5-luokkalaisella tyttärelläni ei ole kavereita vapaa-aikana. Koulussa hän hengailee muiden mukana, mutta varsinaista bestistä ei ole. Olemme asuneet eskarista lähtien samalla alueella, mutta ryhmässä aran ja vetäytyvän tytön on ollut vaikeaa ystävystyä kenenkään kanssa. Kotona hän on iloinen ja puhelias. Välillä on ollut kaveri, mutta sitten mukaan on aina tullut uusi ”menevämpi” kaveri tälle toiselle ja tyttöni on jäänyt 3. pyöräksi ja vetäytynyt. Kiusaamista varsinaisesti ei ole ollut. Hän viihtyy hyvin myös yksin ja leikkii myös pikkuveljensä kanssa. Lisäksi hän on äärimmäisen passiivinen tekemään aloitetta seuran saamiseksi ja on aika valikoiva seuransa suhteen. Hän ei tunnu kovin paljoa itse kärsivän tilanteesta, mutta välillä harmittelee sitä ettei hänellä ole koulussa hyvää kaveria jonka kanssa voisi viettää aikaa myös vapaa-ajalla. Jotain satunnaisia tuttavaperheiden lapsia on joskus seurana ja naapurin tyttö välillä vaivautuu paikalle jos ei ole muuta seuraa. Olemme yrittäneet rohkaista (ja painostaa) häntä soittelemaan kavareille ja kokeilleet eri harrastuksia sosiaalisten kontaktien luomiseksi, mutta huonolla menestyksellä. Tämänhetkiset harrastukset ovat ”yksilölajeja”. Koulua aiomme vaihtaa ylä-asteelle mennessä jolloin toivomme uusien ympyröiden antavan uusia mahdollisuuksia. Mitä muuta voisimme tehdä ja onko edes syytä huoleen? Toisaalta nyt hän takertuu aika voimakkaasti vanhempiinsa ja en ole varma onko se pidemmän päälle hyvä. Hän on ikäisekseen ehkä vähän lapsellinen joka on varmaan osasyy siihen miksi hän ei oikein pärjää muiden ikäistensä vauhdissa.
Moi!
En ole äiti enkä sen ikäinenkään mutta tunnistin aika hyvin itseni kuvauksestasi ja kun niistä ajoista on niin vähän aikaa niin uskon voivani auttaa jotenkin?
Olen samanlailla ollut vanhempiin takertuva, lapsellinen, vähän hiljainen ja vetäytyvä ymsyms. ja siitä on tullut monia kokemuksia, hyviä ja huonoja.
Aina kehotetaan harrastuksia ja niitä mäkin ehdotan, oon saanut niistä paljon tukea ja itsevarmuutta melkolailla kaikkiin elämän alueisiin eikä muutaman kerran kokeilu harrastuksissa ainakaan huononna kenenkään elämää. Yksilöharrastuksissakaan ei ole mitään pahaa, siinä kun monesti oppii tuntemaan itseään mikä on oikein hyvä ja tärkeä juttu.
En vaan tajua miksi pitää painostaa/pakottaa toista ottamaan yhteyttä kavereihin. Jos mulle olisi tehty niin esimerkiksi 5luokalla en tiedä miten olisin reagoinut, mitään positiivista se ei kyllä olisi ollut.
Ei kaikkien tarvitse olla supersosiaalisia ja ”kahvitella” kokoajan vapaa-ajallaan, jos kertomasi mukaan tyttö ei koe suurena ongelmana yksinoloa ja jotain seuraa on ei se vaikuta erakoitumiselta ja antisosiaaliselta.
En haasta riitaa tai halua olla töykeä mutta sanon asiat niinkuin se musta tuntuu, toivon että se toisi jotain ajateltavaa… jos tyttäresi haluaa olla vanhempien kanssa niin anna olla, ei ne aina ja ikuisesti tee niin vaikka haluaisivatkin sillä vaiheet menee ohi ajallaan. Nauti siitä siis nyt kun on mahdollista! :)
Mun näkemykseni on siis että älä painosta mutta rohkaise ja keskustele, ole tukena ja kuuntele.
