Olen ihan toivoton; en saa tytärtäni kouluun! Hän sanoo koulun ahdistavan ja herättävän vihan tunteita. Kavereita ei ole, kukaan ei häntä ymmärrä ja opettajakin vain huutaa ja inhoaa häntä. Kouluun olen ollut yhteydessä ja nämä asiat ovat ihan todellisia. Opettaja huusi minullekin, kun olimme koulunkäyntipalaverissa. Poissaoloja on jo niin paljon, että koulusta uhataan tehdä lastensuojeluilmoitus. Saimme ajan nuorisovastaanotolle ja tyttö alkaa käymään siellä kerran viikossa terapiassa. Olen niin väsynyt tähän.
Hei 13-vuotiaan tytön äiti!
Hienoa, että rohkenit kirjoittaa huolestasi.
Ei ihme, että olet tilanteeseen väsynyt. Aika kaltoin teitä
koulun taholta on kohdeltu.
Pientä valoa tunnelin päässä näyttää sentään olevan tuo nuorisovastaanotolle pääsy.
Olisiko koulun vaihto mahdollinen?
En usko, että peli on koulunkäynnin osalta kokonaan menetetty.
Mikäli koulun vaihtaminen olisi mahdollista, niin hän voisi aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Toivon, että nuorisovastaanotolta saatte apua tytölle ja hänen asioittensa helpottumisen myötä sinunkin tilanteesi helpottuisi.
Myös vanhemmat tarvitsevat tukea tällaisissa tilanteissa ja sitä voi hakea mm. terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta tai perheasiainneuvottelusta.
Toivon sinulle ja perheellesi jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa. Paljon tsemppiä!
Uskoisin, että tyttäresi tarvitsee nyt paljon enemmän tukea, kuuntelua ja rakkautta kuin huutamista ja uhkailua. Olisi varmasti hyvä saada tämä yhteiseksi tavoitteeksi myös koulun kanssa. Kuulostaa hyvin erikoiselta ajatukselta koulun toimesta tehdä lastensuojeluilmoitus poissaolojen takia.
Tyttäresi on teini-ikäinen ja voi nyt huonosti, kuten moni teini kasvukivuissaan voi. Hienoa, että hän pääsee säännölliseen terapiaan.
Jos asia ei etene opetajan kanssa, voit olla yhteydessä koulun oppilashuoltotyöryhmän jäseniin, psykologiin, terveydenhoitajaan ja myös rehtoriin. Poissaolot ovat oire pahoinvoinnista. Koulun velvollisuus on puuttua kiusaamiseen, jos sellaista tapahtuisi. Pyri saamaan koulu ja perheenne samalle puolelle venettä tukemaan tytärtäsi vaikeassa tilanteessa.
Pidä myös huolta omastsa jaksamisestasi. Vain voimalla itse hyvin, voit auttaa tytärtäsi. Voit halutessasi soittaa myös nimettömänä meille MLL:än maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen ja jatkaa keskustelua ja vaihtoehtojen pohtimista koulutetun vapaaehtoisen kanssa. Päivystämme numerossa 0800 922 77 (päivystysajat netissä).
Hienoa, että olet tyttäresi tukena. Voimia sinulle vaikeana aikana.
Hei,
Meillä oli viime vuonna sama tilanne. Sillä erolla, että poissaolot alkoivat vatsakivuilla, joita luonnollisesti tutkittiin ensin lääkärissä. Mutta tutkimukset kestivät niin kauan ja lopputuleman oli jännitysvatsa, ettei kouluun palaaminen enää vain onnistunut. Tyttö kyllä opiskeli ahkerasti kotona ja olisi halunnut mennä kouluun, mutta se ei vain onnistunut.
