Erimielisyydet lasten kasvatuksessa.
Hei!
Olemme nuori reilut parikymppinen pariskunta. Meillä on tällä hetkellä kaksi lasta(0,5v ja 1v 10kk).
Esikoisemme on reipas ja toimelias poika mutta uhmaikä alkaa kolkuttelemaan ovelle huimaa tahtia. Hän on alkanut toden teolla kokeilemaan rajoja, mutta ongelmana on se, että vaimollani ja minulla on erinlaiset näkökulmat kurinpidon suhteen.
Pyrin itse olemaan mahdollisimman johdonmukainen asioissa ja haluan pitää rajat mahdollisimman selvinä, että mikä on kiellettyä tänään on kiellettä myöskin huomenna, ja riehumalla ei edetä asiassa kuin asiassa.
Esimerkiksi en salli sängyissä hyppimistä. Jos ja kun tämä tapahtuu, annan yleensä 1 tai 2 varoitusta jolloin poika hetkeksi rauhoittuu, mutta kun käännän selkäni niin jatkuu sama meno, jolloin nostan pojan sängystä pois. Takaisin pääsee jos osaa käyttäytyä. Tämä sängystä poistaminen on vaimolle se hankala paikka. Tässä siis yksi esimerkki.
Sama on myös ruokailun suhteen, poika osaa syödä itse ja reippaasti syökin, mutta ellei ruoka maistu niin poistan pöydästä.
Haluaisin vaimoni ymmärtävän tämän asian, olen yrittänyt ottaa asiaa esille monta kertaa, mutta ei siitä ole mitään tullut enkä asiasta jaksa enään riidellä.
Poikamme on sen jo huomannut, että kun komennan niin juostaan äidin syliin ”turvaan”, en haluaisi olla se tyranni isä mutta mielestäni pitää rajat lapsilla olla.
Ja niin, esikoisemme on ottanut nuoremman veljensä hyvin vastaan, leikkii ja käy halailemassa, mutta mustasukkaisuutta on kuiteknin välillä nähtävissä. Ei kuitenkaan mitenkään erityisen paljon. Poika vie leluja pikkuveljelleen ja käy silittelmässä, tykkää pitää huolta pikkuisesta.
En vain tiedä miten edetä..
Tuntui hyvältä lukea nuoren isän ajatuksia ja kysymyksiä pikku lasten kanssa elämisestä. Viestisi kertoo siitä, että haluat olla kunnon isä ja kasvattaja. Kysymyksesi on lastenkasvatuksen perusasioita eli miten asettaa rajoja ja olla samoilla linjoilla isänä ja äitinä. Esikoisenne on vielä varsin pieni, vaikka alkaakin olla oman tahdon osoittamisen iässä. Aluksi rajojen asettaminen tarkoittaa lähinnä lapsen suojelua. Kieltoja on tarpeen asettaa eniten juuri lapsen turvallisuutta ajatellen, ettei hän vahingoita itseään. En ehkä puhuisi vielä kurinpidosta noin pienen henkilön suhteen. Totta kai sängyllä pomppimisellakin on rajansa, mutta siinäkin vain silloin kun lapsi villiintyy liikaa. Hän on keksinyt uuden hauskan asian eikä pysty vielä itse ns.lopettamaan sitä.Jos suhtaudut siihen kovin jämäkästi, lapsi tosiaan alkaa tehdä sitä osoittaakseen oman tahtonsa. Hyppimisongelmaan voi hyvin keksiä jonkin rajoitusidean ” Lasketaan yhdessä, että saat pomppia nyt viisi kertaa” tms. Jotain sellaista, joka ei käynnistä tahtojen taistelua. Ruokailutilanteet ovat kärsivällisyyttä vaativia ja uusiin ruokiin totutteleminen vie aikaa. Kuulostaa hyvältä, että pikku henkilö syö itse ja reippaasti. Jottei ruokailutilanteista tulisi ikäviä ja hankalia, lapselle voi sanoa ystävällisesti tyyliin ”Huomaan,ettei ruoka nyt maistu sinulle, menepä sitten leikkimään.”
Perusasioihin todella kuuluu, mitä saa tehdä ja mitä ei. Vaikutat johdonmukaiselta ja selkeältä toimissasi, mutta ota tosiaan huomioon lapsen ikä. Rajojen asettamisessa ja niitä opettaessa on tärkeää, ettei aikuinen toimi ”vihaisesti” tai liikaa oman ärsyyntymisen tai kiukun vallassa. Lapsen ja aikuisen suhteen kehittymisen kannalta on keskeistä, että lapsi kokee aikuisen toiminnan turvallisena ja rakkaudellisena.
Uskon, että löydätte sopivan kompromissin suhtautumistavoissanne. Suosittelen täältä MLL:n sivuilta tekstiä rajojen asettamisesta (www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/).
Esikoista kannattaa kiittää hänen suhtautumisestaan pikku veljeen. Kaikenlainen kannustus aina kantaa.
