Koululaisella (9 v.) on rasittava tapa jankuttaa viimeiseen asti… Hillitön väittäminen esim. siitä, että ”et voi kokeeseen kuulustellessa kysyä minulta tuollaista, kun se ei kuulu koealueeseen ja ei ole ikinä tuollaisia edes tehty koulussa”. Ja kyseessä on merkityn koealueen suora tehtävä kirjasta, jonka hän on siis tehnyt aiemmin. Tuo on vaan esimerkki tilanteista, tuorein. Mutta siis, kaikesta ystävällisestä ja rauhallisesta vastaamisesta ja selittämisestä huolimatta lapsi vaan kiihtyy ja kiihtyy enemmän ja väittää samaa asiaa entistä pontevammin, vastoin faktoja. Esim. eilen kokeeseen lukiessa jaksoin noita väittelyitä noin 2 tuntia, mutta sitten hermostuin ja suutuin itsekin ja suusta tuli vaikka minkälaisia sammakoita :(. Kyseessä on voimakastahtoinen lapsi ja yleensä fiksu ja herttainen, sosiaalinen, koulussa pärjää mutta ei lukematta. Näitä mahdottomia vääntöjä asioista, jotka vaan ”ovat jollakin lailla” ihan selkeästi ja sitten niitä lapsi koettaa vääntää silti toiseksi, tulee kuitenkin mielestäni usein. Ihan kuin sellaisia ”henkisiä suonenvetokohtauksia”, jolloin lapsi ei pysty lopettamaan asian muuksi väittämistä vaikka selkeästi näkyisi että se on toisin. Voivat siis liittyä joko kouluun, tai esim. kotiasioihin (esim. siihen, onko syönyt toiselle henkilölle jemmassa olleen jäätelön aikana jolloin oli yksin kotona ja jäätelö oli hävinnyt – ei myönnä vaikka mikä olisi eikä ketään muuta mahdollista syyllistä ole).
En tuollaisessa tilanteessa voi oikein itsekään lähteä tuohon mukaan ja todeta riidan välttämiseksi että joo on kai se noin sitten kun sanot, koska eilenkin se olisi tarkoittanut, että sen alueen asioita ei kokeeseen oltaisi luettu. Eikä mielestäni ole lapsen etu sekään, että tosiasiat kielletään (esim. jäätelötilanteessa). Muttei lapsen etu ole sekään, että lopulta hermostun ja huudan aivan vääriä asioita itsekin. Yleensä en itse hermostu noin pahoin kuin eilen, mutta ehkä kerran kahdessa kuukaudessa käy noin. Sanoin selkeästi sellaisia asioita suuttuneena, joita ei olisi pitänyt sanoa.
Mitä ihmettä tilanteelle pitäisi tehdä, jotta näitä konflikteja ei tulisi???? Miten autan lasta noiden ”henkisten suonenvetokohtauste” suhteen? Miten autan itseäni, että en suutu niistä, tai jos suutun, en ainakaan sano mitään liian huonoa…
Hei!
Täytyy sanoa, että olet todella kärsivällinen lapsesi suhteen.
Konflikteilta ei varmasti voi kokonaan välttyä, mutta päivästä toiseen saman asian kanssa taisteleminen vie voimat ennen pitkää.
Toiset lapset ovat voimakastahtoisempia kuin toiset, mutta yhteisten sääntöjen laatiminen voisi ainakin jonkin verran selkeyttää tilannetta.
Itse olen vastaavissa tilanteissa tehnyt niin, että esim. kokeeseen kuulustellessa pidetään taukoja sopivasti, ettei kumpikaan osapuoli väsy liikaa.
Kaikki vanhemmat sanovat lapsilleen sellaisia asioita, että jälkeen päin katuu sanomisiaan. Siitä voi lapsen kanssa puhua ja kertoa, miksi sanoi pahasti. Ja senkin voi lapselle kertoa, miltä sinusta itsestäsi nuo jankkaamistilanteet tuntuu.
Myös koulusta opettajalta voi pyytää apua ja vinkkejä kokeisiin lukutilanteisiin.
Esimurrosikäkin on yksilöllinen ja siitäkin saattaa lapsesi kohdalla jo olla kysymys.
