Kohta 4 v lapseni tempperamentti saa minut raivostumaan
Minulla on 2, n. 4 ja 6-vuotiaat lapset. 4 v. on vauvasta saakka ollut paljon vaativampi tapaus kuin 2 muuta lastani. Olen aivan loppu jatkuvaan kitinään, vinkumiseen, huutamiseen, raivoamiseen sun muuhun negatiiviseen käytökseen, jota 4 v joka päivä pitää yllä. Vauvana hän nukkui huonosti, mutta täytettyään 2 v. hän alkoi saada joka yö kauhukohtauksia, jotka kestivät pahimmillaan 3 tuntia. Kun kohtaukset alkoivat, nuorin lapsi oli vauva ja meni lähes puoli vuotta, etten saanut öisin nukuttua, kun keskimmäinen herätti huudollaan pahimmillaan tunnin välein. Mieheni auttoi viikonloppuisin öisin, mutta arki lasten kanssa oli todella raskasta ja kun keskimmäisen kiukuttelua jatkui päivisinkin, niin välillä aivan raivon partaalla ja mieli teki heittää lapsi päin seiniä! No, en tätä toki tehnyt, mutta valitettavasti olen sortunut keskimmäistä läpsimään ja joskus tukistamaankin, pahimmillani olen huutanut todella pahasti takaisin ja uhannut jättää yksin yms. Muiden lasten kanssa hermot eivät koskaan pala noin totaalisesti kuin tämän keskimmäisen. Tuntuu että hän sabotoi perheen iloisen arjen, en pysty tekemään kivoja juttuja lasten kanssa, kun 4 v laittaa aina jossain vaiheessa ranttaliksi. Ihan sama onko pihalla leikkiä tai ruokailua, niin kiukku tulee ja oma aikani menee hänen rauhoittamiseensa, välillä jopa pari kolme tuntia (keinoina omaan huoneeseen rauhoittumaan vieminen, jäähyt, yritykset keskustella jne). Ymmärrän, että hänen on vaikea jakaa saamaansa huomiota 2 muun lapsen kanssa, mutta jos nuo 2 muutakin siihen pystyvät, miksi ei hän? Mieheni tekee ympäripyöreitä päiviä yrittäjänä, joten olen käytännössä yh, mies näkee lapsia lähinnä viikonloppuisin. Olemme yrittäneet antaa keskimmäiselle omaa aikaa kahdestaankin, mutta se määrä mikä on mahdollista järjestää, ei hänelle riitä. Koen olevani huono äiti hänen suhteensa, tiedän että pahinta hänelle on oma raivoamiseni takaisin, mutta kun pinna ei kestä päivästä toiseen yhden lapsen hankalaa käytöstä. Yritin puhua neuvolasta asiasta jo 2 v sitten, mutta sieltä en apua saanut. Oma pelastukseni on töihinpaluu puoli vuotta sitten, enää vain illat (ja välillä öisin) on hankalaa. Jos olisin vielä jatkanut kotiäitinä, luulen että olisin satuttanut häntä joku päivä vielä pahemman kerran. Välillä tekisi mieleni paeta koko tätä arkea jonnekin kauas yksin… Minua ei lohduta tieto siitä, että tämä kuuluu ikäkauteen, kun 2 muuta lasta ei näin käyttäydy. On vaikea rakastaa kaikkia kolmea tasavertaisesti, kun välillä toivoo, että jospa olisikin vain nuo 2 muuta lasta tässä perheessä.
Miten teillä päivähoito on lähtenyt sujumaan?
Onko teidän paikkakunnalla perhekeskusta/kasvatus-ja perheneuvolaa johon voisit ottaa yhteyttä? Heillä voisi olla hyviä konsteja, eli miten lapsen toimintaa olisi hyvä ohjata eri tilanteissa ja pohtia mistä hänen käytöksessään pohjimmiltaan voisi olla kyse.
Kertomasi kuulostaa harmilliselta. Voin uskoa, että olet väsynyt ja kaipat omaa aikaa. Lapset osaavat ärsyttää vanhempiaan, ja silloin kun pahaolo puolin ja toisin jatkuu, on arki todella raskasta. Jos jaksat, ja töiltä ehdit lue kirja: kiukkukirja, kirjoittanut Cacciatore. Se löytyy Poleenin kirjastosta. Siinä voisi olla hyviä arjen vinkkejä sinulle. Ja siinä myös kerrotaan hyvin lapsen näkökulmasta asioita ja muun muassa siitä, etä kiukku ja raivo eivät ole pelkästään negatiivisia asioita, vaan tärkeitä lapsen kehittymiselle ja itsenäistymiselle, sekä omanarvontunteen kehitymiselle. Voimia sinulle!
Kuulostaa tutulta. Meillä tosin tämä raivoaja on vasta 3v. Perheeseen kuuluu myös 04/2013 syntynyt vauva.
Keinot vähissä.
Meillä kävi perhetyöntekijäkin juttelemassa tilanteesta, mutta eipä siitä mitään apua ollut… :(
kuullostaa niiiin tutulta. meillä aika sama tilanne ja oma jaksaminen on joskus (melkein aina) tosi vähissä. ja tulee huudettua lapselle kun ei se tottele mitään ja itsellä menee lopulta pinna. sitten onkin tosi huono omatunto ja koen olevani huono äiti. meillä myös lasten isä on yksityisyrittäjä ja tekee pitkiä päiviä, viikonloppuisin ollaan yhtenä perheenä jos miehen työt sallii ja sillon on helpompaa, mutta miehellä jaksaminen aika finaalissa kans, kun ei hänenkään pinna loputtomiin veny :( toivon todella että menisi pian ohi tämmönen vaihe, mutta tuolla lapsella on kyllä luonteenpiirteenä tuommonen negatiivinen asenne kaikkeen, ollut aina. jaksamista sinne!
