Mulla on 6-vuotias poika, josta juuri sain palautteen esikoulusta. Poika kuulemma jännittää mahdottomasti kaikenlaisten tehtävien tekemistä, ei saa edes aloitettua, kun niin pelottaa.
Miten voisin häntä auttaa? Mietin paljon ja kannan syyllisyyttä omista menneistä hermostumisista lapseen. En ole suuttunut epäonnistumisista, mutta huonoina hetkinä olen menettänyt hermoni siihen, ettei poika edes yritä kunnolla.
Virheitä olen siis tehnyt. Voinko mitenkään niitä korjata ja valaa rohkeutta poikaani? Vai onko parempi, että pysyn syrjässä (jos hän vaikka pelkääkin minua ja mahdollista suuttumistani) ja annan isän yrittää rohkaista häntä?
Esiopetusryhmässä tehdään kirja- tai vihkotehtäviä, jotka harjoituttavat keskittymistä, ohjeen kuuntelemista, kynänkäyttöä, hahmottamista. Kaikki tapahtuu leikinomaisesti, rennossa ilmapiirissä ja sallivasti. Se on todellakin vain harjoitusta, ei suorittamista. Ilmapiirin luominen on tärkeää, koska vaikka lasten taitoja ei vertailla, niin lapset tekevät sitä itse ja jännittävät aina jossain määrin tekemisiään. Liika jännittäminen vie oppimisen ilon, siksi asian tiedostaminen ja ilmapiiriin vaikuttaminen on esikoulun opettajille tärkeää. Kannustaminen ja leikkimieli kuuluu asiaan. Esikoulu rakentaa myös tervettä itsetuntoa.
On mahdottoman hyvä, että olet äitinä jäänyt miettimään kuulumisia, jotka esikoulusta saitte. Ja ennen kaikkea se, että olet uskaltanut rehellisesti arvioida myös omaa suhtautumistasi, asenteitasi ja sanojasi lapselle. Ehdotukseni on, että juttelet tästä esikoulun opettajan kanssa: kerrot mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herätti. Aina on mahdollisuus muutokseen, ja pian huomaatte lapsenne vähitellen vapautuvan ja saavan itseluottamusta. Keskusteleminen lisää tietoa siitä, ettet ole yksin, vaan esikouluopet ovat yhteistyökumppaneita. Älä liikaa syyllisty – herkkiä ja jännittäviä lapsia on paljon esikouluissa ja luokissa. Päiväkodin vakiomuistutus lapsille on: Täällä opetellaan asioita ja harjoitellaan, erehdyksille ei saa kukaan nauraa, virheitä tekevät kaikki, aikuisetkin – ne kuuluvat elämään! Vaatimukset eivät saa olla esikoulussakaan kohtuuttomat!
Ja sitten se tärkein. Juttele lapselle, kerro, että kaduttaa, kun olet väsyneenä(?) menettänyt malttisi. Pyydä anteeksi, jos siltä tuntuu. Kerro, että tahdot hänen tietävän, kuinka rakas hän on, vaikka joskus jokin asia on mennyt väärin tai huonosti tai hän on erehtynyt jossakin (koska niinhän kaikille käy ja saa käydä), ei se vähennä rakkautta.
Lapsi vie vanhemman usein itsensä äärelle miettimään, miten omat vanhemmat kasvattivat ja mitä vaativat. Lapsessa esiin tuleva arkuus, epävarmuus, kömpelyys yms. saattaa ärsyttää siksi, että näitä piirteitä on itsessä joutunut peittämään ja on kammonnut. Ilmapiiri on valitettavasti maailmassa kova: vain vahva onnistunut suorittaja voi menestyä ja edistyy ja vain silloin saa arvostusta.
Lapset, kuten aikuisetkin, tahtovat tuntea itsensä hyväksytyksi, virheineen ja inhimillisyyksineen päivineen. Rehellinen ja perusteltu palaute on hyväksi ihmiselle, mutta moittiminen ja virheiden hakeminen ei johda rentoon ja vapaaseen työskentelyyn, oppimiseen tai jopa joskus itsensä ylittämiseen. Esikoulussa opitaan käsitystä itsestä ja itseluottamusta.
Hyvää ja rikastuttavaa lapsen rinnalla kulkenmista teille molemmille vanhemmalle! Ei vanhemmankaan tarvitse olla täydellinen kasvattaja, riittää kun on se ”kyllin hyvä” ja yhdessä ja yhteistuumin ohjaa ja tukee lasta. On etuoikeus vanhemmalle saada seurata lapsen kasvua ja kehitystä vauvasta aikuisuuteen. Onnea!
Hei, olen täysin samaa mieltä ed olevan Amalian kanssa; lapselle voi olla AINA rehellinen, voi sanoa että äiti toimi tai sanoi tyhmästi ja pyytää anteeksi, lapset ymmärtävät asioita paljon enemmän kuin me vanhemmat arvaammekaan.
Lasta on vaikea pakottaa ”suoriutumaan”, jos on isoja pelkoja kannattaa avoimesti niistä eskarissa puhua myös lapsen kanssa ettei hän jää yksin. On esikoulun open vastuulla että kaikkien on eskarissa hyvä olla, taitava opettaja huomaa ja osaa puuttua pelkoihin ym koska nehän eivät auta yhtään eivätkä opeta milläänlailla. Rohkeasti vain puhumaan ja hoitamaan oman lapsen asioita eteenpäin!!
Minusta sinun, äiti, ei kannata itseäsi enää piinata itsesyytöksillä! Rennon ja hauskan yhteisen vapaa-ajan kautta voisit vahvistaa tunnesuhdetta lapseesi, samalla lapsen luottamus kasvaa sekä sinuun että itseen. Yhteisten touhujen ei tavitse olla hankalasti toteutettavia vaan ihan sitä arjen touhua kotona. Siivotkaa, valmistakaa vaikkapa salaattia yhdessä, leipokaa, käykää uimassa, retkellä (eväät mukaan, kirjastossa, ulkoilkaa, kuunnelkaa musiikkia ns. ihan varta vasten, pitäkää hauskaa pulkkamäessä – näitä kaikkia yhdessä ja sillä tavalla, miten lapsesi pystyy nauttimaan ja osallistumaan.
Eskarissa tehdään toki tehtäviä, muttei joka päivä ja silloinkin esim. ”tunnista” vain osan aikaa. Toiminnallisuus on monen vilkkaan tai aran lapsen kanssa toimiva juttu, eli välillä voi asioita tehdä muutenkin kuin kirjallisen tehtävän äärellä. Eskarin henkilökunta osaa kyllä huomata pulmakohdat ja rohkaista sekä muuttaa toimintaa tarpeen mukaan.
Nauttikaa toisistanne sekä siitä arjesta, siitä ”tää-on-niin-tätä”-hetkestä (pysähdy juuri silloin) ja pian huomaat hymyileväsi!
Kiitos teille vastanneille lohdullisista viesteistä ja vinkeistä!