Eri lukiotakin on kokeiltu. Olisi hyvä kuulla onnistumisen kokemuksia sellaisilta, jotka ovat käyneet tällaisia vaiheita läpi ja selviytyneet takaisin kouluun.
Viimeisimmän kirjoittajan, joka pyysi vastaavia kokemuksia, nykytilanne kiinnostaisi? Toivottavasti tilanne selkiytyi/helpottui jotakin kautta, oma (huono) kokemus on, että ainakin peruskoulun puolella asiat menevät lähes yksinomaan lastensuojelun kautta vaikka se ei ole pelkäävän lapsen kannalta asiaa eteenpäin vievä taho (vai onko muita kokemuksia?)
No meillä ei ollut lastensuojelu mukana kuvioissa. Oireilu oli ja on vieläkin psyykkistä. Lapseni on nyt erityisluokalla, lääkitys on ja koulumenestys on romahtanut siitä, mitä ennen sairastumistaan oli. Koulua on kolme kertaa vaihdettu. On ollut kiusaamista monenlaista ja koulun henkilökunnankin vaikea suhtautua erilaisuuteen niin, että löytyisi joustamista ja ymmärrystä.