Hei,
Nelihenkisen perheemme esikoinen on jo aikuisuuden kynnyksellä ja täyttää pian 18 vuotta. Olen huolissani tyttärestäni. Itsenäistymisvaihe on ollut vaikea. Hän nukkuu mielestäni liian vähän ja sen vuoksi koulussa käyminen tuntuu vaikealta. Hän on herkkä ja tunnollinen tyttö, joka väsyy herkästi.. Äitinä on avuton olo, koska haluaisin auttaa. Tuntuu, että mikään sanominen ei auta. Ei sekään, että yritän ottaa etäisyyttä ja antaa nuorelle tilaa. Tuntuu, että murrosikä jatkuu vaan. Onko kellään vinkkejä? Huoli on nuoresta, mutta en tiedä mitä tekisin ja miten auttaisin.