Tulette huomaamaan, että lapset ovat omia persooniaan ja toinen saattaa tarvita enemmän rajoittamista kuin toinen.Lastenkasvatus on mielenkiintoinen ja antoisa asia, joka vaatii paljon kärsivällisyyttä – ja eniten rakkautta.
Hei, on kiva lukea nuoren isän ajatuksia!Se kertoo siitä että välität asioista! Olen itse 2 lapsen äiti, lapset ovat jo murrosiässä, teen työtä lasten ja nuorten parissa. Oman kokemukseni mukaan lapset/nuoret tuntevat sellaisen aikuisen turvalliseksi joka on jämäkkä(asettaa rajat, sanoo suoraan mitä saa tehdä mitä ei) mutta lempeä. Lapsen kasvatus ja rajoittaminen sujuu parhaiten lempeässä ja toistuvassa ilmapiirissä. Pieni lapsi, kuten teidän esikoinen ei vielä osaa yhtään ajatella turvallisuutta tai tekojensa seurauksia, siksi vanhempien tehtävä on niistä huolehtia. Lapsi kokeilee vanhempiaan aina, hän testaa rajoja vaikka 1000kertaa ennen kuin uskoo siksi johdonmukaisuus on tärkeää, näin lapsi oppii että tietynlaisella käytöksellä on tietynlaiset seuraamukset. Vanhemmat luovat perheessä oman ”kulttuurin”, rajat, mikä on hyväksyttävää käytöstä tai tekemistä(esim saako lapsi olla netissä)
Mielestäni vanhempien välinen kommunikaatio on aivan avainasemassa lapsia kasvattaessa, ei voi olla 2 ihmisen sääntöjä, pieni lapsi ei sitä ymmärrä. On tärkeää puhua yhdessä oman perheen rajoista ja linjoista jos on vaikea tulla toista vastaan on säännöt vaan ”runnottava” yhdessä ja pidettävä sopimuksista kiinni. Lasten kasvatus on silloin paljon helpompaa, arki sujuu helpommin ja vanhemmat jaksavat paremmin. Perheet jotka tekevät keskenään yhteistyötä ja laittavat säännöt lapsille ovat lähes poikkeuksetta perheitä joissa on rauhalliset ja yhteistyökykyiset lapset.
Ja tuohon sängyllä hyppimiseen;meillä ei omat eivätkä vieraat lapset ole koskaan sängyllä hyppineet, olen aina vieraillekin suoraan sanonut että ei saa, kukaan ei ole koskaan loukkaantunut, lapset ymmärtävät palkon emenmmän asioita mitä me aikuiset ajattelemme!!Minna
Ps uskon ajatukseen että mitä enemmän lapsella on rajoja pitää olla yhtä paljon rakkautta, kehumista, haleja ja puseja, niitä kaipaavat murrosikäisetkin joiden kanssa saa vääntää joka päivä!!
Hei! Olet jo saanutkin pari viestiä aiheesta. Mieleeni tuli näkökulma, josta haluan kertoa Sinulle. Kerrot lapsienne olevan poikia. Olen omalla urallani pienten lasten kanssa huomannut, että äideillä ja pojilla on erityinen ja erilainen suhde keskenään kuin jos kyseessä on äiti ja tytär. Sama koskee isiä suhteessa tyttäriä, kuin myös poikiin. Lapsenne ovat vielä melko nuoria iältään ja äidin tunteet saattavat olla kovinkin ”kiinni” heissä. On luonnollista, että vanhemmilla on vahvat tunteet lapsiaan kohtaan, mutta toki voisi olla hyvä keskustella siitä, miten kumpikin teistä kokee juuri nuo omat tunteensa. Isällä voi ehkä olla helpompi laittaa rajoja juuri pojille, kun taas tyttäriä kohtaan asia on huomioini mukaan toisinpäin.
Lapset ovat luonnollisesti kovin vahvasti tunteillaan sidoksissa omissa vanhemmissaan, joten ymmärrän hyvin tuon esikoisenne hakeutumisen äidin luo, Sinun laittaessasi rajat jollekin. En osaa sanoa tähän keinoa, miten edetä, nämä kun ei ole ”järjen asioita”, mutta halusin kertoa Sinulle näkökulman, johon olen usein törmännyt.
Tähän loppuun vielä yksi hauska tilanne omalta uraltani päiväkotimaailmassa…Perhe, jossa oli äiti isä ja kaksi lasta, vanhin poik ja nuorempi tyttölapsi. Eräänä aamuna isä toi lapsensa päiväkotiin. Isä totesi lähtiessään, että mitenköhän tuo meidän tytär pärjää, poika kyllä pärjää. Toisena aamuna, äidin tuodessa lapsensa, äiti kysi mitenköhän tuo meidän poika pärjää, tytär kyllä pärjää. Että näin!
oikein hyvää alkanutta vanhemmuutta ja paljon ilon hetkiä teille molemmille.