Hei, tyttäreni täyttää pian 14v. ja elämänsä on muuttunut erittäin haasteelliseksi teini-iän, masennuksen sekä tammikuussa tapahtuneen isänsä itsemurhan takia. Meillä on nyt surun lisäksi monta muutakin asiaa hänellä puitavana.
Olen saanut hänelle koulusta, nuorisopolilta sekä sukulaisilta apua. Silti olen tässä vaikeassa tilanteessa hänelle sylkykuppi paitsi silloin, kun hän haluaa rahaa. Ei noudata yhteisiä sääntöjä, koulussa käy lähes päivittäin muutamilla tunneilla, mutta ei kokonaan ja on saanut koululta paljon tukea, nuorisopolilla käy viikoittain, on ystäviä ja meillä on nyt nepsyselvitys menossa. Minulla on myös 5v. ja 8v. lapset joiden kanssa pitäisi jaksaa.
Esikoiseni käytös minua kohtaan on nyt todella ilkeää(toki purkaa suruakin ) ja olen hieman neuvoton hänen kanssaan, sillä olen muutenkin aivan poikki ja rikki, en tiedä kuinka selviän tästä teinin kanssa? Olisiko jostain lisäapua?
On todella ikävää ja surullista kuulla, kuinka rankkoja tilanteita ja kuormittavia aikoja perheessänne on ollut. On hienoa, että olet jaksanut hakea apua tilanteeseenne ja tyttäresi saa apua mm. nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Kerrot, että arjessa ja keskinäisessä vuorovaikutuksessanne on haasteita ja tunnet olevasi sylkykuppina tyttärellesi. Samalla pitäisi jaksaa olla äiti myös pienemmille lapsille. Olisi todella tärkeää, että myös sinä saisit tilanteeseesi tukea ja apua.
Meiltä MLL:sta voit varata ajan luottamukselliseen ajanvarauschattiin, jossa pääset keskustelemaan ammattilaisen kanssa mistä tahansa perheeseen liittyvästä asiasta. Aikoja ilmestyy tarjolle heti kun niitä vapautuu. Voit käydä katsomassa niitä täältä:
Ajanvarauschat – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)
Voit myös soittaa MLL:n Vanhempainpuhelimeen tai chattiin. Tiedot löytyvät täältä:
Vanhempainpuhelin ja chat – Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)
Paljon voimia koko perheelle.