Isovanhemmat = ongelma josta ei saa puhua
Ikävää mutta samalla huojentavaa kuulla, että muillakin on epäluottamusta isovanhempien hoitoavun suhteen.
Meillä mummo kovin haluaisi hoitaa ensimmäistä lapsenlastaan mutta turvallisuussyistä on vaikea ajatella että uskaltaisin.
Mummo väittää aina vastaan ja kieltää että mitään pahaa olisi voinut tapahtua vaikka olisin itse nähnyt tilanteen.
Esimerkiksi valssasi vauva sylissään ja sanoin, että varo ettet kompastu keittiöjakkaraan. Ei kuulemma kompastu. Hetken kuluttua kova ryminä kun kompastuu ja meinaa kaatua vauva sylissään. Tämän jälkeen kiven kovaa väittää ettei kompastunut vaikka itse näin koko tilanteen.
Tavaraa on niin paljon asunto täynnä hänen luonaan ja ihan vauvan ulottuvilla kin paljon pieniä esineitä ja keskittyminen tosiaan ei riitä että vartioisi vauvaa ettei mene ottamaan jotain.
En luota että vaippaa vaihtaessa ei jättäisi lasta hetkeksi ilman että olisi vieressä..
Lapsuudesta muistan kun olin noin 3v ja antoi minulle kurkkukipuun kurkkupastillin sängyssä makuulla ollessa imeskeltäväksi. Vedin henkeen ja meinasin tukehtua. Sain jotenkin itse kauottua, äiti meni ihan paniikkiin/kädettömäksi tuossa tilanteessa. Itse olen myös kaatanut kahvipannun päälleni lapsuudenkodissani kun oli pöydän reunalla.
Lisäksi meillä kotona oli mummin puolelta tapa ettei saa kertoa isälle asioita. Nyt huomaan mummin viljelevän tätä lapsenlapselleen ”ei kerrota äidille”. Tälle tuli välittömästi stoppi. Uskomattoman törkeää edes vitsillä sanoa tuollaista kun tiedän tasan tarkkaan minkälaista oli kotona. Lisäksi lapsen vanhempina yritämme tietysti rakentaa parhaamme mukaan luottamuksellista suhdetta lapseen ja että pystyisi kertomaan meille kaikki huolet ja murheet ym. Käsittämätöntä että oma mummi yrittää vesittää tätä, ehkä tiedostamattaan, mutta silti.
Meiltä vietiin isovanhemmuus, kun huomautin, että isovanhemmista erkaannuttaminen on lastensuojeluasia.
Kaikki alkoi pikkuhiljaa siitä, että äiti lopetti vanhemman lapsen pianotunneillakäynnit. Sitten lopetettiin harrastuksiin kuljettaminen. Kaiken tämän tein nuorena mummina ilomielin. Tähän mennessä ei syytä eikä sitä miksi apuni ei enää kelpaa, ole kerrottu. Saatikka että se apu hankitaan maksullisilta lastenhoitajilta. Olen elämänkumppanini kautta ollut lapsenlapsille suomi-mumma vanhemman lapsen ollessa 2 vuotias, ja harrastuksissa mukana 3 vuotta, jolloin lapsi oli 5-8 v. Tämän jälkeen tuli korona-aika, jolloin tapaamiset ovat jääneet minimiin. Olemme molemmat työelämässä ja nuoremmat lapset nyt ekalla ja päiväkodissa, joten tautia yritämme välttää, vaikka rokotettuja olemme. Olen tiedostamassaa syyksi sen, että äidin syömishäiriötaustan takia mummolan normiruoka ja jälkiruokaherkut ovat vieraannuttamisen syynä. Olen jo sen verran elänyt kuitenkin elämää, että en anna muiden tällaisissa asioissa alkaa minua määräilemään.
Lapsenlapset ovat halukkaita tulemaan mummolaan yökylään, mutta kaikki se lasten muiden menojen järjestäminen juuri silloin ja muulloinkin kertoo aika paljon ihmisestä itsestä ja hänen tarkoitusperistä.
