Hei!
En oikein tiedä kuuluuko tämä tälle keskustelupalstalle, mutta kirjoitan nyt kuitenkin.
Eli mulla on 15v tyttö joka on nyt vajaan kuukauden seurustellut samanikäisen pojan kanssa. Näkevät noin 1-2 kertaa viikossa. Tämä on siis ensimmäinen seurustelu juttu tyttärelleni. Heillä nyt kaiketi menee ihan hyvin, mutta ongelma on mulla kun mä puutun ihan liikaa heidän seurusteluun.
Mä mietin taukoamatta meneekö heillä hyvin ja kyselen jatkuvasti tyttäreltäni koska näkevät seuraavan kerran ja koska ovat viimeeksi puhuneet yms yms. Ja yritän jostain kumman syystä puhua koko ajan, että näkisivät useammin (en osaa sanoa miksi)
En tajua miksi koko ajan olen huolestunut siitä onko heillä kaikki hyvin. Se poika ei luojan kiitos tästä tiedä mitään, mutta tyttärelläni rupeaa menemään hermot. Ja ymmärrän kyllä täysin miksi. En tajua miten en voi itselleni mitään. Enkä ymmärrä miksi käyttäydyn näin.
Meillä on aina ollut tosi läheiset välit ja on vieläkin ja tyttäreni kertoo mulle paljon omia asioita. Pelkään vaan jos en lopeta, hän ei kohta enää kerro yhtään mitään.
Yksi esimerkki on kun katson tyttäreni instagram kuvia ja tämä poika on niihin jotain kommentoinut eikä ole esimerkiksi laittanut sydän emojia perään vaikka jollekin toiselle kaverille on laittanut niin heti mietin ja ajattelen mikä nyt on vikana ja meneekö niillä huonosti. No joo, ehkä oli vähän huono esimerkki.
Voi luoja, tiedän että tämä on ihan sairasta enkä oikeasti tajua miksi käyttäydyn näin.
Kohtalotovereita ei varmaankaan juuri löydy, mutta olisko jollain jotain järkevää sanottavaa tähän. Mielellään tietysti asiallisia kommentteja vaikka tiedänkin että tää on ihan sairasta. :(
Huolesi voisi luokitella lapsesta irtautumisen piikkiin. Viimeistään tuossa vaiheessa napanuora alkaa ratketa ja lapsi tarvitsee vanhemmaltaan luottamista ja välittämistä.
Me vanhemmat usein unohdetaan oma elämämme ja keskitytään lapsiimme. Siksi olisi hyvä, että vanhemmat pitäisivät yllä harrastuksiaan mahdollisuuksien mukaan samoin kuin ystävyyssuhteita. Kun aikuisella on omaa tekemistä ja kiinnostuksen aiheita ei tule niin paljoa kiinnitettyä huomiota lapsen itsenäistymiseen.
Kyllä varmaan olisi hyvä hillitä omaa puuttumista tyttären asioihin, jos muuten kaikki lapsella hyvin(koulu jne).
Säilytät vain hyvän keskusteluyhteyden ja luot lapseen tunteen, että olet tavoitettavissa, jos lapsi tarvitsee. Loppu menee sitten omalla painollaan.
Hei,
Hieno asia, että olet itse noin tietoinen sisäisestä yllykkeestäsi toimia kuvailemallasi tavalla. Silloin sinulla on mahdollista tehdä asialle jotain.
Itse asiassa tuollainen yllyke tuntui tutulta, kun ajattelen omaa suhdettani nyt parikymppiseen tyttäreeni. Olemme samalla tavalla olleet hyvin läheisiä. Itse yritin pitää huolta siitä, että en ilmaise näitä asioita, toiveita ja voimakasta kiinnostusta tyttärelleni ja mielestäni onnistuin hyvin. Minulla oli luottoystävä, jolle pystyin pähkäilemään asioita ja samalla purkaa omia paineita.
Itse näen, että kyseessä oli se, että tyttäreni kautta kävin läpi omia, isään, seurusteluun ja parisuhteeseen liittyviä kipuja läpi. Ja nämähän eivät kuulu tyttärelleni. Kun jossain vaiheessa tytär ihmetteli sitä kuinka kiinnostunut olen, pahoittelin asiaa ja sanoin, että oli minun oma juttu. Tällaisia asioita on mahdoton pitää täysin salassa.
Kaikkea hyvää sinulle!
