Tämä on nyt todella vaikea aihe, enkä olisi ikinä uskonut joutuvani tätä päivää näkemään. Meillä on 4 lasta, joista yksi poika on ala-asteen 4.luokalla. Sain eilen tietää yhden kiusatun pojan äidiltä, että meidän poika on yksi hänen pojan kiusaajista. Kiusaaminen on ollut lähinnä tekstiviesti-kirjoittelua, nimittelyä, haukkumista, jotain keskisormien lähettelyä. Tätä on kuulemma jatkunut vuosia! Asumme melko pienellä paikkakunnalla ja koulukin on pieni. Olen ollut itse hyvin aktiivinen koulun suuntaan asiassa kun asiassa. Olen istunut vanhempainilloissa, istunut vanhempain varteissa yms. ja yhtään kertaa, ei siis kertaakaan ole kukaan, ei opettajat eikä äiti eikä terveydenhoitaja tai koulukuraattori, ole sanonut minulle ko asiasta mitään! Näen myös tämän äidin lähes joka päivä, kun viemme nuorimpia lapsia hoitopaikkaan. Nyt kuulemma ollaan sinä pisteessä, että poika ei tule enää ko kouluun ja että rikosilmoitus on lähellä. Olen itse ihan pökertynyt ja sanoinkin, että miksi minuun ei ole otettu yhteyttä? Jankutti vaan, että hän on kouluun ollut yhteydessä. Niin, miksei minuun, äitiin? Kai minulle ennen rikosilmoituksen tekoa annetaan edes mahdollisuus koittaa lopettaa oman poikani osuus kiusaamiseen?! Tämä kiusattu poika on ollut nyt syksyn aikana kovin usein yhteydessä meidän poikaan: pyytänyt päästä meille yms. Jos meidän poika on hänen kiusaaja, niin miksi haluaa olla kuitenkin kaveri? Tämä kiusattu poika käy myös Nuokkarilla, jossa on kaikki samat lapset kuin koulussakin, muttei siis voi mennä kouluun. Otin yhteyttä kouluun ja olivat opettajat ja rehtori keskustelleet asiasta ja kaikki olivat sitä mieltä, etteivät he ole huomanneet mitään kiusaamista!!? Jotain sanaharkkaa, mutta niihin on kuulemma puututtu heti ja se on loppunut siihen. Olen poikani kanssa nyt asiaa selvittänyt ja kiusaamisessa on ollut kaikki muut pojat mukana paitsi kaksi. Tehtiin nyt niin, että kännykkä suljettiin väliaikaisesti, Nuokkarille menon kielsin toistaiseksi ja kiusatulta pojalta piti käydä pyytämässä anteeksi. Poika oli iloisesti vastassa ja sanoi, että antaa anteeksi ja kiva olla taas kavereita… Onko tässä jotain outoa? Ei kai kukaan halua olla kaveri sellaisen kanssa, joka on vuosia kiusannut…
Ottakaa kantaa, kaipaan mielipiteitä!
Heissan.
Kuullostaa todellakin hämärältä. Itse olisin tehnyt samoin: ottanut yhteyttä kouluun ja kysynyt miksei teille ole kerrottu jos kiusaajan äiti kerran on kouluun asiasta ilmoittanut. Kuullostaa sitlä, että mitään sen kummempaa kiusaamista ei oikeasti ole ollutkaan! Mikäli äiti jatkaa vänkäämistä ja väittää kiusaamista olleen vuosia ja tekee rikosilmoituksen, pyytäisin koulun järjestämään palaverin jossa asis selvitetään. Luultavasti kyseessä on joku ihan muu juttu, kuin kiusaaminen, eikä liity millään lailla poikaasi. Älä rankaise liikaa, jos asia ei oikeasti ole ollut sen kummepi kuin normaali sanaharkka.
Hei, valitettavasti annan eriävän mielipiteen. On mahdollista että kiusatulla ei ole ollut yhtään kaveria. Entinen kiusaajakin on parempi kaveri kuin ei yhtään kaveria ja sillä tavalla on edes mahdollisuus saada kiusaaminen loppumaan. Onneksi asiat ovat tiedossa ja kiusaamiseen puututtu. Toivottavasti kiusattu poika näkyisi teillä jotta tietäisit että hänellä olisi edes yksi kaveri, sinun poikasi. Sanallinen väkivalta on yhtä pahaa kuin ruumiillinen. Ja jos melkein koko luokka yhtä poikas vastaan niin kyllä nyt olisi aika katsoa peiliin ja myöntää että myös meidän kultamussukat osaa tuon niin ’jalon’ taidon. Ole fiksu vanhempi ja avaa keskustelu kiusaamisen ehkäisemiseksi.