Vaikka ekstroverttisuus (ulospäinsuuntautuneisuus) on nykyajan suuri ihanne niin ei ole mitään pahaa rauhoittua ja olla välillä yksin tai pienemmällä porukalla ja olla introvertti, ihminen joka sosiaalisten tilanteiden lisäksi haluaa omaa aikaa.
En toki voi tietää onko tyttäresi varmasti introvertti tai muuten vaan kokee tarvetta olla myös rauhassa jne. mutta lueppa vaikka netistä kuulostaako tutulta.
Mua on kiusattu juuri tuon äskeisen ominaisuuden takia ja pitkään mietin että miksi mulle tehtiin niin ja miksi en kokoajan jaksanut ja halunnut olla toisten kanssa. Miksi en halunnut isoon ryhmään tai ainakaan pystynyt olemaan sellaisessa mukavasti.
Tuo kiusaaminen lannisti ja mua yritettiin muuttaa ja pakottaa ryhmiin samanikäisteni toimesta, olin epänormaali heidän mielestään ja kaikki keinot koitettiin. Se sattui kun tunsi ettei kelvannut toisille muunlaisena kuin muokattuna ja paranneltuna.
Sanoma on siis että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Näin sanoisin itselleni jos nuoremmalle minälleni pääsisin puhumaan.
Vaikka koin rankkoja aikoja en muuttaisi mitään, sain vaan päättäväisyyttä että haluan olla oma itseni ja haluan kannustaa myös muitakin siihen. Siunausta ja tsemppiä!
Millä tavalla koet tyttösi olevan toisia lapsellisempi? Kysyn sillä, kun omalla saman ikäisellä tytölläni on vähän samaa ongelmaa. Ennen hänellä oli kavereita kouluajan ulkopuolellakin, mutta nyt ihan viimeisen vuoden aikana tuntuu että kavereilla on alkanut olemaan muuta tekemistä ja muita kavereita. Itselläni on käynyt mielessä, että onko tyttöni liian lapsellinen. Itse en pidä lapsellisuutta pahana, koska nykyään aikuistutaan aivan liian nopeasti, mutta.. Mieluummin haluan tyttöni olevan ”pikkuaikuinen”, jolla on kavereita kuin lapsellinen tyttö, joka joutuu sen takia olemaan yksin.
Minun tyttöni on kiinnostunut keppihepoista, My Little Pony Equestrian Girlseistä yms. kun taas luokkakaverit jo juttelee pojista ja seurustelusta. Tosi hankala tilanne, kun en haluaisi patistaa tyttöäni kiinnostumaan mistään tuollaisesta, jotka omasta mielestäni kuuluu pikemminkin yläkouluikäisille.
Onko tyttösi luokalla ketään toista, joka viettää vapaa-ajallaan aikaansa yksin? Voisitko ajatella että otat opettajaan yhteyttä. Olin aikoinaan huolissani oman tyttöni ystävyysasioista, koska on ujo ja hiljainen, joten otin opettajaan yhteyttä ja opettaja seurasi koulussa olisiko luokalla joku toinen, jolla ei oikein ole ystäviä tai taitoja luoda ystävyyssuhteita. Kun tuollainen tyttö sitten löytyi, opettaja otti yhteyttä tämän äitiin ja tämän äiti taas minuun. Sovimme, että tyttö tulee meille leikkimään ja siitä lähti alulle hyvä ystävyyssuhde, joka tosin on nyt vähän viilennyt juurikin noiden erilaisten kiinnostuksenkohteiden takia.
Ylemmälle ja aloittajallekin ; keppihevosista yms. kiinnostuneita tyttöjä on ympäri suomea niin paljon että uskoisi pienemmiltäkin paikkakunnilta löytyvän samantyyppistä porukkaa.
Oletan että hän voisi olla kiinnostunut esimerkiksi ratsastuksesta, jota suosittelen kokeilemaan.
Mielestäni on jopa julmaa toivoa tyttärensä, rakkaan lapsensa, olevan erilainen kuin nyt, vain kavereiden tähden.
