Mitä konkreettisia keinoja olisi siihen kun hyvin koulussamenestyvä tyttöni lähinnä vain tiuskii kanssani ? Tietokoneelta ei saa pois millään, syömään ei saa millään jne. Miten saisin iloisuutta arkipäivään ? Auttaisikohan jos viettäisin aikaa hänen kanssaan kahdestaan ? Meillä on myös 8 vuotias tyttö. Isännälle tiuskii myös yhtä paljon.
Joskus on hyvä antaa vain aikaa ja omaa tilaa. Kuitenkin syömään käskisin ja muutenkin käyttäytymään kunnolla. Ei kannata myöskään alkaa järjestämään mitään teennäisiä kahdenkeskisiä hetkiä. Hmm… tuntuisi, että olisi hyvä, jos voisitte jotenkin lähentyä ja puhua enemmän asioista. Puhutteko nyt mistään? Mistään todellisesta? Läksyjä ja koulupäivää tai säätä ei lasketa. Oletko kysynyt miltä tuntuu, miten kaverien kanssa menee, onko koulussa rankkaa yms? Tenttaaminen ei tietenkään mitään auta, ei kukaan käskemällä avaudu.
Meillä samantapainen tilanne.
Ja täytyy sanoa heti alkuun todeta, että ”käske käyttäytymään kunnolla” herättää enemmänkin hilpeyttä. Sen tietää jokainen murrosikäisen vanhempi. Voi kun asiat olisivatkin noin yksinkertaisia!
En osaa oikein neuvoja antaa, koska kaipaisin niitä itsekin. Murrosikä on niin raju ja repivä, että keinot tuntuu loppuvan. Ystävät on mielettömän tärkeitä ja vanhemmat vaan ärsyttäviä. Koulu on mennyt huonommin, aika ja keskittyminen menee kavereihin ja nettiin. Jos asiat ei mene niinkuin murkkumme haluaisi, saamme hirveän ryöpyn niskaamme, ovien paiskomista, tavaroiden viskelyä. Lopuksi yleenä itkee sekä murkku että äiti. Toistaiseksi asiat on saatu selvitettyä, mutta pelkään silti tulevaisuutta. Mitä vuoden kahden päästä, koska pääsemme tyynemmille vesille? Haluaisin niin keskustella vertaisryhmässä tästä, mutta ei sellaista tunnu löytyvän. Yleensä keskusteluyrityksiin saa vastauksia ”sellasta se kuule on” ja naurahtelua. Itsellä on puristava pelko ja huoli sydämessä ja itku kurkussa. Koulupsykologille en halua mennä, siellä leimataan ja asiast vuotavat opettajanhuoneeseen, jonka jälkeen se vaikuttaa opettajien suhtautumiseen ja numeroihin.
Kyllä näiden asioiden kanssa on todella yksin.
Voimia.
hei. älä pelkää hakea keskusteluapua, kuraattorilta…ei varamasti vuoda ja vaikuta mihinkään nuoren asioihin negatiivisesti….isompi juttu olisi se saatte apua.
Tutulta kuulostaa. Meillä oli pahimmillaan tilanne kun tyttö oli 14 v. Nyt on 15 ja pahin tilanne on tällä hetkellä ohi, mutta tulevasta ei tietenkään tiedä. Tyttö alkoi tupakoida siinä 13 v. ja nikotiiniriippuvuus tuntui aiheuttavan myös vielä entisestään lisää kärttyisyyttä, kun ei kotioloissa päässyt polttamaan. Nyt on erinäisten kiristyksen, uhkausten ja lahjonnan kautta tupakka jäänyt ainakin vähemmälle ja tyttö tuntuu muutenkin olevan paremmalla tuulella. Mutta 14 v. oli todella rankka vuosi. Parit karkailut – suuttui niin paljon kun pidettiin tiukasti rajoista kiinni – viiltelyä (jäi onneksi pariin kertaan) – päihdekokeilua ja koulunumerot tietysti laski. Tyttö suhtautui minuun välillä erittäin vihamielisesti. Haastavaa on ollut pitää kiinni jonkinlaisista rajoista, jonkinlaisista väleistä ja tsempata koulun kannassa. Ainakin meillä on jossain määrin toiminut se, että olen yrittänyt koko ajan tehdä yhdessä edes jotain esim. katsottu sellaisia TV-ohjelmia, mitkä tyttöä kiinnostaa, menty yhdessä ostoksille (tosin välillä oli jakso että teki pesäeron minusta heti kauppakeskuksessa, mutta olipahan edes se yhteinen automatka). Tärkeää olisi että vanhempi itsekin jaksaisi jotenkin panostaa myös omaan jaksamiseen. Minulta se parilta vuodelta jäi aika nollille. Nyt on ihan rapakunto, mutta täytyy nyt yrittää uudelleen ryhdistäytyä.
Voimia sinne.
Meillä on nuorimmainen tytär nyt 13-vuotias ja meno on välillä rajua. Koulu on joulun jälkeen mennyt ihan penkin alle ja koulusta tulevat viestit on pelkästään negatiivisia. On häiriökäyttäytymistä ja haistattelua ym. epäkunnioittavaa käytöstä opettajia kohtaan. Hän on käynyt kuraattorin puheilla ja nyt meillä on aika myös nuorisopoliklinikalle. Meille hän ei ongelmistaan ja pahasta olostaan puhu. Viikonloput menee kavereiden luona yökylässä ja olen yrittänyt sanoa, että jos nyt edes toisen vklopun yön olisi kotona, meille saa kutsua kavereita. Kevään mittaan hän on aloittanut säännöllisen tupakoinnin ja se suututtaa minua. Alkoholikokeilujakin on varmasti ollut, mutta mitään pahempaa ei onneksi ole vielä sattunut.
