Elämme uusioperheessä elämää jossa minun 2 lastani ja mieheni kanssa yksi yhteinen vauva. Miehelläni edellisestä liitosta 2 lasta, jotka asuvat muualla mutta vierailevat säännöllisesti. Mieheni on sopeutunut ihan kohtalaisesti perheeseemme mutta koen, että hänen lapsensa eivät ole. He ovat jo nuoria aikuisia mutta varsinkin tyttö on kovin kietoutunut isässään. Mieheni vetäytyy ns. biologisen perheensä kanssa ajoittain ja ^jää jumiin tunnetilaansa siten, ettei päästä muita lähelleen fyysisesti eikä henkisesti. En saa tietää mitään mitä hän tekee tai puhuu lastensa kanssa ja saan haukut kun olen kiinnostunut. Tästä on tullut jo pakkomielle molemmille ja hänen lapset alkaa olla kielletty puheenaihe perheessämme muulloin kuin ovat täällä. Hän ajaa minut pois viereltään ja sulkee muut pois kokonaan. Mieheni kieltäyty usei myös pitämästä yhteyttä/vierailemasta minun sukulaisteni luona perhekutsuilla kuten esim. jouluna, syntäreinä yms. Olen epätoivoinen enkä saa häntä näkemään mitä hän tekee itselleen, lapsilleen ja perheellemme. Etsin kovasti tietoa ja yritän puhua asioista ja ratkaista ongelmia mutta mieheni kieltäytyy kaikesta. Perheneuvoja ei osaa auttaa ja terapeutit ovat vain hulluille.. jep! Odotellaan vain kunnes korttitalo hajoaa pikkuhiljaa..
Hei, nimimerkki Erikoinen uusioperhe. Olet kirjoittanut viestisi jo muutama kuukausi sitten. Arvelen kuitenkin, että saatat edelleen pohtia samoja asioita.
Tämänkaltaisten ongelmien kanssa painii tosi moni uusioperhe. Asiat ovat väistämättä monimutkaisia silloin, kun kahden eritaustaisen perheen kuvioita sovitellaan yhteen. Tästä aihepiiristä tuli televisiosta juuri erinomainen ruotsalainen perhesarja Bonusperhe Fem-kanavalta. Sarja on vielä nähtävissä ainakin Yle Areenassa, jos sinulla on mahdollisuus katsoa. Siitäkin saatat saada vertaistukea. Ehkä voisitte miehesi kanssa jopa katsoa sarjaa yhdessä. Jos isommat lapset ovat jo murrosiässä tai lähellä sitä, hekin voisivat katsoa sarjaa. Siitä saattaa putkahtaa keskusteluihin avauksia.
Teillä on yhteensä viisi lasta, ja se on paljon. Silloin, kun kaikki ovat paikalla, perhe-elämä on taatusti ruuhkaista ja täyteläistä, ja on se muulloinkin, koska lasten asiat pyörivät aina vanhempien mielessä.
On tietysti keittiöpsykologiaa arvella, että miehelläsi on jonkinasteisia syyllisyydentunteita suhteessa omiin lapsiinsa, ja ehkä hän siksi reagoi kuvaamallasi tavalla. Hän tarvitsee apua ja tukea, mutta ei osaa nyt ottaa sitä vastaan.
Ymmärrän täysin huolesi. Kai olet tietoinen, että voit mennä myös yksin puhumaan asioista esimerkiksi perheneuvolaan, jos miehesi jännittää sinne lähtemistä. Ja kuten tiedät, terapeutit ovat meitä kaikkia varten. Miehelläsi tuntuu olevan kynnystä siinä asiassa, etkä ehkä voi sille nyt tällä hetkellä mitään. Voit kuitenkin hakea ja saada apua itsellesi, ja se koituu sitten koko perheen hyväksi.
Asioilla on taipumus järjestyä. Toivotan valoisaa kevättä ja kesää perheellenne.
