Hei, tuli mieleen voisiko kokeilla lapsen kanssa tunnetaitojen harjottelua. Ei siis aluksi siinä hetkessä, kun raivari on päällä, vaan ensin ihan säännöllisesti arjessa. Monasti lapset ei hahmota mikä itsellä on, kun raivostuttaa, ja mikä se tunne oikeastaan on mikä pahan olon aiheuttaa, onko se vaikka kateus, turvattomuus, suru, yksinäisyys, pelko, väsymys…
Itse olen Mindfulness-ohjaaja, mutta ohjaan vain aikuisia. Ihan samalla lailla voi monesti aikuiseltakin mennä ohi vaikka vihan varsinainen syy, jos ei tiedosta mitä itsessä tapahtuu, mitä ajatuksia mielessä liikkuu, mikä triggeröi.
Kun lapsi/tai aikuinen oppii tunnistamaan näitä ajatuksia ja tunteita, ne ei enää ole se pelottava hyökyaalto mikä vaan iskee päälle, vaan siitä voi puhua ja siihen saada etäisyyttä. Kun raivarin alkaa tunnistamaan jo sen alkuhetkillä, se voi tulla miedompana tai lyhempänä, kun siihen ei huku. Tai sen voi jopa välttää kokonaan siirtämällä ajoissa huomion johonkin ihan muualle.
Mutta tämä on usein viikkoja kestävän päivittäisen harjoittelun tulosta. Mikä kyllä kannattaa, koska ne taidot on sitten takataskussa lopun ikää.
On olemassa lapsille suunnattuja erilaisia tunnetilakortteja, tauluja yms. joilla voi treenata tunnistamaan oman tunteensa, vaikka vaan osoittamalla sormella kuvaa tai tekstiä.
Sellainenkin on kuin surun/vihansyöjä-nukke, jolla on iso suu vetoketjulla. Lapselle opetetaan, että voi katsoa korteista/ taulusta mikä on oma tunnetila ja kirjoittaa sen lapulle, sitten voi laittaa lapun nuken suuhun, sulkea vetskarin ja ”nukke syö sen tunnetilan”. Mikä vaan suljettava lootakin käy, vaikka lipaston laatikko. Näin tunteeseen saadaan etäisyyttä, ja se voi helpottaa oloa.
Toinen tunnetaitoharjoitus on sellainen, että ensin tunnistetaan tunnetila ja sitten sille voi antaa lempinimen, esim. Viha on Herra Pippuri. Seuraavan kerran raivarin aikana voidaan todeta, että nyt tuli Herra Pippuri kylään, ja se on ihan normaalia, aikuisillakin se käy kylässä silloin tällöin. Sille voi sanoa kiitos käynnistä ja näkemiin, sen ei tarvitse jäädä pitemmäksi aikaa.
Tosiaan en ole koulutukseltani lasten Mindfulness-ohjaaja, enkä terapeutti, vaan samaan ongelmaan muuten lasten kanssa törmännyt. Nämä harkat ei välttämättä toimi/sovi kaikille, ja ne voi halutessaan tarkastaa asiaan enemmän perehtyneellä.
Netistä voi googlata esim: Mindfulness Lapsille. Muistaakseni ainakin Ceesto järjestää kursseja.
Toivottavasti tästä oli apua jollekin, tsemppiä paljon kaikille! :)
Täällä myös 8v tyttö raivoaa ja huutaa sekä uhkaa kotoa lähtemisellä. Huono käytös ulottuu kouluunkin ja erään riitapukarin kanssa tappelevat toistuvasti. Olen yrittänyt saada aikaa nepsy tutkimuksiin,enkä tiedä saanko niihin sysäystä mistään suunnasta, koska koulu ei tunnusta keskittymis tms häiriötä mutta tunteiden säätelyssä on kyllä iso häiriö.
Kiitos teille kaikille kokemuksia jakaneille tästä keskustelusta! <3
Ihanaa huomata, etten ole yksin 8-vuotiaan loputtoman uhmaamisen, kunnioituksen puutteen ja satuttavien puheiden kanssa, enkä varmaan myöskään poikkeuksellisen huono vanhempikaan… Ei tätä tietenkään toivois kenellekään, mutta vertaiskokemuksista saa aina voimaa jaksaa taas hetken eteenpäin.