Miten pitäisi toimia kun sekä mies että appivanhemmat juovat joka ikinen kerta kun käymme taaperomme kanssa heillä yökylässä? Mies istuu kolmeen asti aamulla vanhempiensa kanssa ja kaikki kolme juovat itsensä umpikänniin, juovat kaljaa, drinkkejä sekä viiniä, he heräävät krapulassa sitten joskus 12 jälkeen. Vaativat lasta hoitoon ja mies uhkailee lähteä lapsemme kanssa sinne ilman minua, jotta mummi saisi hoitaa ja nimenomaan yön yli. En vaan voi luottaa siihen että he ovat selvin päin koska eivät tähän mennessä ole olleet kertaakaan, olen katsellut heidän toimintaa vuosia, jo ennen lapsen syntymää. Taapero ei voi myöskään olla ilman hoitajaa koko aamun kun aikuiset nukkuvat. Mies on ajokunnossa yleensä vasta 17.00 aikoihin. Mies uhkailee nyt erolla ellen en luovuta lasta heille, kuulemma estän heitä olemasta isovanhempia.
Kamala nimimerkki.. mutta tilanne kärjistynyt täälläkin . Enkä tiedä miten heistä ns pääsisi eroon TÄYSIN yksinhuoltajana. Ja kaikenlisäksi velkasaneerauksessa. Ongelmat pohjituu jo omaan lapsuuteen, vanhemmat kuvitellut auttavansa minua , kun on adhd. Todellisuus ollut aivan muuta , kun eivät ymmärtäneet minun erillaisuutta , koittivat ”muuttaa epäkohtiani” johonkin , mikä ei ollut mahdollista, niillä keinoin ainakaan. Lopputuloshan oli arvattavissa kun MINUA ei kuunneltu.. elämä meni aivan keturalleen. Eikä oltu kamalan paljoa tekemisissä, silloin kaikki ok,ennenkun sai lapsenlapsen.. No kaikki meni alkuun hyvin ja pienen vauvan kanssa yksinhuoltajana, tuntu apu kivalta. Mutta pikkuhiljaa kun poika kasvoi nämä ongelmat alkoi.. ekaksi oli unikoulua, mitä alkuun syytettiin ja väitettiin että vaurioitan lasta.. kunnes huomasi että se auttoi 🙄 ja ihmettelin miksi ns droppaa unikoulut jatkuvasti.. No mummuhan ei pitänyt kiinni unikoulu rytmistä, yritti väittää alkuun että pitää ,sitten ei muistanutkaan koko unikoulua, ja sitten keksi tämän ”hänellä on mummun luona mummun säännöt ,ja kotona omat” . Tämä on salakavalasti jatkunut nytten yli 2vuotta.. aloitin koulut, ja samantien työt. Sovittiin alunperin että hän voisi ottaa lapsen hoitoon jokatoinen viikonloppu, 2 yötä. Että saa levätä. Idea itsellään tässä oli että tosiaan voi levätä , kun mummu keksi aina omia aikatauluja hakea lasta , ja vielä esim puoli tuntia ennen pojan hakemista. Ei voinut koskaan rentoutua kun ei tiennyt milloin piti pomppia tai olla jossain jo. Ja tottakai kamalat syyttelyt minulle, välinpitämättömyydestä, yms syyllistykset. Ja tottakai lapsen kuullen. Ja nykyään mietityttää voinko enään viedä ollenkaan, koska hän saattaa sopia että poika tulisi hänen luo,että voin esim käydä lääkärissä, tai minun pyynnöstä.Sitten peruu kun ollaan jo matkalla, työmaat sovittu yms . Tai syyttää minua että laittanut lapsenvahdiksi vaikka alun perin sovittu ! Ja tämä itsensä Jumalan tasolle nostamisesta, ja minun pyynnöistä huolimatta viis veisaa meidän säännöistä, mitkä vaikuttavat meidän arkeen..entistä enemmän kun pojalla uhmaa (saa mummulla tekoitkulla kaiken) sekä päiväkodista huomattu mahdollisia adhd piirteitä, mitkä itse huomannut pitkään (tunnistan itseni, eli ymmärrän häntä) . Mummuhan ei tietenkään mitään vikaa pojassa huomaa. . Ei huomannut minustakaan.. kunnes ei pärjännyt.