Harrastuksista, netistä, jopa lähipaikkakunnilta jos ei muualta, löytyy varmasti ”jokaiselle jotakin” sen sijaan että tuputetaan niitä ”10 vuotias ja meikkaa, omistaa poikaystävän…” tai pahimmillaan ”13 ja raskaana” – ihmisiä.
Ei kaikki tietysti ole niin, mutta sanoisitko lapsellesi päin kasvoja että haluat/toivoisit hänen olevan erilainen, pikkuaikuisempikin jopa vain kavereiden takia jotka eivät näytä kelpuuttavan tytärtäsi sen takia, että hän on erilainen?
Toivon molemmille kirjoittajille paljon hyvää.
Oma näkemykseni on että ystäviä yleensä löytyy kun etsii ja omien kokemuksieni perusteella on parempi olla sitten vaikka yksin kuin väärien ihmisten kanssa.
Hei! Meillä on saman tyyppinen ongelma kohta 11-vuotiaan pojan kanssa. Meillä hänen pikkuveljellään on tosin paljon kavereita, ja isoveli sattuu olemaan jollain tapaa ikäistään lapsellisempi positiivisessa mielessä, joten hän on saanut myös pikkuveljen pari vuotta nuoremmista kavereista itselleen kavereita. Olenkin koittanut viestittää, että voi hyvin olla eri ikäisiä kavereita, ei niiden tarvitse olla esimerkiksi saman ikäisiä tai samalla luokalla. Itsellänikin on hyvin eri ikäisiä ystäviä, nuoria ja vanhoja. Tämä on tuntunut jotenkin helpottavan poikaani. (joka tosin ei juuri kovin näytä tilanteesta kärsivänkään, enemmän itse mietin juuri näitä juttuja).
Kiitos palautteesta. Olen itsekin introvertti joten ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. En vain muista omasta lapsuudestani vastaavia ongelmia kuin nyt tyttärelläni on ollut kavereiden suhteen. Toivon vain että osaan vahvistaa hänen itsetuntoaan oikealla tavalla.
Kiitos vastauksestasi.
Lapsellisuudella tarkoitan että tyttöni viihtyy hyvin itseään nuoremmassa seurassa ja ei ole vielä kiinnostunut pojista/meikkaamisesta (thank God) kuten hyvin monet luokkakaverinsa joista jotkut ovat jo todellisia ”pissiksiä”. Poneista ja nukeista ei ole koskaan ollut kiinnostunut.
Enemmänkin hän on haaveilija ja taiteellinen ja vähän hidastempoinen yleisesti, mikä on ihan ok.
Olen 2. luokalla jutellut silloisen opettajan kanssa ja hänen ohjeensa oli että aika tekee tehtävänsä. Nykyiselle opelle en ole jutellut, ehkä on jo vähän liian vanha tällaiseen.
Nyt on tilanne taas vähän parantunut, vanha kaveri haluaa olla taas ”bestis” ja ongelmana on päinvastoin että tämä erittäin dominoiva kaveri haluaisi viettää kaiken vapaa-ajan tyttöni kanssa joka taas pidemmän päälle ahdistaa hanta kun haluaisi omaakin aikaa…
No, ei pidä valittaa, parempi näin.
Moi! en oikeen tiedä että pitäiskö mun tänne kirjottaa vai onks tää vaan joku vanhempien palsta mutta kerronpa silti:)
eli siis olen 14v tyttö ja varsinkin tässä 8.luokan alussa oon huomannut selvää muitten ulos jättämistä oon jäänyt ite ns ”toiseksi vaihtoehdoksi” monena lukuvuonna mutta tänä vuonna erityisesti. Meillä vaihtui luokat kokonaan ja mun vanhasta luokasta tuli vaan kaksi mun vanhaa luokkalaista samalle luokalle. Kaikki kolme ollaan aika epäsosiaalisia, joten ollaan aina kolmistaan. Ja meillä on se ongelma että AINA joku jää kolmanneksi ja joo tiedän että tää ei liity asiaan mitenkään mutta oon pääsemässä siihen.
