Hei,
Meillä on muutaman kuukauden päästä viisi täyttä lapsi, joka on muuten kiltti ja hyvätapainen, mutta aina silloin tällöin selän takana kiusaa kissojamme. Hän kohtelee kissoja aina nätisti, kun on näkyvillä, mutta selän takana saattaa retuuttaa kissoja.
Viimeeksi yllätin pojan yrittämässä repiä kissan takajalkoja eri suuntiin. Keskustelemme lähes päivittäin miksi niin ei saa tehdä yms. Silti asiat aina unohtuu. Hänestä on kivaa, kun kissat juoksee karkuun häntä. Kuitenkin tykkää leikkiä myös nätisti kissojen kanssa aina, kun olemme näköetäisyydellä.
Kissoihin koskemis kieltoja on jaettu vähän väliä, mutta tuntuu ettei mikään tunnu toimivan. Aina kun silmä välttää on hän retuuttamassa kissoja. Kissamme ovat vielä äärettömän kilttejä eivätkä raavi vaan päästävät vain onnettoman maukauksen, jolloin tiedämme heti puuttua tilanteeseen.
Onko kenelläkään vinkkejä miten saisimme eläinrääkkäyksen loppumaan? Kerran on jo koiran kanssa käynyt köpelösti, silti poika ei mitään tuntunut oppivan.
Hyvä, kun kiinnitit eläinten rääkkäämiseen huomiota, etkä vain tyydy siihen, että lapsesi on kiltti. Olen lukenut jostakin, että eläinten huono kohtelu on mahdollisesti oire vaikeammastakin häiriöstä. En ole ammattilainen asiassa, mutta kannattaa varmaan etsiä joku oikea psykologi, joka osaisi selittää asian.
Yksi (ehkä kaukainen) mahdollisuus on, että lapsi ei ole oppinut osoittamaan hellyyttä ja rakkautta. Monilla myöhemmistä väkivaltarikollisista on eläinrääkkäystä lapsuudessa. (Heillä on toki muitakin ongelmia)
Toinen mieleen tuleva yhteys on siinä, jos lapsi on muuten sosiaalisesti taitava. Yhdistelmä sosiaalista älykkyyttä ja rajoitetusti osoitettua aggressiivisuutta voi pahassa tapauksessa päätyä ovelan kiusaajan persoonallisuuteen, peiteltyyn aggressioon. Se, että lapsi käyttäytyy yleensä hyvin, voi siis peittää vaikeampia ongelmia.
Olet osannut havainnoida, kuinka lapsi leikkii nätisti, jos toiset ovat näköetäisyydellä. Mistä se voisi olla oire? Millaiset ihmiset tekevät niin? En tiedä vastauksia, mutta ehkä sinä itse osaat pohtia niitä.
Minusta ei kannattaisi nyt miettiä pelkkää eläinrääkkäystä, vaan lapsen koko hyvinvointia. Onko lapsella ikätasoinen käsitys moraalista? Onko se jo sisäistä vai vain toisten miellyttämiseksi tehtyä? Osaako lapsi rakastaa ja saako hän myös ehdotonta rakkautta? Osaako ja saako hän näyttää sekä negatiivisia että positiivisia tunteita? Onko hänellä mahdollisesti lähiympäristössä henkilöitä, joiden malli kannustaa peittelemään tunteita ja aggressiota?
Jos nuo asiat ovat kunnossa, eläimiä voi kohdata yhdessä lapsen kanssa ja puhua samalla niiden elämästä ja tunteista, kivusta. Jos taas lapsen tunne-elämässä, kiintymyssuhteissa tai elinympäristössä on ongelmia, silloin eläinrääkkäyksen lopettaminen kielloin ja rangaistuksin ei riitä, koska lapsen ongelmat jäävät jäljelle.
Vie ne kissat jonnekin muuanne turvaan, ennen kuin lapsesi tekee niille jotain vielä pahempaa.
Tuon ikäistä lasta kiinnostaa suunnattomasti eläimet. Kissa on pienempi joten siihen uskaltaa kohdistaa mielenkiintoa. Ei todellakaan aina tarkoita häiriötä yhtään mistään. Teillä on oiva tilaisuus opetella nyt kuinka eläimiä kohdellaan. Joidenkin lasten kohdalla se käy nopeammin kuin toisten.