Koko lukuvuosi kouluun palamista yritettiin. Jo syyslukukauden puolella aloitettiin käynnit nuorisonkeskuksessa tukihenkilön luona. itse tein yhteistyötä koulun kanssa (opettaja, rehtori, psykologi, opo jne jne). Raskasta oli, mutta se kannatti. Tyttö sai uuden alun seuraavana vuonna uudessa koulussa ja on nyt onnistunut käymään koulua pieniä poissaoloja lukuunottamatta ja elämä hymyilee!
Meilläkin koulu teki lastensuojeluilmoituksen, koska se oli kuulemma heillä ihan sääntönä näissä tapauksissa. Olimme myös käymässä sosiaalipuolella, mutta varsinaista tarvetta siellä jatkamiseen ei ilmennyt.
Voimia teille ja uskoa, että kaikki vielä järjestyy ! Tyttö kasvaa ja ajtukset selkiytyvät. Vaikka jäisi vuosi tai kaksikin koulussa väliin, niin se on lopulta pieni pätkä koko elämässä. Tämä on tärkeää myös tytön tietää, niin tilanne ei tunnu niin maailmanlopulta. Murroikä tekee tunteet niin valtavan voimakkaiksi, mutta ajan kanssa ne tasoittuvat ja asioihin suhtautuu rennommin.
Terveisin, äiti myös
Hei. Kommentoin vasta nyt. Ihana että satuin löytämään nämä sivut ja luin sinun ja teidän tarinan. Minulla aivan sama tilanne. Vatsa ja pää kipeänä. Meillä paljastunut vasta nyt 6.luokalla että tytärtä (juuri täytti 13) on kiusattu 1. luokalta asti. Opettaja ei ole sitä kuulemma huomannut. Pyysin koulukuraattoria jo viime keväänä että jos saisi yhteyden koulupsykologiin mutta kuraattori oli vain tällainen ”tekninen asioidehoitaja”- huhuh. Onneksi tyttö sitten lopulta kertoi koulupsykologin vastaanotolla. Olen ollut ihan loppu. Koko syksy poissaloloja ja itkua siitä että ei tahdo mennä kouluun. Tytön isä on vanhan kansan miehiä että kouluun pitää mennä, naljailee ja vitsailee mutta ei pysty olemaan yhtään tukena tunteen puolella. Lastensuojeluilmoitus tehty ja odotan apuja. Tyttö vaihtoi nyt toisella luokalle kokeeksi ja siitä tuntuu nyt olevan apuja. Systeemissä on jotain vähän outoa kun viisi vuotta kestäneeseen kiusaamiseen ei ollut edellinen opettaja puuttunut. Nyt tartten itse kanssa tukea!
Niin tutulta kuulostaa teidän viestit. Meillä tytöllä alkoi 5. luokan keväällä epämääräiset vatsakivut ja syitä etsittiin lääkärissä. Labroissa yms ei löytynyt selitystä, vaikka oireet olivat todellisia. Tyttöäni on kiusattu ekaluokalta asti. Aluksi oletin, etteivät vatsakivut voi kiusaamisesta johtua, koska tilanne koulussa ei ollut erityisesti muuttunut ja tytölläni oli kuitenkin yksi kaveri koulussa. Poissaoloja tuli todella paljon ja lastensuojeluilmoitus tehtiin meistä. Koulun tapaamisessa koulukuraattori ja opettaja antoivat ymmärtää, että koska koulussa ei ole mitään vikaa, niin vian on oltava kotona. Tyttäreni kävi useita kertoja koulukuraattorilla ja kuraattori tivasi aina mitä huonoa kotona voisi olla, joka aiheuttaa poissaolot. Stressaannuin itse todella paljon, sillä oli vaikea pakottaa itkevä ja pahoinvoiva lapsi kouluun. Lisäksi pelkäsin huostaanottoa (tajuan nyt, että huoleni oli liioiteltu) ja koin kriisiä kasvattamisesta, vaikka omassa työssäni opettajana sain ihan hyvää palautetta. Olisin halunnut antaa lapsen opiskella kotona loppukevään, sillä kesällä olimme kuitenkin muuttamassa toiselle paikkakunnalle ja syksyllä vaihtuisi koulu. Kaikki olivat kuitenkin ehdottomasti tätä vastaan. Tilanne ei kuitenkaan keväällä parantunut. Kokeiltiin myös kaikenlaisia ruokavaliomuutoksia, mutta mikään ei toiminut. Kesäloman alkaessa, kivut häipyivät. 6-luokka meni kohtuullisen o.k. uudella paikkakunnalla. Häntä kiusattiin, mutta tyttöni pääsi kuitenkin muutaman tytön kaveriporukkaan mukaan. Poissaoloja ei juurikaan ollut.