Hei,
Minäkin sattumalta lainasin kirjastosta juuri viime viikolla Cacciatoren Kiukkukirjan, ja olen lukenut sitä jo innolla. Lapset ovat kaikki erilaisia, ja vaikka 6-vuotiaasi ei ole kiukutellut pari vuotta sitten samalla lailla, se ei tarkoita etteikö hän jossain muussa kehitysvaiheessa todella koettelisi sinua/teitä. Kunhan pääsisit työstämään tunteitasi, niin teille ei jäisi perheeseen sellaista ”mustan lampaan” syndroomaa, missä alitajuntaisesti suosisit muita ja kohtelisit keskimmäistä eri tavoin. Minulla oli lapsuuden ja nuoruuden paras ystävä tällainen keskimmäinen ”musta lammas” jonka iso- ja pikkusiskot olivat kaikkien mielestä ihania ja suloisia, ja joka oli itse temperamenttisempi ja vaikeampi kuin siskot. Jatkuva leimaaminen ei tehnyt hänelle hyvää. Mutta nykyään on saatavilla niin paljon apua kirjojen ja ammattiauttajien muodossa. Eikö teidän neuvolan kautta voisi päästä kasvatuspsykologin juttusille? Itse ainakin aion soittaa omaan neuvolaan ja pyytää päästä vastaanotolle, minullakin menee hermot omaan 3-vuotiaaseen ja suuttumukseni leimahtaa hetkessä, ja haluan opetella pois näistä kamalista raivokohtauksistani. Kiukkukirja opettaa paljon, voin sitä suositella. Se lapsen oma suuttumus pitää vain osata ottaa vastaan, siinä annetaan mm. sellaisia vinkkejä että voi kuvitela olevansa Muumimamma tai Muumipappa, joka katselee PikkuMyyn kiukkuilua, ja olla empaattinen. Sillä sen lapsen raivo on ihan kokonaisvaltaista ja hän ei osaa käsitellä sitä saatika rauhoittua ilman turvallista ”peruskalliomaista” vanhempaa. Vaikka se NIIN rasittavaa onkin, se jatkuva kiukkuilu, pitäisi vain yrittää pysyä rauhallisena ja ottaa se kiukuttelu vastaan, ja rauhoitella… Haastavaa, vai mitä :)
Ja sitten voi rohkaista ja kauheasti kiitellä kaikista pienistä jutuista, jos ja kun lapsi tekee/ilmaisee jotain jossa on positiivinen asenne. Aina hirveästi sanoa, että ”wau, nythän sinä keksit että voit tehdäkin näin ja näin, keksit sen ihan itse, hienoa!” tms. ”Kiitos tosi paljon, että panit kengän jalkaan, äiti on tosi iloinen, nyt meille ei tule kiire, jippii, sinä teit tosi mahtavan hienosti, olet superreipas” (vaikka hän siihen mennessä ei olisi pukenut hanskoja eikä takkia eikä muutakaan…)
TSEMPPIÄ!!!
Hei.en tiedä miten alottasin elämän kertomukseni niin sanotusti romaanini?mutta olen yksin ollut poikieni syntymästä asti.toinen on 3v toinen 2 ja söpöjä ja kauniita ovat mutta kuluttaneet minun hermot ihan loppuun huh huh kun vain näkisitte niin itsekin tressaantuisisitte:) teen kaikkea ulkoilen ym ym siivoon kuollakseni ovat tarhassa mutta olen loppuun palanut niiden vaikeasta vaiheesta.nukkuvat kyllä öisin mutta aamut viikonloppuisin ovat kamalia.koska isommalka on adhd ei hetkeäkään paikalla leikkien ilman etteikö käy läpi joka huonetta vaaraa heti kun silmä aukee aamylla joudyn seisoman kun linnan vartia vahdissa kattomassa ihan koko ajan.mies on linnassa ollut jo 2v ja oli sillonnkin kun pojat syntyi välisssä oli vapaa mitta pakeni omiiin askereisiinsa et sai perseensä linnaan karkuun juoksia kuin pikkupojat.oma syuni kun olen tehnyt väärän ihmisen kans lapsia.en karu silti kauniita lapsiani mutta ymmärrän ja täysin jos ihminen väsyy rukoilen paljon jumalaa kait ae tästä voimia meille yksinäisille vastuunkantajille jumala kyllä meidät palkitsee jos ei miehet.ja rakkaus kantaa voimia halia
Oo kotiäiti ja aijon ollakin meillä on mahdollista. 3v j 5v. Vanhin koulussa. 5v on keskimmäinen ja käy hermoille koko ajan.sille huudan, raivoan pienestäkin ulinasta. Kyllä olen niskasta tarrannut ja poskista ja karjunut, ku ei v… Lopeta ja mustakin tuntuu,että päivät menee taistellessa sen kanssa ja se alottaa sen sekoilun jo aamulla juoksee ja pomppii. Ei kuuntele. Kelle sanon varmaa vievät lapset pois ennemmin ku kuuntelisivat ja neuvoisivat… Mun isäpuoli oli tuollainen mulle ja olin vanhin ja vannoin etten itse ikinä, mutta Kuinkas kävikään. Sillo ku oli vaa yksi en koskaa huutanut ja hermo kesti. Ei enää. Touhutaan paljon päiväkoti rytmi ja lukujärjestys. Jotenkin naps ku se Inahtaa. Joo paska äiti olen ja en haluis olla tälläinen 😞😟 ennen meillä oli nurkka ja sillo paremmin kestikin hermo ja toteltiin, mutta kun sitäkään ei enää saa tehdä, ni mitä nykyään saa tehdä. Pitäs vaa lässyttää voivoi mikä on 😤😞