En vain tiedä mitä tehdä , kun tiukan rahatilanteen takia , lapsen hoidon takia, heistä riippuvainen . Nytten tilanne lähti niin pahasti käsistä että soittivat lastensuojeluun, ( riita minun rikkinäisestä autosta ,jota eivät luovuttaneet hinaajalle). Josta varmaan ymmärrettävästi, suutuin , todenteolla, heidän muun kontrollin lisäksi. Heitin ns äitini ulos ja ilmeisesti sanoin liian suoraan asioita hänen miehensä alkoholismista , ja hänen reagoimatattomuuteen asiaan. Ja estin puhelut ,oman illan rauhan vuoksi. No äitini soitti johonkin lastenkriisipäivystykseen. Väitti ilmeisesti etten olisi ajo ja lastenhoito kunnossa. No tämähän sitten ratkesi kun vihdoin noin kl 22 tulivat tsekkaamaan tilanteen.. mutta mitä tehdä , tämä on jo haitaksi jos ei jopa uhka minua ja lastani kohtaan. Enkä haluaisi asian olevan näin. Jos hän kunniottaisi edes meidän sääntöjä , meidän tapoja, asia voisi olla siedettävä. Ostaisin saman hoitoavun mistä vaan , jos olisi varaa. En koe tämän olevan hyväksi lapselleni, eikä minulle. Vaurioittaa pientä mieltä pahimmillaan. Minut on jo kolhittu.
Lasta pitää kuunnella. Mikä on lapsen mielipide.. viihtyykö mummolassa jne… Yleisesti ottaen lapset viihtyy, mutta jos äiti manipuloi lapsensa, tilanne toinen.. Kenen parasta tässä nyt sitten ajatellaan.. ei ainakaan lasten…
Pahasti muistisairaan hoiviin ei tietenkään kukaan lastaan laita. Muistisaras ei voi tilanteelleen mitään..
Aina puhutaan ongelmana isovamhemmat. Koskaan en ole puhunut pahaa lapselle vanhemmista. Sen sijaan kun lapsi syntyi niin vauvasta lähtien minulle ei annettu lasta syliini, mutta kaikki muu sukulaiset ja tuttavat hänet sai. Kerran vauva alkoi itkemään ja istuin siinä vieressä. Nostin vauvaa ja laitoin parempaan asentoon niin minulle huudettii älä koske siihen vauvaan kun se itkee. Mies sai hänet sitten nostaa. Myöskin kun leikin lapsen kanssa niin äiti ei osaa rentoutua vaan kontrolloi ja tekee analyysin. Kun haluan kokeilla vaikka hattua kysyn ensin lapselta käykö se, ei käy ja en siis kokeile. Lapsi juoksee äiti syliin ja äiti sanoo että pelastaa lapsen pahalta mummolta. Papasta ei koskaan puhu näin. Myöski vertailee aina toisiin isovanhempiin jotka ei leiki lapsen kanssa olenkaan. Sanoudun mummon roolista irti koska en osaa olla mummo. Otan eron jotta niin hyvä pappala säilyy.
Tosi pettynyt mummouteen. Kyllä se on hankalaa kun ei pysty kloonaamaan aivoja lapsen vanhempien kasvatus periaatten tasalle eikä rentoutumaan olemalla vaan mummo, kysymällä kuitenkin asioita syöminen nukkuminen yms. Olisi pitänyt lukea mummon käsikirja koska saa ottaa lapsen syliin, yms. Jos olisin lastenhoitaja ammatiltani kaikki nämä olisi sallittua olen vain toimistotyöntekijä. Nyt jäi vain paha maku suuhun että olen paha, ilkeä yms. MUMMO. Tavara kyllä kelpaa, mutta ostamani tavara pitää saada antaa omat vanhemmat ettei hössötetä liikaa. Näemme 4x vuodessa, mutta silloinkin on EI sana käytössä. Miksi nähdään jos pitää olla turvaväli mummoon ja pappaan voi tutustua.
