Olemme mieheni kanssa täysin neuvottomia ja henkisesti aivan lopussa. Asumme ulkomailla joten meillä ei ole ympärillämme sukulaisten tai läheisten tukiverkkoa, mitään apua miltään suunnalta ei ole saatavissa.
6v. poika tekee kiukuttelullaan arjestamme täysin kestämätöntä. Aivan tavalliset arjen aiheuttavat päivittäin täysin hallitsemattomia raivokohtauksia jotka kestävät pitkään ja pilaavat kotona tunnelman täysin. Päivät ovat pelkkää tahtojen taistelua, lapsi ottaa mittää meistä ja ympäröivästä maailmasta joka tilanteessa. Tätä on jatkunut nyt 4 vuotta.
Lapsi ei tottele yhtään mitään. Olemme johdonmukaisia kasvattajia ja lapsi saa huomiotamme, joten huomion vähyydestä tai rajattomasta, epäjohdonmukaisesta kasvatuksesta ei ole kyse. Lapsi nukkuu 10h yössä. Telkkarin katsominen on rajoitettu max.60min/pvä ja mitään tietokonepelejä yms. ei lapsella ole.
Lapsella ei ole mitään neurologista yms. häiriötä, kaikki on tutkittu. Tutkimuksissa lapsi havaittiin poikkeuksellisen lahjakkaaksi, muta se ei paljon meitä lohduta koska jatkuva huono käytös ja kiukuttelu estävät lapsen osallistumisen oppimistilanteisiin. Lapsi ei halua noudattaa mitään sääntöjä missään tilanteissa, vaan haluaa aina itse valita mitä tehdään ja milloin. Tällöin oppimistilanteet menevät ohi. Lapsi keksii haluta harjoitella vaikkapa kirjoittamista tai lukemista kanssani toistuvasti juuri silloin kun siivoan/kokkaan/silitän. Kun kieltäydyn, seuraa raivari. Kun minä tarjoan mahdollisuutta yhteiseen tekemiseen, se ei kelpaa lapselle. Sama kuvio tarhassa. Myös ruokailut ovat hermoja raastavia samasta syystä.
Lapsella on mielestämme ”nälkä-jano-väsymys-syndrooma” eli näiden kolmen yhdistelmä aiheuttaa raivokohtauksen. Lapsi ei kuitenkaan halua syödä ruoka-aikoina oikeaa ruokaa. Haluaa nälkäänsä jälkiruokaa jota meillä tarjoillaan vain jos oikea ruoka on ensin syöty. Tästä on seurauksena raivokohtaus koska lapsen mielestä tällainen käytäntö loukkaa lapsen ihmisoikeuksia. Kun ruoka on odottanut aikansa ja muut syöneet ja ruoka lopulta korjattu pois, lapsi tulee keittiöön ja haluaa syödä. Ruokailun ajankohdan siirtäminen ”lapselle sopivaan ajankohtaan” ei auta, sopivaa ajankohtaa ei ole. Lapsi ei vain halua sopeutua tekemään asioita samaan aikaan kuin muut.
Tarhapäivät eivät ole liian pitkiä, lapsi menee tarhaan klo. 9.00 ja haetaan klo 14-15 välillä. Tämän lisäksi olen käyttänyt lasta musiikkiryhmässä ja englannin leikkiryhmässä, joista hän pitää kovasti ja joihin hän haluaa mennä, mutta on riski että matkalla tulee raivari tai lapsi ei noudata sääntöjä ja häiritsee ryhmässä. Edes uimakoulusta ei tullut mitään. Lapsi oppi kyllä uimaan itsekseen rannassa, mutta uimakoulu oli pelkkää sääntöjen rikkomista alusta loppuun. Muut vanhemmat jaksavat päivitellä lapseni huonoa käytöstä loputtomasti, joten en käy lapsen kanssa enään missään. Olemme luopuneet kaikesta tarhan ulkopuolisesta toiminnasta.