Toinen niistä oli mun paras ystävä ja toinen hyvä ystävä, mutta yhtenä päivänä mun paras kaveri suuttui ,jostain en tiedä mistä eikä halunnut olla enää missään tekemisissä. Olin tietenki tosi surullinen ja vihainen ittelleni et miten annoin näin käydä. Se oli se ystävä kelle avauduin, olin vapaa ajalla. 24/7, juteltiin joka päivä ja oltiin läheisiä. Sen jälkeen kun tämä mun vanha paras kaveri veti välit, olin mun ainoan hyvän kaverin kanssa.
Tässä vaiheessa tulee huomata että mun vanha paras ystävä oli kokoajan meidän kanssa tai no mun hyvän ja ainoan ystävän kanssa. Yhtenä päivänä kumpikaan ei tullut kouluun eli olin yksin ja seuraavana päivänä ne oli vain kahdestaan ja sanoi mulle kaikkea ei niin mukavaa :// ja nyt oon yksin mulla ei ole ketään, ei ketään kelle avautu tai kertoa iloisia uutisia ei kyllä ole lähiaikoina mitään iloista tapahtunut synttäritkin vietin yksin kotona kun vanhemmat oli töissä 9 asti illalla. Ei voi mitään tälläistä se elämä on.
***
Hei, Olemme siirtäneet viestisi Nuortennetin palstalle, missä voit keskustella aiheesta myös muiden nuorten kanssa. Tässä linkki keskusteluun:
https://www.nuortennetti.fi/aihe/ei-kavereita-vapaa-ajalla/
Kiitos kun kirjoitit meille, ja hyvää syksyn jatkoa sinulle! <3
Asumme espoon Leppävaarassa. Alue on meille kohtuu uusi muuton takia. Muut lapsikatraastani on löytänyt kavereita mutta 9v poikani on aivan yksin vapaa ajalla. Äitinä olen todella surullinen asian takia.. miten nuorena lapsi voikaan syrjäytyä! Onko teillä samoja kokemuksia ja miten selviätte niistä?
Hei, kirjoitan vanhimmasta lapsestamme joka jo melkein 12-vuotias. Hän on hyvin urheilullinen, utelias, iloinen ja pääsääntöisesti kohtelias 😉 Ensimmäisen kouluvuoden aikana hän oli ip-kerhossa jossa koki kiusaamista toisen luokkakaverin toimesta. Hän kertoi tämän vasta noin vuoden kuluttua. On koko ajan ollut saman henkilön kanssa samalla luokalla ja ilmeisesti koulussa välit ovat normaalit. Kuitenkin tämän ekan vuoden jälkeen hän on leikkinyt hyvin vähän kavereiden kanssa. Aina välillä todella harvoin liikkuu kavereiden kanssa ja viime syksynä sai pari uutta kaveria joiden kanssa pelailu pokemonia talvella ja oli muutenkin pulkkamäessä. Nyt toinen näistä ei enää pelaa pokea ja toinen on herkästi suuttuvaa sorttia joten eivät enää vietä vapaa-ajalla aikaa yhdessä. Koen että oma poikani luovuttaa myös kaikessa helposti eli ei jaksa yrittää ottaa yhteyttä ja samoin myös on huono keskustelemaan tunteistaan kenenkään kanssa. On aina ollut mököttävää jääräpäistä sorttia joten ei puhu mitään ja toiseksi jos esim suuttuu mummolassa niin saattaa kävellä kotiin (8km). Hän ei halua puhua ekan luokan IP-kerhon kiusaamisesta. Ei piirtää, ei kirjoittaa. Ei sano mitään jos kysyn puhuisitko jonkun toisen kanssa mieluummin. Miten auttaisin häntä? Kotona siskojen kanssa leikit sujuu normaalisti poikien/sisarusten tyyliin. Salibandyä harrastanut vuosia ja siellä kyllä puhuu muiden kanssa käsittääkseni. Tämä tuntuu eskaloituvan kesälomalla joka vuosi. Olen kuitenkin sitä mieltä että jotain pitäisi tehdä jottei tästä tule tunnelukkoja aikuisuuteen. Vai mitä mieltä olette?