Mummolaan lapsi tulee iloisesti. Vanhempia alkaa ahistamaan kun astuvat ovesta sisään kun on niin paljon tavaraa. Neliöitä on niin vähän, ei ole kuivausrumpua. Eihän lapsella ole edes syömäpaikkaa vaikka olen ostanut pienen jakkaran ja pöydän yms ruokailuun liittyen kuulee valitusta. Eihän teillä ole kahta vessaa tuo vessa aina varattu. Yms pahempaakin kuulee. Lapselle on hankittu tänne leluja mutta eihän lapsella ole mitään tekemistä valitus. Alistumeko liikaa ja oppiiko lapsi tästä isovanhempien kodista ja meistä pelkkää negatiivista. Sydäntä särkee ja lapsella on kovat säännöt meidän luona. Mitä tehdä käytännössä jotta voisime nauttia vain mummona ja pappana vai tarvitseeko kaikki olla niinkuin kirjassa kerrotaan ja mistä sen kirjan saisimme. 😪
En ole ikänä tullut toimeen äitini kanssa,kun synnyin han kertoi kun olin pieni ettei ollut tahtonut koskea minuun. Ettei ikinä tuntenut sitä oikeaa äidinrakkautta että siksi ei minua halannut ottanut lähelleen tai lohduttanut.. veli syntyi minua 3 vuotta myöhemmin ja hän oli äidin rakas. Hänet peiteltiin laitettiin linnunpesään. Minulle huikattiin hyvät yöt. Olin aina isäni mukana ellei hän ollut töissä ihan vaippaiästä..Mä olin aina mun isän tyttö ja twininä äiti slkoi olla kateellinen mun ulkonäöstä ja kisaili mun isän rakkaudesta. Mun isä ei kuullemma ikänä rakastais minua niinkuin häntä. Kun meillä oli riitaa äiti åäivittäin soitti mun isälle töihin että ”janika on oikeahirviö hän riehuu sanoi minulle nä7n ja näin nyt laitat sen ojennukseen”
Ne kerrat kun huusi mulle ettei mua ois kuulunu pitää tai oisinpa tehny abortin. Hommaa jo vittu poikaystävä punkka siellä.mun vanhemmat joi vkonlopousin ja äiti petti mun isäömiesten kanssa, mä aina psykiatrin tavoin anelin psyykkasin ettei isä kuitenkaan löisi äitiä vaikka säälinkin isääni. Eikä hän elämässäön kuin kerran ole lyönytkään äiti petti kymmeniä kertoja 10vuotiaana heitin vieraan miehen ulos asunnosta. 2-3v alakerran kaverin puol isä käytti mua hyväksi kännissä aina kunjäin sinne.. tajusin sen vasta 7v mitä oli tapahtunut. Kerroin sen heille isä ei halunnut uskoa,äiti kauhisteli ja asia jäi siihen.mä pidin tai olin pitänyt mun pikkuveljestä ain huolta sekin tuli teini ikään ja alkoi huutaa että lähde täältä kukaan ei kaipaa sua tuot vaan ongelmia riitoja. Lähe muualle täältä kaikki inhoo sua! Isä oli aina töissä äiti ei reagoinut. Mun äiti koitti myös itsemurhaa kun olin 12.kertoi siitä kännissä 2vkoo aijemmin kun yöllä herätti ettei jaksa elää. En päästänyt 2vkoon äitiäni silmistäni,pelkäsin hänen tekevän jotain kunnes tuli baari ilta. Veli meni johonkin hoitoon. Minä kaverille, aamulla menin kotiin silllon ei vielä ollut puhelimia. Näin tyhjän lääkepurkin kämpä tyhjä ja olut pullo. Hyvästi kirje.. menin shokkiin kävelin makkariin näin oksennusta. Äiti oli valkoinen mut huomasin hän hengitti hiukan.ravistelin hereille ja juoksin naapuriin. Tosyäta jäi mulle hirveet trau.mat. no 16v muutin ammatikoulun asuntolaan. Sain 19v oman lapsen otin eron 20v, yhteishuoltajuus vko-vko sovittiin niin. Muutin äidin ja isän lähellemulla oli vaan vaatteet ja satanen mut kyl mä kodin sain vaikka just äiti kerto eilen et mun lapsitfaumatisoitunut..kävin baareissa niillä viikoilla vkonloppusin kun [nimi poistettu] ei ollut mulla. Äiti ja isä hoiti harvoin lasta kun oli pieni. Yht äkkiä, mun äidin mielestä olin epäsopiva äiti lapselle,ei mun kuuluis olla baareissa. Vittuili huus mulle kaikkien ihmisten eedessä. Kerran heitin siideri tuopin naamallee toisella läpsäsin elämäni ekaa kertaa ja hän tekisiitä hirveän shown. Kärsin silloin pahasta maseeennuksesta ja ahistuksessta. En ollut täydellinen äiti mutta olen olen aina ollut kiltti äiti pyrkinyt parhaaseen rakastanut lapsiani enemmän kuin mitään
No hän muutaman vuoden tosissaan oli tehtailemas lasua milloun mistäkin..siisteydestä jne..tapasin nykyisen mieheni..kävimme silloin kerran viikossa karaokessa. Tulin raskaaksi äitini soitti että teet abortin se on vammainen kun oot juonu etkä voi lopettaa juomista.hän laittoi toisen ihmisen soittamaan samasta asiasta. No lopetin juomisen tietysti ja tupakoinnin ja söin terveellisesti tuli terve tyttö. Oon sairastunut. Mieheni sairastui myös kun silloin myös teimme taloudellisen konkan. Ja hänestä muuttui todella ilkeä. Siis kuin toinen ihminen. Hän oli valehellut kun sairastuin että kun lapseni herää se on yksin huoneessa minä kaljatuopin kanssa.olin katkassut välini vanhempiini sillä aloin kärsiä taas ahistuksesta pakkoajatuksista ja uhkailtiin äidinpuolesta lasulla. No äiti soitti halvaukset olin juuri saanut ja tiedon mahollisesta syövästä. Kerroin äidilke ja tuodhduin väitteistä. Välit meni taas poikki.no muutime takaisin lähelle. Muehelläni ollut taas huono kausi ja käyynyt vanhemmilla. Olen heille kertonut mieheni käytöksestä. Mutta näköjään vaikka minut hakannut kertonut valehdelleensa niin uskovat höntä. Olen erkaanyunut isästäni. Tuo oli niin iso takaisku. Välimme oli paremmat.olen absolutisti en ole sairastellut mt sairauksia. He kuullemma hoitavat lapseni laitokseen että eroamme minä kun olen fyysisesti sairas en ole kykenevä äitiyteen..
