Ei päivääkään ilman huutoraivaria 16-vuotiaan tytön kanssa. Elämä kuin syvältä sieltä… Jatkuva muitten perheenjäsenten tekemisten arvostelu, moittiminen, määräily (mm. vaatteet) – kadottaa, myöhästelee kuitenkin jatkuvasti itse.
Välillä itkee omaa surkeuttaan ja olen ”rivien välistä” ymmärtänyt, ettei koulu ja ystävät jaksa sitä nopeaa ärsyyntymistä. Ja hauskinta? on, että se raivoaa ympäri taloa ja jos yrität paeta toiseen huoneeseen, ulos tai jonnekin muualle, tyttö seuraa huudon kanssa perässä.
Olen puhunut ja raivonnut asiasta, yrittänyt saada tytön ymmärtämään, että itse vaikuttaa elämäänsä eniten ja niihin vastoinkäymisiinsä omalla töykeällä käytöksellään.
Poika, 19 v., ilmoitti eilen, että kiva olisi asua kotona, jos täällä voisi asua ja olla rauhassa. Lähti likkakaverinsa luo ja ilmoitti hankkivansa oman kämpän vaikka vielä armeija-aika olisi kotona pidetty.
Mies tuntuu päivä päivältä tekevän enemmän ylitöitä. Ei viihdy kotona kuuntelemassa raivoamista.
Minä: käyn töissä ja kuuntelen aamulla sekä illalla sitä kiirettä ja raivoamista.
Psy-testeissä tyttö todettiin normaaliksi ja aika temperamenttiseksi, tiesin sen, mutta tämä jatkuva ”tulivuoren” juurella eläminen vaikuttaa kaikin tavoin jokaiseen perheenjäseneemme. Enkä rehellisesti sanoen tiedä, minä päivänä nakkaan tytön kirjaimellisesti kokonaan ulos.
Tämä vie voimia ja joku sanoo, ettei kauaa kestä, mutta täältä taitaa kaikki ihmiset kaikota jo ennen sitä.
Terve
Tutulta kuulostaa. Onneksi meillä ei sentään ihan joka päivä ole raivareita mutta myös 16. v. tytär jolla temperamenttia riittää.
Toki itsekin on tietoinen että tunteiden vuoristorata kuuluu asiaan ja nuoren pitäisi saada perheessä olla ’oma itsensä’ mutta olen samaa mieltä että rajansa kaikella.
Tämän pitäisi kai olla ohimenevää …
Aiemmin kun tytär oli nuorempi käytiin perheneuvolassa juuri näiden raivarien takia.
