Hei!
Meillä on kolme lasta joista vanhin on nyt syksyllä aloittanut ekan luokan. Hän on aina ollut perheen huomiosyöppö, ja hänen kanssa on aina vietetty kaikista eniten aikaa, kaksi muuta sisarusta on jäänyt hieman ”heitteille”. Nyt vuoden ajan on alkanut esikoisella olla joka päivä kipuja pitkin kehoa, usein mahassa, mutta myös päässä, jaloissa, keuhkoissa you name it. Lapsi on käytetty tuhansien ja tuhansien eurojen tutkimuksissa, fysioterapeutilla, hammaslääkärissä, astmakeskuksessa… Häneltä on otettu verikokeet, keuhkokuvat, kokeiltu kymmeniä eri lääkkeitä jne. Eli olemme ottaneet kyllä kiputilat pitkään tosissamme ja olemme olleet asiasta tosi huolissamme. Kuitenkaan mitään ei löydy eikä oikein mikään lääke auta. Välillä hieman hävettää siellä lääkärin vastaanotoilla.. illat kotona menee kaiken maailman jumppaamisiin, hengitystreeneihin, kylmäterapioihin jne.
Lapsella on ollut pienenä ihan oikeita sairauksia aika paljon ja hänelle on tehty kaksi pienehköä leikkaustakin. Nämä ennen 3-vuoden ikää. Eli olen tulkinnut että hän jotenkin kokee saavansa huomiota näillä ”sairauksilla”.
Mitä tälläisen lapsen kanssa kannattaisi tehdä? Fyysisesti ei oikein ole enää yhtään enempää aikaa ja huomiota hänelle antaa, ja janoaa sitä koko ajan vain lisää ja enemmän. Meidän vanhempien on pakko antaa huomiota myös kahdelle pikkusisarukselle. Mutta en haluaisi sivuuttaa näitä kipujakaan koska hänhän voi oikeasti tuntea kipua. Joskus olen vaan tosi väsynyt tähän valittamiseen, joten yritän sivuuttaa aiheen jollain keinotekoisella apukeinolla (”uni kyllä auttaa””yritä käydä vessassa”jne.). Mutta onko kellään samanlaisesta kokemusta? Mitä tälläisessa tilanteessa kannattaisi tehdä?
Hei
Omalla lapsellani on hiukan samanlaisia oireita . Ensin oli vatsaoireita , käytiin kovasti tutkimassa. Puoli vuotta meni , oireet loppuivat. Nyt on kurkkukivun aika jota on jatkunut puoli vuotta. Taas myös tutkittu.
Mitään siis ei ole löytynyt.
Hänellä on kerrottu että sinussa ei ole mitään vikaa. Puhuttu siitä että omat tunteet saattavat aiheuttaa omaan kehoon tälläisiä tuntemuksia. Ei se keskustelu aina auta. Vaan ikävä olo jatkuu. Pojallani on neuropsykiatrisia häiriöitä ja kaikki isot muutokset vaikuttavat häneen.
Miten hänellä menee koulussa?
Ei minulla mitään ratkaisua tähän ole. Yritän vaan ajatella että kohta se helpottaa,
toivottavasti.
Tsemppiä
