15- vuotias poikamme joi tod.näk ensimmäisen kerran alkoholia. hänet vietiin ihan kamalassa tilassa ambulanssilla sairaalaan. Nyt hän kapinoi ja sanoo että ei lopeta juomista sillä kaverit on tärkeitä. Ei halua asua kotona… hän sanoi, että muuttaa vaikka lastenkotiin kunhan pääsee meistä eroon.
Minusta olemme ihan normaali perhe. Käymme töissä, autamme lapsiamme kaikin tavoin, emme ”ryyppää” juomme muutaman lasillisen viiniä silloin tällöin.
hirveitä riitoja… ei jaksa enää tätä uhkailua:( En enää tiedä mitä tehdä…mikä rangaistus olisi oikea…olemme ihan loppu… mitä teemme väärin:(
Tuota noin… Kyselet sopivaa rangaistusta… En nyt tiedä, onko enää rangaistuksen paikka, eiköhän sairaalareissussa ollut rangaistusta tarpeeksi. Ennemminkin olisi keskustelun paikka. Vaikka nuorison juomista ei tarvitse eikä pidä hyväksyä, on kuitenkin yleistä, voisiko sanoa jopa normaalia, että juovat.
Ennemminkin nyt keskustelisin, valistaisin juomisesta, kehottaisin välttämään väkeviä, puhuisin siitä, kuinka paljon hauskempaa on pikku hiprakassa kuin kamalassa kännissä. Yrittäisin siis ohjata lastani mietoihin juomiin, muistuttaisin juomaan välillä vettä ja syömään kunnolla. Neuvoisin, että kaverin pullossa voi olla ”juovinaan” ilman että oikeasti juo.
Puhuisin siitä, kuinka aina voi tulla kotiin, että aina pitää soittaa, jos haluaa kyydin tai asiat alkavat mennä pieleen.
Kavereista on pidettävä huolta, toppuuteltava juomista, jos jollain tuntuu menevän överiksi ja soitettava ajoissa kaverille apua.
Meillä näillä on menty eteenpäin. Vaikka tuntuukin tosi väärältä neuvoa lastaan juomisessa, on tilanne nyt se, että uskaltavat ihan milloin tahansa soittaa kyydin, eivät siis pelkää sitä, että vanhemmat näkevät hiprakassa.
Tuo toinen vastaus kuulostaa mielestäni järkevältä.
Tuntuu, että nykyään vastuuntunoiset aikuiset huolestuvat liian herkästi nuorison toilailuista. Asia erikseen ovat ne vanhemmat, joilla omakaan elämä ei ole hallinnassa.
Toki nuoren pitää kokea niin, että omat vanhemmat ovat sillä tavalla konservatiivisia ja tylsiä, että eivät hyväksy alaikäisten alkoholin käyttöä ollenkaan ja täysi-ikäisillekin vain hyvin kohtuullisen käytön. Toisaalta rapatessa roiskuu: nuori saattaa vetää räkäkännit, toilailla ja sitten vielä huutaa ruokottomuuksia huolestuneille vanhemmilleen. Auttaisiko tuossa tilanteessa se, että puhutte asiasta rehellisesti:
– vanhempana olen huolissani sinusta, mutta en häpeä sinua ja ambulanssireissuasi (poikaa nolottaa varmasti todella paljon ja siksi hän kapinoi)
– voitaisikohan vastaavanlaiset asiat jotenkin vastaisuudessa estää; autan sinua mielelläni
Ja sitten vaan paljon kivaa tekemistä koko perheelle mahdollisimman paljon – jotta poika ei tavallaan ehdi liikaa hengailla viinaporukoissa.
Siis armoa, perheen yhteisiä juttuja ja omalla käytöksellä viesti ettei juominen kuulu hyvään elämään.
Kuulostaa tutulta. Melkein 16-vuotias poika uhkaa muuttaa nuorisokotiin ”että meidän ei tarvitse enä huolehtia” Tänä kesänä aivan järkyttävää vääntöä kotiintuloajoista. ”Kaikki”
kaverit kuulemma saa olla koko yön ulkona. Me ollaan nk. ”natsivanhempi” kun halutaan tietää, missä poika liikkuu ja kenen kanssa. Pidämme myös kotiintuloajoista kiinni, eikä poika sa mennä yöksi sellaisen kaverin luo, jossa ei ole vanhempia kotona. Yhden kerran päästettiin ja heti valehteli ja oli aivan jossain muualla.
Tämä vuosi ollut aivan hirveä. Mulla on kyynärpään mittainen lista, mitä poika on tehnyt.
Ollaan vissiin tarjottu pojalle liian hyvät ”viiden tähden hotellin palvelut”.
Kiittämätön, itsekäs ja käyttäytyy erittäin törkeästi. Äitinä on tällä hetkellä vaikea kokea mitään positiivisia tunteita poikaa kohtaan. Onneksi en ole yksinhuoltaja ja muu elämä on kunnossa. Mutta kyllä poika vie meistä kaikki energia.
Emme ole tehneet mitään väärin ja olemme hyviä vanhempia. Rajoja pitää olla ja viime kädessä rajat laittaa viranomaiset.
jaksamista….