Tulevaisuus pelottaa. Koulu on ruvennut menemään niin huonosti, että nyt on muutamasta aineesta tulossa ehdot. En osaa kuvitella, että hän löytäisi kesäopiskeluun motivaatiota. Itse hän tuntuu pitävän luokalle jääntiä katastrofina, on jo pariin kertaan sanonut hyppäävänsä sillalta jo jää luokalleen. Tai ettei ainakaan mene enää koskaan koulun jos jää luokalleen.
Oma olo on voimaton.
Suosittelen Raisa Cacciatoren kirjaa ”Kapinakirja”. On ainakin mulla lievittänyt vähän tuskaa ja antanut käytännön neuvoja.
Nuo mainitsemasi yökyläilyt on hankalia. Meillä on joskus käynyt niin, että tyttö ei olekaan ollut siellä paikassa, minne on sanonut menevänsä. Nykyään pyrin varmistamaan yökylä paikan äidiltä, että ko. paikkaan on lupa mennä. Kerron tytölle että soitan kaverin äidille, niin ei enää voi huijata siinä asiassa. Tosin yleensä nykyään haen vaikka sitten yömyöhällä yöksi kotiin (mikä on tosi raskasta). Eihän tämä käytäntö tietysti ole tyttöä miellyttänyt, mutta tuntuu nyt tottuneen siihen.
Vaikea on antaa vinkkejä, kun kaikki nuoret on niin erilaisia.
Hankalimmassa vaiheessa palautin päivittäiset yhteiset ruokailuhetket (jotka olivat meillä retuperällä lasten harrastusten takia). Sovittiin että ruokailun aikana ei puhuta mistään ikävistä asioista eikä esim. koulusta. Minusta tämä edesauttoi että välimme ovat parantuneet ja pidin siitä alkuun tosi tiukkaan kiinni, vaikka sitten hakemalla erikseen tytön kyliltä syömään. (ehkä teillä onkin tämä puoli kunnossa, mutta meillä valitettavasti ei ollut)
Koulussa pärjäämistä olen yrittänyt tsempata kyselemällä kokeisiin, mikä on sekin ollut raskasta työpäivän jälkeen, kun toinen on ollut yleensä vastahakoinen asialle (mutta vauhtiin päästyään on sitten yleensä innostunut).
Löytyisikö teidän naapurustosta jotain isompaa nuorta joka voisi käydä tyttäresi kanssa kesällä noita kouluasioita läpi pientä korvausta vastaan? (toki voi olla että tyttäresi ei tätä halua, mutta jos hänellekin laittaisi siihen jonkun porkkanan)
Jotenkin tärkeää olisi että tyttö ei kokisi tilannetta koulun suhteen toivottamaksi, sillä sitähän hänen tilanteensa ei kuitenkaan ole. Kun motivaatio löytyisi niin saisi varmasti kouluasiat kuntoon.
Tupakka aiheuttaa tosi paljon harmia – niin on ollut ainakin meillä. Lopulta vedettiin jo rahahanat tosi tiukalle, mistä mielestäni oli vähän apua. Tyttö ehti polttaa pari vuotta, nyt on ainakin vähäisempää, tosin en jaksa uskoa että on täysin ohi. Mieliala on huomattavasti tasaisempi kun ei polta.
Kannattaa aina kuin suinkin vain on vähänkin syytä antaa tytölle positiivista palautetta ja pönkittää hänen itsetuntoaan- hyvällä itsetunnolla pystyisi paremmin vastaamaan kaveripaineisiin. Jos hän on vaikka hyvä (tai innokas) meikkaamaan, niin vaikka pyytää tekemään sinulle meikin tai laittamaan kynnet tms. Tai voisitteko yhteistyössä kehitellä vaikka jotain hänen huoneen/työtilan muutosprojektia? Nämä on ihan hassuja tällaisia ideoita, mutta kaikenlaista on tullut tässä yritettyä ja pienten asioiden kautta tuntuu että on alkanut sujua hiukkasen paremmin – tai sitten vaan ikävuosien karttuminen on auttanut asiaa – tyttö on nyt 15v.
On nämä hankalia asioita. Ja nuoret niin erilaisia. Kesä on myös haastavaa aikaa. Suoraan sanottuna toivonkin kylmää ja sateista kesää, sillä kuvittelen että se vähän hillitsee menoa:)
Yritetään jaksaa, kyllä se murkkuikä yleensä joskus helpottaa!
Kiukuttelu, tiuskiminen ym on meilläkin ollut tuttua. Pitkän työn jälkeen sain välit jollain tavoin korjaantumaan, kunnes tahtomattani loukkasin lastani suuresti. Tästä seurasi puhumattomuus, syömättömyys, vielä tullut kotiin yöksi mutta muuten ei näy. Koulussa käy kyllä.Pelkään.
Tuska siitä, että itse aiheutin tämän kriisin, on suunnaton. Olen pyytänyt häneltä anteeksi ja selittänyt tilannetta, miksi kävi niin. Saan vain vihaisia katseita. Hän kokee itsensä loukatuksi. Miten selviän tästä ahdistuksesta. Se tuntuu möykkynä sisälläni…