7-luokan alussa meni muutama viikko hyvin. Luokka oli sekoittunut ja vanhalta luokalta olivat vain kiusaaja ja muutama muu uudella luokalla. Luokka oli muuten mukava, mutta tyttäreni ei päässyt mukaan porukoihin. Kiusaaja levitti ikäviä juttuja. Päänsärky ja vatsakivut alkoivat jälleen satunnaisesti ilmaantua. Tyttäreni sai koulumatkalla sairauskohtauksen ja oli sairaalassa muutaman päivän. Epäilimme kohtauksen syyksi kouluahdistuksen (ainakin laukaisevana tekijänä). Hän ei enää suostunut menemään kouluun enää sairaalassa olon jälkeen. Kerran käydessään, hänelle tuli huimaava huono olo. Aloin taas pelätä lastensuojeluilmoitusta, huostaanottoa jne. Kaikki vain olivat sitä mieltä, että kouluun on mentävä, vaikka henkisesti koulu oli liian raskas paikka olla. Pelkäsin, että kun pakotan hänet kouluun, hän saa uuden kohtauksen. Loppusyksy oli raskain aika ikinä. Kiusaamisasiaan ei puututtu. Se katsottiin ilmeisesti ”vain riidaksi” tms. Tavaroita katosi ja epäsuora kiusaaminen jatkui. Lupailin tytölle, että joulun jälkeen ei tarvitse mennä samaan kouluun, kunhan vaan menisi parilla viimeisellä viikolla kouluun. Ei mennyt, vaikka joka päivä puhuttiin asiasta ja kaikkea kokeiltiin. Haimme sairaslomaa unettomuuden ja ahdistuksen vuoksi ja aloimme selvittää koulunvaihtoa. Vaihdoimme koulua ja joulun jälkeen asiat alkoivat sujua paremmin. Unenlaatu parani, kouluun hän menee ihan mielellään ja jaksaa taas käydä harrastuksissa. Paljon kavereita ei ole ja suhtautuu varauksella uusiin ihmisiin. Ei halua tai osaa pelata ihmissuhdepelejä vaan mieluummin viettää aikaansa yksin tai perheen parissa. Kiusaaminen näkyy itseluottamuksen puutteena. Oma-aloitteisesti hän ei ota yhteyttä uusiin ihmisiin ja on uusissa tilanteissa ujo. Nyt ollaan kuitenkin huojentuneita siitä, että saa olla rauhassa. Ehkä ne sosiaaliset kuviot pikkuhiljaa aukeavat. Syksyllä olisin kaivannut tukea ja vieläkin väsyttää. Tuntui kyllä yksinäiseltä tarpomiselta… Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa oleville!
Hei,
olen itse taistellut koulunkäynnin kanssa koko nuoren yläkoulun ajan. Yhden kerran vaihdettu koulua, takana on jakso sairaalakoulussa ja sitten siirto oman koulun pienryhmäopetukseen. Se oli hyvä ratkaisu ainakin meillä, tosin nuori ei nyt masennuksen vuoksi jaksa mennä sinnekään. Olemme sopineet että tekee kotona, mitä jaksaa ja jatkaa koulua vielä ysiluokan jälkeenkin samassa ryhmässä, kunnes päästötodistus on kasassa. Erityisopettaja osaa huolehtia lapsista ihan eri tavalla ja kannustaa heitä.