Meilläkin 13-vuotiaan tytön ”epäsosiaalisuus” tulee esiin varsinkin loma-aikoina. Hänellä on koulussa muutama kaveri. Samat kaverit ovat olleet jo leikki-ikäisestä asti, eikä uusia tunnu löytyvän. Esim. nyt seiskaluokan ajattelin olevan uusi mahdollisuus, mutta ei ole löytynyt uusia kavereita sieltäkään. Välillä häntä harmittaa kun näistä muutamasta kaverista ei löydy seuraa vapaa-ajalla. Hän harrastaa paljon, mutta sieltäkään ei ole saanut kavereita. Olemme kannustaneet laittamaan viestiä tai soittamaan vähän kaukaisemmillekin tuttaville, mutta ei halua. Olemme myös ehdottaneet uusia harrastuksia, ei halua. Raivoaa sen jälkeen minulle (äidille), että kyllä hänellä on kavereita. Ilkeilee myös pikkuveljelleen, joka on sosiaalisesti lahjakkaampi. Huomaan, että hän on todella ujo kodin ulkopuolella.
Harmittaa hänen puolestaan, mutta alkaa olemaan auttamiskeinot vähissä.
Hei, kuulostaa todella tutulta, täällä myös mukavan ja fiksun mutta vetäytyvän 10 v tytön äiti. Kavereita on ollut hankala löytää muuton jälkeen, aiemmassa paikassa oli muutama tosi hyvä kaveri ja leikit sujuivat ulkona sujuvasti myös isommissa porukoissa. Uudessa paikassa ei oikein ole mahdollisuutta samanlaisiin pihaleikkeihin.
Mietteliääksi vetää, kaikenlaista on kokeiltu mutta sanoin lapselle emme muuten luovuta, maailmassa on pakko olla mukavia kavereita jotka odottavat vain löytymistä. Tein nyt semmosen kokeilun, kysyin lupaa lähialueen kirjastosta, saanko laittaa lapun omalla sähköpostillani (ja että henkilökunta näkee lapun laittajan, esittelin itseni), että etsitään kavereita tavallisiin arjen puuhiin ja leikkeihin. Lapselle tämä oli ok. Katsotaan mitä tuleman pitää, löytyisikö sitä kautta samanhenkistä seuraa. Kerron tuloksista täällä jos se ottaisi onkeen!
Koetan jutella ja lohduttaa lasta, että vaikka tämä on vaikea asia ja tuntuu ikävältä, me tämäkin saadaan varmasti järjestymään. Hän on arvokas ja mielenkiintoinen omana itsenään. Kavereita odotellessa puuhaillaan kaikkea muuta mukavaa ja katsotaan jos jostain ’viritelmistä’ tulisi jotakin. Selvästi kyllä aikuista tarvitaan tässä vaiheessa avuksi uusien ystävyyssuhteiden solmimisessa. Olen myös lohduttanut lasta, että hänestä varmasti kasvaa empaattinen ja täydellä sydämellä tunteva aikuinen, joka ymmärtää kanssaihmisiään. Tsemppiä rakkaat vanhemmat, lämpimiä ajatuksia kaikille ’kanssakulkijoille’!
Tässä edellisen viestin kirjoittaja, nyt kesän aikana on tapahtunut hurjasti kivaa! Kirjaston lappu on tuonut tuttavaperheen lähialueelta, perheessä on samanikäisiä lapsia ja tapaamme noin kerran viikossa erilaisten puuhien ja retkien parissa. Lisäksi MLL kaveripalstan kautta on tullut toinen ystävä, kannattaa laittaa sinne ilmoitus!
Elämä kaverisuhteiden ja samanikäisten vuorovaikutuksen kanssa näyttää paljon positiivisemmalta ja näillä eväin syksyyn.
Rakkaat vanhemmat, jaksamista ja kokeilkaa vaikka yhtä pientä juttua, sitten toista. Aion syksyllä koulussa myös jatkaa opettajalle ja koulukuraattorille viestintää, miten lasten tutustumista ja leikkejä voisi tukea koulussa.