Meillä tytär vaihtoi koulua seitsemännellä luokalla syystä, että koulumatka oli hankala kun Espoo päätti lopettaa bussilinjat ihanan metron vuoksi. Asumme metron ulottumattomissa ja koulumatka kesti yli tunnin. Teimme päätöksen lähikouluun siirtymisestä. Siitä alkoi kiusaamisvimma, jossa oli väkivallalla uhkailua ja ainakin tunne, että koko luokka on uutta oppilasta vastaan. Olin yhteydessä opettajiin, josta seurasi se, että asiaa tutkittiin puoli vuotta ja kiusaaminen jatkui. Opettajat olivat sitä mieltä myös että mitään kiusaamista ei ollut, kunnes näytin kotiin tulleet tekstiviestit, jossa uhattiin hakata jos kouluun tulisi. Asian tiimoilta ei nuori suostunut enää kouluun. Sen seurauksena kuraattori päätti, että kotona on joku pahasti vialla, koska nuori ei suostu kotoa poistumaan. Nuorella ei siis mitään ongelmia, muita kuin uuden koulun oppilaat, jotka vastassa. Lopulta vaihdettiin luokka ja yritettiin etsiä edes yksi kaveri. Mutta ystävyyttä ei voi pakottaa ja kun on haavoitettu mieli, niin ystävyyden luominen alkoi olla aika työlästä. Nuori haki edelleen tukea kotoa, ja perhesosiaalityöntekijät yms olivat sitä mieltä, että äidissä on jotakin vikaa, kun nuori turvaa häneen. Kun edelleen ongelmien vyyhti kasvoi, vaihdoimme koulun, mutta jouduimme jättämään 8, luokan kesken. Uudessa koulussa tuli ongelmia opettajan kanssa, joka päätyi haukkumaan lasta tyhmäksi, kun hän ei osannut enää jännitykseltään erottaa 8 ja 9 luokan oppeja. ( luokassa oppilaat oli jaettu kahteen ryhmään , mutta he opiskelivat rinnakkain molempia luokkia. )
Kiusaajat eivät aina ymmärrä mitä tekevät. Opettajien ja meidän aikuistan näkökulmasta he eivät edes tee mitään, ja kuitenkin nuori voi kokea käytöksen todella loukkaavaksi. Meidän tapauksessa siitä oli raskaat todisteet. Koko vyyhti alkoi siitä, että nuoreni haluaa tehdä koomisia videoita, ja luokan oppilaat pitivät niitä outoina. Siitä alkoi sosiaalisen median kautta haukkuminen, joka kärjistyi riidaksi ja myöhemmin koulun ja lähikoulun ystävien vainoksi. Ne nuoret, jotka hoitivat koulunsa, olivat tyttäreni mukaan nuuskaavia ja alkoholia käyttäviä teinejä, jotka esittivät mukavaa opettajien edessä.
Hän on myös ”outo” siinä mielessä, että on kieltäytynyt ystävistä, jotka käyttävät huumeita tai alkoholia. Entiset ystävät ovat kiireisiä omien koulujen kanssa ja selkeästi hän kaipaisi positiivisia ystävyys kokemuksia.
Mistä voi hakea apua kiusatulle?
Haluan myös herättää teitä kaikkia kiusattujen ja kiusaajien äitejä näkemään sen, että lapsemme ovat erilaisia. He reagoivat eri tavoin erilaiseen käytökseen. Mikä ei aina tunnu kiusaamisesta voi kuitenkin rikkoa yksityisyyden tai kasvamassa olevan nuoren hyvän identiteetin rajat. Toivoisin, että koulu ottaisi vakavasti nämä tapaukset, ja yrittäisi tuoda kaikki osapuolet saman pöydän ääreen. Kouluissa on paljon sanatonta väkivaltaa.
Meidän kolmen lapsen perheestä kaksi on kokenut suoranaista väkivaltaa kouluissa. Nuoret voivat huonosti, eikä sitä kukaan tunnusta, vaan se lakaistaan maton alle. Ei se sillä poistu. Eikä silläkään että syytetään, että kodissa on jotakin vikaa, ja väkisin yritetään sijoittaa muualle. Meitä sosiaalitoimi vielä uhkailee koko ajan nuoren sijoituksella. Se jos mikä lisää hänen ahdinkoaan ja yritystä selvitä vaikeasta kokemuksesta. Hänelle koti on turvapaikka ja toistaiseksi minä: äiti olen ainoa jolle hän suostuu puhumaan.
Mikä meidän yhteiskunnassamme on vialla kun se koetaan vääräksi?
Olemme tottuneet siihen, että ongelmamme ratkaisee joku ulkopuolinen. Tässä tapauksessa sosiaalitoimi tai valtion luomat ohje-puitteet. Miksi minä en saa olla tyttäreni tukena? Miksi siinä on jotakin viallista? Miksi lapsi pitäisi sijoittaa jonnekin missä hänellä ei ole turvaa omasta perheestä ja jos sosiaalitoimen uhkailu johtaa toimiin niin mistä voi hakea apua? Lain mukaan yli 12- vuotiasta lasta on kuultava. Tyttäreni täyttää 16 vuotta. Eikö hänellä ole mitään itsemääräämisoikeuksia ennen 18 ikävuotta?
Kiusaamisesta täytyy keskustella. Se kehittää sekä aikuisten, että lasten tunneälyä. Olemme astumassa uudenlaiseen yhteiskuntaan, eikä enää riitä se, että tietää prosenttilaskun tai äidinkielen perusteet. On osatta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. On osattava tuntea ja tunnistaa. Kysyn vaan, viekö kaikki tekninen osaaminen lapsiltamme tunneälyn?
Jos jotakin voi vanhempana tehdä, niin halatkaa lapsianne, uhratkaa tunti päivässä siihen, että kerrotte hänen olevan tärkeä. Ehkä hän sitten osaa sen osoittaa myös ystävilleen.