Ennen kävimme usein eläintarhassa ja muissa lapselle kivoissa paikoissa, viimeisen vuoden aikana olemme luopuneet myös kaikesta kivasta yhtreisestä tekemisestä koska kaikki päättyy kuitenkin aina lapsen silmittömään raivoon ja aikuisten pahaan mieleen..
Ristiriitatilanteet syntyvät tavallisimmin rajojen asettamisesta. Esim. tarhaan saa viedä lelun vain kerran viikossa lelupäivänä, mutta lapsi haluaa viedä leluja myös muina päivinä ja kun ei saa omaa tahtoaan läpi alkaa silmitön agressiivinen raivo. Tällöin vaatteitten pukeminen tai mikään ei onnistu, joten mieheni usein kantaa raivosta kiljuvan tenavan ulos ja tarhaan ilman ulkovaatteita. Ulkovaatteet ja kengät kulkevat mukana muovikassissa ja koko naapurusto tuijottaa näkyä paheksuvasti, mikä ei nosta mielialaamme.
Minulla on välilevyn pullistuma joten en kykene nostamaan ja kantamaan riehuvaa, rajusti rimpuilevaa 23kg painavaa lasta. Käytännössä en voi enään viedä lasta lastentarhaan enkä lähteä hänen kanssaan esim. kauppaan koska kaupoissa on leluhyllyjä ja karkkihyllyjä joiden kohdalla tilanne on vaarassa karata käsistä. En voi lähteä lapsen kanssa kaksin edes leikkipuistoon koska lapsi vain uhmaa eikä tottele yhtään mitään. Mieheni kanssa leikkipuistossa käynti ei suju sen paremmin, mutta hän kykenee tarvittaessa kantamaan kiukkupussin takaisin kotiin.
Jouduin irtisanoutumaan työstäni koska me molemmat joudumme työskentelemään joskus myös iltaisin/viikonloppuisin ja lapsi ei hyväksynyt yhtään ainoaa lastenhoitajaa meille kotiin. Erotilanne oli joka kerta aivan hirveää draamaa. Yhden kohdalla lapsi oli 4 tuntia sohvan takana vaanimassa ja alkoi riehua ja huutaa kuin rantapiru jos lastenhoitaja yritti astua huoneeseen. Me emme saaneet lopulta enään ketään luotettavaa meille lastenhoitasjaksi. Työstä luopuminen tarkoitti kohdallani myös kaikesta sosiaalisesta elämästä luopumista, mikä taas laskee omaa mielialaani merkittäväksi ja kasaa mieleeni negatiivisia tunteita lasta kohtaan.
En siis kykene tekemään säännöllistä työtä lapsen vuoksi, mutta minun on taloudellisista syistä aivan pakko työskennellä edes keikkaluonteisesti. Viime viikonloppuna sattui tilanne että minä ja mieheni molemmat olimme työssä lauantai-iltana. Ensimmäinen kerta vuoteen että jouduimme turvautumaan lastenhoitoon illalla. Ilta oli katastrofi. Erotilanne aiheutti raivokohtauksen, kun lapsi oli hakannut ulko-ovea ja huutanut kakis tuntia oli naapuri tullut tarkistamaan mitä meillä oikein tapahtuu. Jouduin lähtemään kesken työvuoron kotiin ja työnantaja sanoi ettei tarvitse enään tulla kun en kerran voi tehdä sovittuja vuoroja.
Me emme tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin. Meillä ei ole mieheni kanssa yhteistä aikaa koska lapsemme on niin vaikea. Lapsi temppuilee koko illan nukkumaan menon kanssa, joten ne ainoat illan tunnit milloin voisimme nauttia toistemme seurasta menevät lapsen vuoksi pilalle. Kun lapsi lopulta nukahtaa, olemme henkisesti niin uupuneita tilanteesta että menemme nukkumaan kyetäksemme selviämään täysjärkisinä seuraavasta päivästä.
