Hei. Meidän 4- vuotias neiti aloittaa joka ikinen ilta saman shown sängyssään. Aloitamme ajoissa nukkumaan meno- rutiinit ja ne menee näin: Kerrotaan, että kohta aletaan ilta-palalle ja sen jälkeen hampaiden pesu ja iltasatu. Kaikki menee hyvin siihen asti kun on iltasasun jälkeen annettu suukot ja halit ja peitelty nukkumaan.
Show alkaa viattomalla huutelulla, että haluaa äidin viereen. Käyn huikkaamassa, ettei se käy, koska on jo iso tyttö ja pitää nukkua omassa sängyssä. Sitten lapsi aloittaa teko itkun. (Joka todellakin on tekoitkua isolla T:llä). Sitten on jano, vien vesilasin. Sitten pelottaa. Kerron ettei tarvitse pelätä. Ja sitten mölistään ölistään, potkiskellaan jne. Lapsi ei ala missään vaiheessa oikeasti itkemään. Teko itkua kylläkin ja siinä välissä rallattelee.
Tämä rumba on tosiaan joka ikinen ilta ja nyt alkaa loppua huumorintaju ja ymmärrys, koska pikkusisarus on alkanut heräilemään älämölöön ja siinä on sittenn sirkus pystyssä.
Olemme alkaneet pitämään tarrataulua, mihin lapsi saa hienoista suorituksista kuten reippaasti hampaiden harjaukseen lähtemisestä yms. Ja kun on tietyn verran tarroja niin saa palkinnon.
Ja nyt tilanne on mennyt siihen, että kun lapsi aloittaa älämölön, sanomme että menettää tarran jos ei lopeta ja on kauampana palkinnostaan. Teemmekö aivan väärin? On niin väsynyt tilanteeseen, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö meidän vain, joka ilta silittää lapsi uneen, vaikkei oikeasti tunnu pelkäävän? Olemmmeko liian raakoja?
Hei. Pikku neitinne ei halua erota teistä unten maille. Hän haluaa seurustella. Hänelle on tehtävä selväksi, että yö on nukkumista varten, ja lapset tarvitsevat enemmän unta kuin aikuiset. Teillä on jo hyvät rutiinit hallinnassa, mutta niitä voi vielä vähän viilata. Kun lapsi on pantu sänkyyn iltatoimien jälkeen ja unilelu laitettu kainaloon hänelle sanotaan, että nyt nukutaan. Kerro hänelle, että istut hetken vieressä tuolilla, mutta mitään vesilasillisia ei enää hyvänyön suukon jälkeen tule. Eikä äidin viereen pääse. Päättäväisesti sanot, että mitään pelättävää ei ole koska äiti on viereisessä huoneessa. Kokeilla voi myös sitä, että siirtää tuolia ilta illan jälkeen kauemmaksi ja lyhentää vieressäoloaikaa. Tärkeää on, että sen jälkeen kun sängyn vierestä on poistuttu, huoneeseen ei enää palata millään tekosyyllä.
Hei. Meillä toimi yksinkertaisuudessaan se ettei enää peittelyn jälkeen menty huoneeseen jossa lapsi nukkuu. Jonkin aikaa jaksoi tekoitkeä mutta lopulta nukahti. Kokeilin kyllä vieressä oloa ja tulin siirtoakin jonkin aikaa mutta minulla meni koko ilta siihen kun istuon tytön huoneessa. Jos lähdin aiemmin pois huuto vain alkoi uudestaan. Pienemmän veljen vuoksi oli lopetettava tuo huoneessa istuminen ja kylmäpäisesti vain antaa tytön huutaa. Jos äityi aivan mahdottomaksi huutamiseksi kävin sanomassa että nyt on yö ja nukutaan. Jätin myös välillä oven auki niin kauaksi aikaa että tyttö nukahti. Aikaa myöten ehkä muutaman viikon kuluttua ei ollut enää mitään ongelmia nukkumaanmenon kanssa. Ja ilta illalta tyttö jaksoi huutaa vähemmän aikaa. Uskon että tämä toimii kun vaan jaksaa olla kylmäpäinen. Koska tytöllä ei oikeasti ole mitään hätää. Ja sen oikean hätä itkuhuudon kyllä tunnistaa.
Kertokaas samalla tavalla käyttäytyville kaksosille vinkkejä? Ovat samasa huoneessa, jotta nukutus (josta, haluaisimme jo eroon, tehty useampi kuukausi) onnistuu yhden ihmisen voimin. Lähtevät sängyistään pois ja eivät usko mitään.
Neuvoni: Ei palveluja. Ei vesilaseja, ei äidin huomiota. Tosiaankin, kun on iltatoimet tehty, voi sanoa napakastikin, että nyt on aika nukkua. Huhuilujen perässä ei juosta eikä aikuinen ravaa sängyn vierellä. Tosin jos ei pysy sängyssä, onkin kinkkisempi juttu. Mutta sängyssä huutelijalle voi laitta rajat, että palvelut on nyt tältä päivältä loppu. Aikansa varmaan kitisee mutta oppii kyllä.