Repulaisella tilanne on ihan kuin meillä. Tytär 15 v, ainoa lapsi, on tänä vuonna käyttäytynyt niin päättömästi… Jos joku olisi sanonut vuosi sitten, että tytöstä tulee tuollainen, en olisi sitä ikinä uskonut. Kunnollinen tyttö hoiti koulunsa,harrastuksensa ja kotielämänsä hienosti, kunnes meni rippileirille ja sen jälkeen mikään ei ole entisensä. Leiriltä hän vielä lähetti kortin, jossa kertoi miten on siellä ymmärtänyt miten hyvin hänellä on asiat. Kotiin tulon jälkeen alkoi valehtelu, öitä poissa kotoa tai tulee kotiin keskellä yötä (arkisin). Aamulla jättää kouluun menemättä, kun väsyttää. Lintsaa myös keskellä koulupäivää. Kulkee missä lie, ei ilmoita mitään tai valehtelee olinpaikkansa, ei vastaa puhelimeen.
Ja minä olen yksinhuoltaja, vika on tietysti minussa, niinhän olen kuullut sekä tytöltä itseltään että niiltä ”normaaliperheiltä”, joissa on kaksi huoltajaa. Olen kuitenkin ihan tavallinen työssäkäyvä äiti, hoidan kodin, lapsen harrastuskuljetukset, autan läksyissä ja kokeissa jos tyttö niin haluaa. Puhuminen, rangaistukset tai mikään muu ei auta. Tyttö on päässyt niskan päälle ja kohta hän saa lähteä sinne nuorisokotiin tai minne nyt sitten ikinä pääseekään. Tiedän että hänellä on paha olla, onhan minullakin, mutta ulospääsyä tästä tilanteesta ei taida olla ?
Itsekkin tässä yritän etsiä keinoja miten samanlaisesta tilanteesta selviäisi siten, ettei jäisi liian syviä arpia kummallekkaan. Tyttäremme on myöskin nyt pari vuotta alkanut enemmän ja enemmän valehtelemaan olinpaikoistaan ja lintsaamaan koulusta. Viikolla saattaa olla tulematta kotiin ja ainoa toivo tulevaisuudessa näyttäisi olevan se, että pääsee muuttamaan pois kotoa, kun 1/2 vuoden päästä täyttää 18v.
Olemme mielestämme ”normiperhe” ja pyrimme perustelemaan antamamme rajat, joiden sisällä saa toimia itsenäisesti.
Olemme keskustelleet ja saaneet avattua asioita, mutta hän pettää ne taas. Olemme ottaneet kännykkää ja tietsikkaa pois, rajoittaneet liikkumista mutta hän valehtelee kohta taas. Olemme vieneet ja tuoneet, sekä soittaneet etukäteen kaverikylän vanhemmille että sovitut asiat on kunnossa, mutta siltikään homma ei toimi.
Tietysti on myös hyviä päiviä ja aina sitä toivoo, että josko nyt jo voisi luottaa…
Eli eihän tämän mahdu kirjoittamaan vuosien ”taistelun” hyviä ja huonoja hetkiä, sekä tapahtumia, mutta josko jollain olisi neuvoa mitä tehdä.
Kumminkin on jo kavereita, jotka asuvat yksin solukämpissä tai vuokralla, niin mitenkään ei voi lasta tavoittaa, kun nytkään ei ole viikkoon kotona käynyt.
Vaikka sitä yrittää antaa jo löysää lähes täysi-ikäiselle lapselle, niin ei kait sentään pidä antaa hänen vain mennä…
Otan osaa! Itsellä on kai ihan samaa odotettavissa, siihen suuntaan meidänkin on 13 vuotias miehenalku on menossa. Nyt ollaan tupakointi/varastelu/nimittely/koulun laistamis-vaiheessa.
Voi kun joku/jotkut perustaisi vertaistukiverkoston,ryhmän tai Ongelmanuorten vanhemmat ry:n? Nuorten ongelmat ovat nykyisin vielä pahempia kuin aikaisemmin!
Voitaisiin verkostoitua ja tehdä yhteisiä tutustumis/auttamismatkoja alkeellisiin maihin missä nuoret ovat hymyssä suin vaikka heillä ei ole juuri mitään verrattuna mitä meidän tyytymättömiin nuoriin! Eikö se avaisi silmiä katsomaan maailmaa toisin ja samalla pääsisi ulkomaanmatkalle joista niin kovasti haaveillaan vielä kaiken muun lisäksi.
Lastenkotikin on parempi vaihtoehto kuin huonot kaverit ja epämääräisissä paikoissa hengailu.
voi miten tuttua! ”kellään muulla ei ole kotiintuloaikoja,kaikki muut saa olla vapaasti ja ette te mua määrää,mää ilmoitan teistä sossuille ja pääsenpä pois kotoa”
tätä laulua on saanut kuunnella pari vuotta,nyt 16-vuotiaalta pojaltamme.Voimia meille kaikille teinien vanhemmille,emme todellakaan ole yksin