Koska täällä ei ole sukulaisia tai muita läheisiä, emme pääse viettämään yhdessä aikaa kohdin ulkopuolelle ikinä edes yhdeksi tunniksi. Lastenhoitajan tilaaminen ei tule kyseeseen koska tiedämme jo etukäteen että tilanne tulee olemasan katastrofi ja on mahdotonta nauttia illallisesta/teatteriesityksestä tai yhtään mistään jos tietää että kotona on tilanne päällä.
Joka aamu toistuva tarhaan menon raivari on minulle niin raskas kokemus että olen täysin uupunut episodista vaikka en itse nykyään edes vie lasta tarhaan. Tuntuu että keinot ovat täysin lopussa. Onko ideoita miten päästä eteenpäin tässä tilanteessa?
Tilanteenne on hankala: tukiverkko puuttuu ja arjesta selviytyminen vie voimat teiltä kaikilta. Lapsen käyttäytyminen on kapeuttanut etenkin sinun elämänpiirisi niin, että hyviä hetkiä on harvoin. Ongelmia on ollut jo niin kauan, että selviytyminen ’kotikonstein’ ei varmaan onnistu. Lapsi on testattu, mutta oletteko saaneet tai yrittäneet saada mitään apua? Asutte ulkomailla, joten en osaa neuvoa, mistä siellä tukea kasvatusasioissa voisi saada. Onko siellä perheneuvoloita? Entä kasvatusneuvolaa? Toimintaterapia voisi auttaa sekä poikaanne (joka hänkin on varmasti väsynyt ja ahdistunut tilanteesta) muuttamaan käyttäytymistään. Kuluneen neljän, uuvuttavan vuoden aikana te kaikki olette varmaan urautuneet omiin rooleihinne ja käyttäytymismalleihinne; ulkopuolinen tarkkailija näkee tilanteen toisin silmin ja voi ehdottaa keinoja, jotka auttavat teitä kaikkia pääsemään irti nykyisistä, toimimattomista tavoistanne.
Tuen hakeminen kannattaa ja auttaa teitä ulos umpikujasta.
Hei.
Yrittaisin saada apua esim. lastenlaakarin kautta. Ulkomailla ei ole yleensa mitaan neuvolasysteemia, vaan kaikki tarkastukset tehdaan saannollisilla kaynneilla lastenlaakarissa, josta tarvittaessa neuvotaan muille asiantuntijoille, mika toimii ainakin oman kokemukseni mukaan loistavasti. Erilaisia tukiryhmia varmasti on olemassa.
Onko paikkakunnalla muita suomalaisia, joilta voisitte tiedustella hyvaa lastenlaakaria tai joita voisitte muuten tavata? Onko lahistolla suomikoulua, jonka kautta voi saada omakielista seuraa? Missaan nimessa ei kannata jaada ongelman kanssa yksin. Osaako poika sujuvasti maan kielta? Joskus lapsi saattaa turhautua siita, ettei pysty ilmaisemaan itseaan haluamallaan tavalla. Onko hanella samanikaisia leikkikavereita? Jos poika on todettu erityislahjakkaaksi, voisin kuvitella etta muilla vanhemmilla on samankaltaisia kokomuksia. Alkaa luovuttako.
Hei!
Luin kirjan, joka saattaa auttaa sinua selviytymään arjesta poikasi kanssa. Kyseessä on Ross Greenen kirja ’Tulistuva lapsi’. Greenen lähtökohta on, että lapsi periaatteessa haluaa käyttäytyä hyvin, mutta ei yksinkertaisesti joustamattoman temperamenttinsa takia osaa. Kirjassa annetaan ohjeita siitä, miten käsitellä poikasi kaltaista lasta, jonka kanssa syntyy konflikti asiasta kuin asiasta. Suosittelen!
On sanomattakin selvää että te ette enää selviä omin voimin. Lapsesi häiriintynyt käytös on kestänyt jo neljä vuotta joka on todella,todella pitkä aika.
Et maininnut missä maassa asutte mutta jos kyse ei ole aivan kehitysmaasta niin lastenlääkäreitä lienee kuitenkin saatavilla. Veisin lapsen nopeasti paikalliselle lääkärille/psykologille ja kertoisin kaikki nämä mitä tässä vuodatit. Käytös on kaukana normaalista.