Mun kaikki vanhat haavt repeytyi auki. Jouluna sain korun missä runo minkä luin ja itkin luulin että vihdoin mulla on äiti. Jollain tavalka mun äidin sanalla on ollut painoarvoa vaikka en haluaisi.. miksi minä en riitä hälle ikinä?mikä minussa on vikana?
Minun lapsellani ei ole ollut lainkaan isovanhempia, ovat jo edesmenneitä. Joskus lapsen ollessa pieni, oli asia murheellinen. Muiden lasten mummo ja ukki, mummola ja ukkila juttuja kuunnellessa ja miten on taas ollut kivaa ja hauskaa. Sekä vievät harrastuksiin, hoitavat lomaviikot, illat ja viikonloput, sekä lisäksi lapsi/lapset viedään hoitoon isovanhemmille kun kipeänä. Tuli mieli matalaksi. Ajattelin itsekin äitinä, että tasan ei käy onnenlahjat. Siitä tuli mieleeni oma mummoni. Hän ei koskaan puhunut minulle sanan sanaa, ei muistanut syntymäpäivänä, ei jouluna, ei milloinkaan. Ymmärsin aikuisena, että mitätöinti on eräs väkivallan muoto. Tunne että ei ole samanarvoinen kuin muut, jotenkin ulkopuolinen. Olin kiltti lapsi ja herkkä, tämä vaikutti minun omanarvontunteesi. Mutta niin heikko en ollut, että tämä kohtelu olisi minut nujertanut. Ei, onneksi vanhempani kasvattivat minusta selviytyjän.
Ai kun saisi olla rakastava isovanhempi mutta kun on metrin pitkä lista mitä pitää ja mitä ei saa tehdä niin alkaa ahdistaa Aina saa palautetta että on katsottu puoli tuntia liikaa lastenfilmejä tai ei olla oltu ulkona tarpeeksi vaikka sataa koska se on vain pukeutumiskysymys tai välipala oli liian runsas ym.Haluaisin vaan pitää huolta ja rakastaa heitä Toinen heistä sanookin että tulee perhepäivähoitoon sekin loukkaa Meitä ei muuten haluta tavata kuin lastenhoidon merkeissä Ja muutimme paikkakuntaa heidän vuokseen nyt kaduttaa koska jätimme kaksi lastenlasta toiselle paikkakunnalle ja heillä on jo meitä ikävä Viimeisin oli että isoisä meni iloisesti yllättämään heidät vierailullaan ja vastaukseksi tuli että heille ei saa tulla soittamatta ovikelloa (asuvat omakotitalossa eli ovi on auki usein )Olemme niin pettyneitä eli palvelut kelpaa mutta seura ei 🙁 Ymmärrän hyvin isovanhempia jotka pysyvät kauempana vaikka haluaisivat auttaa Niin surullista kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää
Oma äitini eli mökillään koko koronavuoden 2020 keväästä jouluun, eikä tällä välillä käynyt katsomassa alle vuoden ikäistä lastenlastaan kertaakaan, näki kyllä muita ihmisiä. Isäni soittaa kertoakseen kerran kuussa omat kuulumisensa ei siis välttämättä edes kysy mitä pojallemme kuuluu. Anoppi näki parhaaksensa auttaa pääosin tyttärensä perhettä ja lasta, eikä meitä, hänen poikaansa ja pojan poikaansa. Tiesin, että anoppi on hyvä lasten kanssa ja oikein toivoin, että hän hoitaisi lastamme ja tekisimme yhdessä asioita mökillä etc. Saimme poikamme pitkän odotuksen jälkeen, anoppi oli moneen otteeseen ilmaissut, että tehkää nyt lapsia. Mutta kappas vain, mieheni sisko päätti hommata oman lapsen heti kun kuuli raskausuutisemme ja vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja näin ollen kiilasi eteemme.