Oon vaan niin saatanan loppu hetkittäin, voimia meille kaikille!!! <3
Hei, tarkistakaapas ensiksi lastenne pelit kaikista laitteistanne (puhelimet, pelikonsolit, tietokone) sekä ohjelmat mitä annatte katsoa.
Oletteko huomanneet, kuinka lastenohjelmat (7v sallitut) sisältävät usein fyysistä sekä henkistä väkivaltaa?
Kuuluuko lapsenne digiaikaan sellaisen pelien pelaaminen ja ”lastenohjelmien” katsominen, joka sisältää toisen vahingoittamista ja tavoite tuhoamisesta eli tappamisesta?
Suuttuuko lapsesi kotona tai muualla usein jonka seurauksena lapsesi lyö toisia ja mahdollisesti sinua?
Huuteleeko lapsesi kauheuksia, joita hänen ikäisenä suusta ei pitäisi sellaisia sanoa eikä taida edes vielä ymmärtääkkään mitä laukoo?
Lapsi kopioi käytöksensä nyt jostain, sekä ennenkaikkea purkaa pahaa oloaan nyt jostain mitä ei osaa muulla tavalla kertoa?
KESKUSTELKAA lapsenne kanssa, tarkistakaa digiaika sekä tehkää yhteiset pelisäännöt.
…
ja vaikka tää oli vain yks esimerkki käytöksien syistä niin Lapset katsovat siltikin aivan liikaa ruutua nykypäivänä..
Todella monesta viestistä käy ilmi, että puhelimen käyttöä on pitänyt rajoittaa. Kyllä, ehdottomasti. Ketjussa puhutaan siis 8-vuotiaista lapsista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan 8 vuotiaalla ei ole vielä edellytyksiä puhelimen käyttämiselle, sillä aivojen kehitys on pahasti kesken.
Kummastelen sitä asiaa yhä uudelleen ja uudelleen, että miksi lapsia suojellaan niin kovin kaikelta yleisesti haitallisena tai vaarallisena pidetyltä, mutta puhelin löytyy todella monen lapsen kädestä?
Antaessaan puhelimen vasta kehittyvälle lapselle, tässä tapauksessa 8-vuotiaalle, on kuin heittäisi lapsen uimataidottomana veteen ja katsoisi itse laiturilta, että kuinka hän selviää.
Opetamme pyöräilemään apupyörien ja vanhemman turvin, matalassa rannassa harjoitellaan uimataitoja, ruokapöydässä syömistä jne. Mutta oletuksena pidetään ehdoitta sitä, että lapsen tulisi osata luovia puhelimessa rajoittamatta.
Puhelimen käyttö aiheuttaa levottomuutta, stressiä, sen käytön rajoittaminen kiukkua ja vastarintaa ja monenlaisia muita tuntemuksia ihan siitä syystä, ettei lapsi ole sen käyttöön millään tavalla vielä valmis. Ottakaa vanhemmat lapsenne kainaloon, lukekaa/kuunnelkaa kirjaa, pelatkaa lautapelejä, leikkikää piilosta, piirtäkää, maalatkaa, ulkoilkaa, köllötelkää sängyssä, leikkikää leluilla.. Vanhemmat, olkaa mukana näissä jutuissa! Ja tulkaa kertomaan tänne, jos huomaatte lapsenne käytöksessä muutoksia positiivisempaan suuntaan päivien ja viikkojen kuluessa.
Rohkea väite, mutta uskallan sanoa, että elämä rauhoittuu kummasti tämän myötä!
