Lapseni on ekaluokkalainen, aivan tavallinen pieni poika. Iloinen, eläväinen, pirteä.
Viime aikoina on ollut jotenkin apea, ja iltaisin on sanonut ettei jaksa mennä kouluun. Mitään ei ole kuulemma tapahtunut, mutta ei vaan jaksaisi. Olemme jutelleet ja pikkuhiljaa on syytkin selvinneet: teen töitä kotona ja lapsi sanoi että hänkin haluaisi olla kotona. Äidin kanssa. Sanoi myös että voi kun olisi vielä pieni. Haluaa olla vieressä, antaa paljon suukkoja, sanoo että rakastaa minua.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten olette toimineet?
Olen tietysti selittänyt että teen kotona töitä ja että jos olisin kodin ulkopuolella töissä, olisi lapsella yksinäiset aamut ja iltapäivät ja pitkät päivät koulussa ja iltiksessä. Että parempi näin että olen aamuisin ja iltapäivisin kotona.
Olen pitänyt vieressä, silitellyt ja halitellut ja sanonut että saa olla vielä pieni. Kun kerran siltä vielä tuntuu.
Hei,
Meillä vähän vastaavanlaista.
Kotona on toisella luokalla oleva poika, joka on eläväinen, energinen, harrastaa urheilua ja on paljon kavereita.
On kuitenkin kovin äidin poika ja toivoo myös välillä olevansa vielä pieni. Kuuntelen ja lohdutan ja yritän löytää hyviä puolia ja kaikkea hyvää mitä nyt jo osaa ja pystyy tekemään. Kertonut, että aina saa olla äidin pieni poika vaikka viikset jo kasvaisi ;).
Poika on välillä aamu- ja iltapäiväkerhossa, mutta jos pääsen töistä niin, että yksin olo aikaa jää vajaa tunti niin olen sanonut, että tulla suoraan kotiin. Pelkää kuitenkin mörköjä ja yksin oloa.
En halua painostaa, mutta pikkuhiljaa olisi jo hyvä pieniä hetkiä olla yksin kotona. Kun menee ensi vuonna kolmannelle, niin ei pääse enää aamu- eikä iltapäiväkerhoon.
Uskon, että ajan myötä ja kuuntelemalla, lohduttamalla ja syliä antamalla aika hoitaa tehtävänsä.
Kuulostaa niin meidän pojalta ;).
Koulun aloittaminen on suuri muutos lapsen elämässä. Pitää kasvaa isommaksi ja ottaa enemmän vastuuta omista tekemisistään. Samalla luokalla on n.20 muuta lasta ja heitä varten kenties vain yksi aikuinen, toisin kuin päiväkodissa. Kenties lapsesi on koulussa reipas koululainen, mutta kotona tarvitsee vastapainoksi vähän enemmän hoivaa ja hellyyttä. Onko se sitten huono juttu ollenkaan, jospa lapsesi vain tarvitsee nyt hieman erityishuomiota? Kohta hän on jo niin iso, ettei suostu syliin istumaan, silloim muistelet kaiholla näitä aikoja :).
Meillä 9 vuotias poika tekee samoin ja olen sanonut että äitin syliin saa tulla niin kauvan kun äiti jaksaa pitää sylissä. Olen puhunut monen kaverini kanssa tästä asiasta ja hekin ovat sitä mieltä että se kuuluu ikään tuo vaihe. eli ei muu kuin jatkat sylissä pitämistä ja halailua ja pusujen antamista. Olen todennut että lapsi itse pelkää itsenäistymistä. Meillä on pojan kanssa puhuttu asiasta ja poika on myöntänyt että pelottaa kasvaa isoksi.