Ottaisin enemmän, kuin mitään tästä viestiketjusta kaikki ”yli-innokkaat” mummot ja papat hellimään poikaamme. Poikamme on suloinen ja hyväkäytöksinen 2 -vuotias, jolle kelpaa niin Lidlin vaatteet, kun kirpparilöydöt, mutta ennen kaikkea välitön rakkaus, muuta hän/ me emme tarvitse ❤️
Minunkaan lapsilla ei ole isovanhempia käytännössä ollenkaan. Miehen leskeksi jäänyt äiti asuu 6h ajomatkan päässä. Omat vanhemmat asuvat vajaan 2h ajomatkan päässä. Heitä periaatteessa voisi nähdä, mutta eivät ole halukkaita. Jos kerran vuodessa hoitavat lapsia niin käytännössä istuttavat katsomaan lastenohjelmia + syöttävät jotain halpaa sokeriherkkua lapsille koko sen ajan. No, ei jätetä juuri hoitoon, kun selkeästi eivät halua hoitaa, mutta viimeaikoina ovat ilmaisseet etteivät halua nähdäkään lapsia enää lainkaan, siten että koko perhe kyläilee. Heillä on muitakin lapsenlapsia, samalla paikkakunnalla asuvat siskoni lapset, joita hoitavat joka viikonloppu. Ei siten heillä ole energiaa pitää yhteyttä minun lapsiini. Tilanne on epäreilu, mutta minkäs teet. Tein sen ”virheen” että painostuksen alla tunnistin äidilleni, etten erityisemmin pidä hänestä (taustalla väkivaltaa lapsuudessani ja ilkeää puhetta aikuisuudessani ja tosiaan epäreilua kohtelua). Rouva veti tästä herneen nenään että ei tarvii tulla lasten kanssa käymään jos kerran minusta ei pidetä. No joo, mut ei näille sankareille lapset ole tärkeitä; korkeintaan haluavat lasten avulla kiristää lasten vanhempia.
Minulla on kaveri, joka säännöstelee lapsenlapsensa syömistä, ettei tämä 8-vuotias liho. Tyttö on normaalipainoinen, mutta mummon mielestä liian lihava.
Mielestäni mummo antaa lapselle liian vähän ruokaa. Onko tämä oikein?
Kuinka oikeasti olla hyvä isovanhempi ja kaikkien lastensa mieleen? Mielestäni olen osallistuva, kuunteleva, auttavainen, huolehtiva, leikkisä hassuttelija sekä jämti kasvattaja tarvittaessa. En tuppaudu väkisin lasteni elämään ja samalla toivon, että olisin tärkeä osa heidän ja lastenlapsieni elämää mutta, tässä se vaikeus tuleekin! Koska on liian vähän tai liikaa. Milloin on riittävä ja milloin on riittämätön. Milloin puhua ja milloin pitää suunsa kiinni. Isovanhemmuus on haastavaa! Rakastan kaikkia lapsiani ja lastenlapsiani ja toivoisin saavani olla osallisena enemmän heidän elämässään
mutta, valitettavasti kaikki ei aina mene niin kun toivoisi.
Miellyttämisen ja riittämättömyyden tunne hiipii ajoittain mieleen.
Puhutaan lapsiperheiden ruuhkavuosista ja ne ajat hyvin muistan itsekkin. Kuitenkin on hyvä muistaa, että jokaisessa elämän vaiheessa on omat ruuhkaiset , haastavat ja ajallisesti rajallinen vuodet
Itse olen pysytellyt etäisenä enkä änkeä aikuisten lasteni enkä lasten lasten elämään. Laitan viestejä jne. Rahaa silloin kun pystyn. Eipä tarvitse kenenkään valittaa että änkeäisin lähelle:) Tyttären lapsen isän äiti änkeää kyllä,mutta omikoot,ei ole minulta pois.