Koulunkäynnille on vaihtoehtona myös kotiopetus. Nettikouluja on mm. Feeniks-koulu (maksullinen) ja Kulkuri. Jos lapsella ei ole merkittäviä oppimisvaikeuksia, sekin voisi olla hyvä vaihtoehto. Lapsihan voi tavata muita ikäisiään vaikka harrastusten parissa, jos ei ole koulussa. Ja meillä ainakin kavereita on löytynyt netistä, joten siinäkään ei koulua välttämättä tarvita.
Mekin olemme olleet lastensuojelutyöntekijöiden ”hampaissa” ja meille on tarjottu sijoitusta nuorisokotiin. Erityisopettaja sanoi, että koulupoissaolot eivät ole sijoitusperuste. Olen ymmärtänyt, että lapsen tai vanhempien täytyy itse toivoa sijoitusta, jotta siitä olisi mitään hyötyä. Me emme ainakaan ole halunneet sellaista, koska lapsi haluaa olla kotona ja tottakai mekin haluamme pitää ainoan lapsemme kotona. Yhden tutkimusjakson hän oli nuorisopsykiatrian osastolla, mutta sieltä koekemukset oli huonoja. Sieltä pääsi kuotenkin kokeilemaan sairaalakoulua, jossa pystyi työskentelemään hyvin.
Voimia taisteluun! Kuuntele lapsesi toiveita ja huolehdi että hän tulee kuulluksi muidenkin taholta. Hän on oman elämänsä asiantuntija ja sinä tunnet hänet parhaiten.
Onko liian vaikeaa vaihtaa koulua? Sillä voisi olla kauaskantoinen hyvä seuraus. Ainakin entisen koulun kiusaajista pääsisi eroon, ennen kuin koettu pääsisi liian syvälle. Kunpa itse olisin sen kokenut. Itsetuntoni on romahtanut kiusaamisesta, sen kanssa olen saanut taistella aikuisena. Kuitenkin olen luonteeltani seurallinen, vaikka kokemani vuoksi luotan vain tosi ystäviini.
Niin tuttua, niin tuttua myös täällä. Kaikki, mitä ketjussa lukee. On tämä ihan kauheaa kun Suomen kouluissa on ilmapiiri aivan ihmisrääkkäyksen tasoa. Ja tätä kauheaa ilmiötä ei haluta tunnustaa ei sitten millään kun se koulun kohdalle tulee, se on aina jossain muualla kun ”todella” kiusataan, ”ei meidän koulussa”. Kahden lapsen kammottavan koulukokemuksen jälkeen pelkkä sana ”koulu” saa minut voimaan nykyään pahoin. Kaikki teidän kertomat tylyt ja epäinhimilliset kohtelut koulun taholta on koettu. On aivan totta, että perhe on aivan yksin kun lapsi kohtaa kiusaamista koulussa, pahemmassa tapauksessa perhe syyllistetään, lapsi pidetään mielenhäiriöisenä ja lastenilmoitus tulee ”lahjana” ”lapsen edun takia”.Ei ole ihme että vanhempi kuluu ihan loppuun monivuotisessa kamppailussa lapsensa pelastamiseksi vaurioittavasta koulukokemuksesta. Kotikoulu on todella varteenotettava vaihtoehto jos suinkin vanhempien voimat siihen riittävät ja lapsi on siihen halukas ja soveltuva. Se vaatii oma-aloitteisuutta opiskelussa ja itsekuria, mutta kannatta ehdottomasti jotta liian syviltä vaurioilta säästyisi lapsi ja perhekin. Niin kornilta kun voi kuulostaa lohdutti lukea etten ole yksin kokemuksineni, mutta tuhat kertaa parempi olisi ettei joutuisi tällaisia kokemuskia kukaan kokemaan ja lukemaan.