Tsemppiä kaikille tämän kokeilemiseen! :)
Helpottavaa huomata miten muilla on samoja haasteita. Meillä 8-vuotias tyttö alkanut viimeisen puolen vuoden aikana saamaan hirveitä raivo, kiukku ja itkukohtauksia. Joskus saa sanottua että hänen ”päänsä” käskee olla vihainen ja surullinen vaikka ei halua olla, eikä osaa hallita sitä. Sanoo että kaikki on huonosti, vaikka todellisuudessa mikään ei ole, terve ympäristö, ystävät ja aina ennen iloinen tyttö. Läksyjen teko ja kakkosluokan aloitus pahentanut oireita tosi paljon. Täysin samaa käytöstä kuin ylläolevilla, heittelee leluja ja lyö vanhempia, yrittää satuttaa itseään.
Puhelinta tai pelejä ei ole meillä käytössä, puhelin löytyy mutta on ehkä pari kertaa viikossa kädessä. Aktiivisia ulkona ja askarteluja yms. paljon.
Olemme aivan hukassa ja pysymme rauhallisina, otamme syliin kun voimme raivolta, mutta mikään ei auta.
Löysin tämän keskustelun ja täällä 8v. tytön kanssa samat ongelmat. Oletteko hakenut ulkopuolista apua? Voimat alkaa olemaan ainaiseen riitelyyn lopussa ja näin ei voi jatkua. Vai onko tämä ohimenevä vaihe?
Huh, täällä myös 8-vuotias poika, jolla aivan järkyttävä kausi alkanut tokaluokan alusta.
Aistiyliherkkyyttä on ainakin, mutta nyt tullut ongelmia tunteiden säätelyssä. Peli/ruutuaika on sillon tällöin 30 min. Eli siitä ei ole kyse.
Huomiota varmaan voi hakeakkin, mutta meillä siis alkaa huutelemaan ihan yksinään jotain ihme mölinää pitää kokoajan sitten yllättäen alkaa jo itelläkin mennä hermot.
Pikkuveli on 3-vuotias ja sitä vähättelee kokoajan ja tartuttaa kaikkia tyhmiä huuteluja pienempään.
Turpa kii on uusimpia tulokkaita… Mahtavaa…
Kyllä tämä vanhemmuus on toisinaan raskasta.
Hei vaan,
Täällä on enemmänkin ongelmana että minulla menee hermot. Voin huutaa kuin palosireeni tai lyödä nyrkin pöytään. Tästä olen lähinnä itse huolissani: en halua tätä enkä myöskään haluaisi antaa samaa mallia lapsille. Mutta välillä kun lapset menee ääliö-moodiin, niin alkaa hermot kiristyä. Ehkä olen vain väsynyt tai nälkäinen, mutta kuitenkin. Näin ei saisi vanhempi tehdä.
Lapsilla ei ole ihan hirveitä raivareitä, mitä nyt normikinastelua ja tappelua veljesten kesken.
Mutta, tuosta ruutuajasta: meillä on kerran viikossa (yleensä pe tai la) yhteinen elokuva-ilta, mutta muuten televisio ja kännykkä on poissa lapsilta. Lapset on siis 5 ja 7. Ja se mitä ruutuaikaan tulee, niin yleinen huomio on se, että jos sovitaan puolisen tuntia lasten lempisarjaa (ryhmä hau), niin kaikki on hyvin, mutta heti kun se loppuu, alkaa kauhea huuto ja ulina. Niinpä olemme vähentäneet filmejä vieläkin, ja nyt yleensä illat on kaikista mukavimpia kun pelataan kierros tai kaksi Afrikan tähteä, jotain muistipeliä, korttipeliä tms. Nämä illat on yleensä niitä parhaita ja loppuvat yleensä rauhallisina, suihkuun ja nukkumaan.
Tai jos otetaan puukot ja porat ja työkalut rakennetaan jotain puusta. Nämä olvat myös niitä arvokkaimpia yhteisiä hetkiä mielestäni. Yritetään tehdä käsillä mahdollisimman paljon. Myös piirustus ja maalaus on toiminut kaikille hyvin.
Kauhulla odottelen, milloin muut luokkalaiset alkavat saada kännyköitä, onneksi moni vanhempi harkitsee mielummin älykelloa kuin kännykkää.
Itse olen pelannut ja kasvanut nenä kiinni tietokoneessa.
Tuo pari viestiä ylempänä oleva juttu mindfulnessista kuulostaa hyvältä.