Mitä lapsi itse on mieltä käytöksestään? Miten rankaisette häntä? Entä miten te palkitsette jos hän käyttäytyy hyvin? Mitä päiväkodissa asialle tehdään- kuinka rankaistaan ja kuinka palkitaan? Onko teillä ollut päiväkodin kanssa asiasta palavereja?
Voimia.
Hei,
minäkin suosittelisin lämpimästi Greenen kirjaa The Explosive Child. Siinä oli mielestäni juuri vastaavanlaisia esimerkkejä, sekä konkreettisia neuvoja, mitä voisi kokeilla lapsen kanssa.
Itse oivalsin kirjaa lukiessani, että mitä ehdottomammin pidän jostain säännöistä/käytännöistä kiinni, niin sitä vaikeampaa elämä on. Toki on asioita, mistä ei voi eikä pidä joustaa, mutta osa aikuisten asettamista säännöistä ja käytännöistä on järjettömiä lasten näkövinkkelistä. Ja neuvottelemalla lapsen kanssa silloin kun siihen on mahdollisuus, voi päästä parempaan lopputulokseen. Esim. jos lapsi haluaa piirtää juuri kun siivoat, niin mielestäni tästä voisi neuvotella siten, että sanot että siivoat nyt tämän loppuun ja tulet sitten piirtämään. Tai että piirrät hänen kanssaan tietyn ajan, ja jatkat sitten siivousta. Tiedän, että tämä neuvottelu ei aina ole mahdollista, mutta olen huomannut, että kun sitä tekee muutaman kerran, niin lapselle menee perille se, että asioista neuvotellaan ja joustetaan, ja oppii myös itse joustamaan.
Toivottavasti löydätte myös jonkun hyvän lastenlääkärin, jonka kanssa voisitte käydä tilannetta läpi. Voimia
Hei,
kuulisin mielellään saitteko apua ja/tai kuinka olette selvinneet tilanteestanne?
Pojallamme 6v. on aika paljon samoja piirteitä, mutta tilanne ei ole (vielä) päässyt ihan noin vaikeaksi. Tosin välillä on pitkiä jaksoja vaikeampia kausia, enkä niitä saa yhdistettyä kuitenkaan mihin kään selkeään syyhyn.
Mutta hyvin ymmärrän että voimanne ovat olleet jo täysin loppu kirjoittaessasi.
Itsestä tuntuu, että muut eivät ymmärrä vanhempien tuskaa arjesta selviytymisestä, kun lapsi on normaali mutta käytös jotain aivan muuta.
Kun meidän ongelmamme pahenivat, tunsin että pitäisi jotenkin pystyä auttamaan poikaa oppimaan se oikea käytösmalli, mutta en saanut siihen riittävästi apua että olisin osannut ja nyt tuntuu, että olemme vaan koittaneet jotenkin sinnitellä päivästä toiseen.
Luen parhaillaan tuota kirjaa tulistuvista lapsista, ja aion yrittää sen neuvoilla eteenpäin, mutta ongelmana on se, että myös lapsen kanssa olevien muiden aikuisten pitäisi toimia samalla mallilla…
Hei!
Meillä samantyylistä ongelmaa, lähinnä koulutyön suhteen. Lapsi on käynyt usealla erityisopettajalla, mutta mitään oppimishäiriötä ei ole löytynyt. Mutta ei myöskään motivaatiota oppia koulussa opetettuja asioita. Hän tekee tehtävät, mutta ei opi asioita. Jos lapsi haluaa läksyihin apua, hän kuitenkin pyytää minua auttamaan. Läksyihin menee paljon aikaa – suurin osa siitä huutoon ja riitelyyn. Monesti tuntuu, että hän haluaa muiden tekevän työt hänen puolestaan – ikään kuin olisin hänen palvelijansa. Tuntuu myös, että lapsi matkii toisen vanhemman käytöstä minua kohtaan. Aion lukea tuon kirjan – toivottavasti saan apua.